Dresden: Uusnatsien mielenosoitus kuivui kasaan

Helmikuussa 2014 Dresdenissä muistettiin vuoden 1945 kaupungin pommitusta usean vuoden tauon jälkeen ilman uusnatsien häiritseviä marsseja. Tuhannet ihmiset valmistautuivat taas kokoontumaan Saksassa Dresdenin kaupunkiin osoittaakseen mieltä uusnatseja vastaan. Torstaina 13.2. äärioikeistolaisten mielenosoituksen järjestäjä ilmoitti kuitenkin tapahtuman perutuksi.

Aikoinaan tuhansia natseja Dresdenin kaduille kerännyt tapahtuma on vuodesta 2010 lähtien pienentynyt dramaattisesti. Tämä on seurasta määrätietoisesta antifasistisesta vastarinnasta. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat vuosien varrella vastustaneet natsien läsnäoloa mielenosoituksilla ja suoralla toiminnalla.

 

Toisen maailmansodan aikaisten pommitusten muistopäivä on tuonut 1990-luvulta lähtien Saksaan pahimmillaan tuhansia uusnatseja useista Euroopan maista. Marssimalla Dresdenissä Saksan äärioikeisto on yrittänyt luoda saksalaisen uhrimyytin vääristelemällä historiaa.

Vuonna 2013 enää kahdeksan sataa uusnatsia ilmaantui paikalle. Uusnatsien marssien pienentymiseen vaikutti ennen kaikkea se, että tuhannet dresdeniläiset ja muualta tulleet ihmiset järjestivät katusulkuja uusnatsien suunnitteleman marssin reitille.

Nazis blockieren! Yksi antifasistien vuoden 2014 mobilisaatiovideoista.

Dresdenistä ei kuitenkaan vielä ole tullut täysin natseista vapaata aluetta. Keskiviikkoiltana ennen ”perinteistä muistopäivää” arviolta kolmesataa uusnatsia järjesti mielenosoituksen ja soihtukulkueen keskustassa. Vaihdetusta päivästä huolimatta natsit saivat vastaansa yli tuhat ihmistä. Äärioikeisto marssi poliisisaattueessa ja tapahtuma loppui vailla sen kummempaa dramatiikkaa kello kymmenen aikaan illalla.

Vuonna 2012 Ruotsissa vuosia järjestetty natsimarssi jäi pitämättä yhtä kauan kestäneen määrätietoisen vastarinnan seurauksena. Todistamme ehkä parhaillamme Dresdenin natsimarssien loppua.

Teuvo Laine

Katso myös:

Dresden nazifrei: Rechte kapitulieren in Dresden

Antifasistien voitto Dresdenissä 13.2.2013

Motkraft: Tietyt voitot saavutetaan hiljaisuudessa. Salem-marssit ovat historiaa.