Voimia Rojavalle!

soli_kobaneKurdien kotimaan Syyrian puoleinen osa on kohonnut myös meidän näköpiiriimme. Länsi-Kurdistan eli Rojava on kulkenut omaa polkuaan neljättä vuotta jatkuneen sisällissodan aikana. Syyrian hallituksen ja kapinallisten taistellessa keskenään ovat kurdit paitsi pitäneet pintansa, myös alkaneet järjestää yhteiskunnallisia rakenteitaan autonomisen Rojavan kolmella hallintoalueella. Rojavassa on käynnissä demokraattinen vallankumous, johon osallistuvat kurdien lisäksi muutkin alueen kansanryhmät.

Välittömimmäksi uhaksi Rojavan elämälle on noussut nk. Islamilainen valtio (ISIS). ISIS on Irakin sodan, sitä seuranneen miehityksen, etnisen ja uskonnollisen vastakkainasettelun sekä suurvaltapoliittisen vehkeilyn tuote. ISIS ajaa äärimmäisen taantumuksellista fundamentalistista islamia. Valtaamillaan alueilla se on toteuttanut etnisiä puhdistuksia ja äärimmäisen raakaa uskonnollista vainoa. Turkin valtio on eri tavoin edesauttanut ISIS:n tunkeutumista Rojavaan. Kun ISIS on viime kuukausina piirittänyt Kobanea, on Turkki saartanut kaupunkia pohjoisesta toivoen ISIS:n tekevän pyövelintyön puolestaan.

Eri puolilla maailmaa on osoitettu mieltä Kobanen ja koko Rojavan puolesta.  Muukalaisvihamieliset populistit saattavat yrittää käyttää ISIS:n herättämää pelkoa yleisen muslimivastaisuuden lietsomiseen, mistä esimakua on hiljattain antanut mm. Saksan ”Huligaanit salafisteja vastaan” -niminen rasistien ja uusnatsien kokoomus. Senkin vuoksi on hyvä, että Suomessa ISIS:n vastaisissa mielenosoituksissa on otettu suoraselkäisen torjuva kanta oikeistopopulisteihin.

Mielenosoitusten lisäksi on alkanut kehittyä pitkäjänteisempää solidaarisuusliikettä. On vaadittu kurdien itsepuolustusjärjestöjen poistamista terroristilistoilta ja lähetetty vapaaehtoisia ja aineellista apua Rojavaan läheltä ja kaukaa. Varis tervehtii tätä kehitystä ja haluaa tukea Suomen kurdiyhteisön ja solidaarisuusliikkeen ponnisteluita.