Uusnatsit eivät ole tervetulleita Myyrmäkeen

Variksen pääkaupunkiseudun ryhmä kokoontui Vantaalla lauantaina 8.2. keskustelemaan paikallisten kanssa uusnatsien viimeaikaisesta
toiminnasta Myyrmäessä. Niin kutsutun Suomen vastarintaliikkeen (SVL) uusnatsit kävivät tammikuun lopulla Myyrmäessä lietsomassa
rotukiihkoiluaan Myyrmäen ostoskeskuksen edessä jakamalla tekstiä, jossa lietsotaan vastakkainasettelua alueen ihmisten välille.

Uusnatsit kävivät tuolloin ohikulkijan päälle, kun tämä kritisoi heidän levittämäänsä propagandaa. Jälkikäteen SVL mässäili päällekarkauksella sivustollaan ja julisti mahtipontisesti Vantaan katujen kuuluvan heille. Ryhmämme halusi varmistaa ettei näin ole ja lähti paikan päälle tapaamaan myrtsiläisiä.

Keskustelun herättäjänä toimi lentolehtinen, joka sisälsi tietoa uusnatsien toiminnasta Myyrmäessä ja muualla Suomessa. Tekstissä
selitettiin mistä SVL:ssä on kysymys ja kerrottiin sen jäsenten pahoinpidelleen yhden henkilön Myyrmäen ostoskeskuksen edessä kaksi
viikkoa aikaisemmin. Tämän takia hajaannuimme ostoskeskusta ympäröivälle alueelle useisiin ryhmiin jakamaan tietoa ja keskustelemaan ihmisten kanssa.

Monet kertoivat lukeneensa päällekarkauksesta jo lehdestä, mutta ottivat silti lentolehtisen mukaansa. Emme yllättyneet, kun kaikki joiden kanssa keskustelimme suhtautuivat negatiivisesti uusnatsien toimintaan Myyrmäessä. Useat ihmiset haukkuivat natsien käytöstä idioottimaiseksi.

Keskustelua syntyi monenlaisten ihmisten kanssa ja joku kysyi jopa voiko hän lahjoittaa rahaa rasismin ja fasismin vastaiseen
toimintaan. SVL:stä tai heidän tukijoistaan ei näkynyt jälkeäkään. Useat ihmiset kertoivat sen sijaan miten vastenmielisenä he pitävät sitä, että kyseiset uusnatsit olivat käyneet jakamassa materiaaliaan heidän kotialueellaan.

Eräs elääkkellä oleva nainen kertoi meille, että ”natseille puhuminen ei kerta kaikkiaan riitä. Heitä pitäis lyödä turpaan!”. Puhuimme myös
paikallisen nuorison kanssa, jotka sanoivat etteivät anna uusnatsien jakaa materiaaliaan toista kertaa yhtä rauhassa.

Tämän kaiken valossa SVL:n väite Vantaan katujen hallitsemisesta tuntuu surkuhupaisalta uhoamiselta. Vaikka jaoimme lentolehtisiä usealle sadalle ihmiselle, ei kukaan osoittanut minkäänlaista tukea rasisteille tai fasisteille.

Uusi fasismin vastainen verkosto

Varis-verkosto koostuu riippumattomista ja itsenäisistä ryhmistä, jotka päättävät itse tavoitteistaan ja toimintaperiaatteistaan. Kaikki
päätöksenteko ryhmien välillä ja sisällä tapahtuu tasavertaisesti.

Kamppailu rasismia ja fasismia vastaan on jatkuva prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Periaate on yksinkertainen; me emme anna fasistien toimia ilman häiriöitä. Sanomme ei heidän järjestöilleen, mielenosoituksilleen, kokouksilleen, konserteilleen ja kaupoilleen. Me vastustamme fasisteja ja heidän rakenteitaan aina ja kaikkialla.

-Teuvo Laine

Toivotamme kaikki fasismin vastaisesta toiminnasta kiinnostuneet tutustumaan sivuihimme ja ottamaan meihin yhteyttä. Jos näet uusnatseja jakamassa materiaaliaan tai olet kiinnostunut kuulemaan lisää antifasistisesta toiminnnasta, laita viestiä:

Varishelsinki@riseup.net

Facebook.com/Varishki

varisverkosto.com

Katso myös:

Uusnatsilahko Suomen Vastarintaliike pähkinänkuoressa