Tag Archives: äärioikeisto

Suomen vastarintaliike tappoi ohikulkijan katutempauksensa aikana

Päivitämme uutista sitä mukaa kun saamme lisätietoa tapahtumista. Lopussa lista tunnistetuista natseista.

17.9. 19:39: Vastarintaliikkeen sivut ovat alhaalla, loppuun lisätty kuvakaappaus artikkelista ja heidän kuvaamansa video tempauksesta.
18.9. 16:08: Vuonna 1990 syntynyt natsi on kiinniotettu epäiltynä törkeästä kuolemantuottamuksesta.
18.9.
Ystävät ja tuttavat kuvailevat [1, 2, 3] edesmennyttä Jimiä ihmisoikeuksien puolustajaksi ja rasismin vastustajaksi, joka ei pelännyt tuoda mielipiteitään julki. “Jotenkin tuntuu, että jos Jimin piti lähteä, sen piti tapahtua juuri näin, ystävä miettii.”


 

Natsistinen Suomen vastarintaliike (SVL) tappoi ohikulkijan katutapahtumassaan 10.9. Helsingin Rautatieaseman läheisyydessä. Jo seuraavana päivänä SVL julkaisi sivuillaan kuvan ja videon pahoinpitelemästään henkilöstä sekä tekstin, jossa hekumoitiin väkivallalla. Uhrin omaisten mukaan SVL:n pahoinpitelemä nuori mies menehtyi saamiinsa vakaviin vammoihin perjantaina 16.9. kello 22 Meilahden sairaalassa. Varis ottaa osaa läheisten suruun.

Helsingin uutisten mukaan Helsingin poliisi “vahvistaa että lauantaina 10.9. asema-aukiolta on kirjattu pahoinpitely, johon liittyy kuolema”. Vaikka tapauksesta on tehty rikosilmoitus ja ilmiantoja jo seuraavana päivänä kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä, niin poliisi ei ota vielä kantaa oliko kyseessä syy-seuraus-suhde. Ilta-Sanomien haastatteleman uhrin isän mukaan “hänen poikansa työnnettiin kumoon sillä seurauksella, että hän löi päänsä katukiveen ja menetti tajuntansa. Hänet vietiin Töölön sairaalaan. Torstaina hänet laskettiin sieltä pois lääkärin luvalla. Hän ei muistanut tapauksesta mitään, mutta kaverit kertoivat minulle. Eilen perjantaina hän sai kotonaan aivoverenvuodon, ehti juuri soittaa 112 ennen kuin menetti tajuntansa. Hän menehtyi siellä kello 22. Ehdin vielä käydä hänen luonaan sairaalassa. Hän oli hengityskoneessa.”

Kuolleen omaiset kertovat pahoinpidellyn menehtyneen päävammaan.

Kuolleen omaiset kertovat pahoinpidellyn menehtyneen päävammaan.Kuolleen omaiset kertovat pahoinpidellyn menehtyneen päävammaan.

Isän mukaan SVL:n katutempauksen ohi kulkenut henkirikoksen uhri oli kertonut natseille mitä mieltä on heidän äärioikeistolaisesta politiikastaan ja hänet pahoinpideltiin sen takia kohtalokkain seurauksin. SVL:n oman kertomuksen mukaan ohikulkija oli tunnistanut järjestön lipun ja alkanut “käyttäytyä aggressiivisesti”. SVL julkaisi sivuillaan kuvan pahoinpitelyn uhrista makaamassa veriroiskeen vieressä, ja kommentoi sitä “pikaisena kurinpalautuksena” poliittisesti eri mieltä olleelle ohikulkijalle. SVL on ennenkin pahoinpidellyt satunnaisia ohikulkijoita katutapahtumissaan esimerkiksi Vantaan Myyrmäessä ja Jyväskylässä. SVL käyttää sitä tapana luoda järjestöstä kuvaa väkivaltaisena paramilitaarisena ryhmänä, joka puolestaan houkuttelisi väkivaltaisia nuoria miehiä liittymään toimintaan. Olemme kirjoittaneet enemmän SVL:n kasvustrategioista täällä.

Väkivaltaisen pahoinpitelyn jälkeen Vastarintaliike pyrki mainostamaan tapahtunutta aktiivisesti muun muassa Twitterissä. Esimerkiksi Eppu Torniainen kirjoitti twiitissään 11.9. “Tekeekö mieli räkiä ja uhata väkivallalla? Tee se jossain muualla”, johon Juhani Keränen vastasi: “@JesseTorniainen taisi kyseinen kaveri yllättyä, kun vastapuoli ei jaksanu katella sen lapsellista möykkäämistä.” Tapahtumasta kirjoitti myös SVL:n hallussa oleva antisemitistinen Magneettimedia sekä MV-lehti otsikolla “Video: ‘rasismia’ vastustava kiihkoilija nolasi itsensä Helsingissä”, itse artikkelissa kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä kuvattiin “kurinpalautukseksi”. SVL:n twiittejä jakoivat uudelleen lähinnä liikkeen suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset jäsenet, sekä muutama muu äärioikeistolainen. Tämän lisäksi SVL:n nettiradio Studio 204 jakoi tietoa pahoinpitelystä. Ohjelman nimen numerot viittaavat Adolf Hitlerin syntymäpäivään 20.4.1889.

Jesse-Torniainen-SVL-tappo-twitter
 Juhani-Keränen-svl-tappo-natsi-hki
SVL_tappo_mv-lehti_twitter
Alla lista henkilöistä, jotka esiintyvät tunnistettavasti tappoon johtaneen katutempauksen kuvissa. Jos tunnistat listasta puuttuvia henkilöitä, voit ilmoittaa havainnoistasi osoitteeseen varistoimitus[at]riseup.net.
Arttu Pylkkänen. Pylkkänen on tuomittu Helsingin Pride-kulkueen kaasuiskusta. Hän on ollut SVL:n toiminnassa mukana lähes alusta asti.

Arttu Pylkkänen. Pylkkänen on tuomittu Helsingin Pride-kulkueen kaasuiskusta. Hän on ollut SVL:n toiminnassa mukana lähes alusta asti.

 
Oikealla Otto Rutanen. Rutanen on yksi SVL:n johtajista, joka on toiminut myös Helsingin paikallisryhmän johtajana. Rutanen on vanha natsiskini, joka on tuomittu mm. pahoinpitelystä.

Oikealla Otto Rutanen. Rutanen on yksi SVL:n johtajista, joka on toiminut myös Helsingin paikallisryhmän johtajana. Rutanen on vanha natsiskini, joka on tuomittu mm. pahoinpitelystä.

Santeri Juhani Keränen. Keränen on Oulun paikallisryhmän johtaja, joka yrittää aktiivisesti levittää natsipropagandaa sosiaalisessa mediassa.

Jesse Eppu Torniainen

SVL:n oman videon mukaan Jesse Eppu Torniainen oli ensimmäisten joukossa kovistelemassa ohikulkijoita, jotka eivät jakaneet natsistista maailmankuvaa. Tornainen on tunnettu yhtenä SVL:n väkivaltaisimmista jäsenistä. Hänellä on lukuisia tuomioita pahoinpitelyistä. Torniainen on muun muassa puukottanut maahanmuuttajaa selkään. Mukana miltei alusta asti SVL:n toiminnassa. Mainitaan myös Pride-iskun tutkinnassa.

Petri Nordman. Nordman on ollut lähes alusta asti mukana SVL:n toiminnassa. Hän on mm. kuvannut rasisminvastaisia mielenosoituksia.

Petri Nordman. Nordman on ollut lähes alusta asti mukana SVL:n toiminnassa. Hän on mm. kuvannut rasisminvastaisia mielenosoituksia.

Tomi Tiihonen. Tiihonen on tunnettu Torniaisen ohella yhtenä SVL:n väkivaltaisimpana jäsenenä. Tuomittu mm. tuhopoltosta Torniaisen kanssa.

Tomi Tiihonen. Tiihonen on tunnettu Torniaisen ohella yhtenä SVL:n väkivaltaisimpana jäsenenä. Tuomittu mm. tuhopoltosta Torniaisen kanssa.

Suomen Vastarintaliikkeen kuvaama video tappoon johtaneesta katutapahtumasta:

https://www.youtube.com/watch?v=VgoeMx1q5mg

Kuvakaappaus missä Vastarintaliike raportoi tapahtumastaan ja rehentelee tekemällään väkivallalla.

 

kuvakaappaus-pieni

Lue myös:

Paikallisten pahoinpitely ja yhteistyö immosten kanssa osa natsien kasvustrategiaa

Uusnatsilahko Suomen Vastarintaliike pähkinänkuoressa

Vasikat, henkilörekisterit ja öiset pahoinpitelyt – Suomen vastarintaliike vuonna 2015

Onko sinulla havaintoja Helsingin natsien kerhotilasta?

Turun Rajat kiinni -ryhmän sähläyksestä ja sen vastustamisesta

Rajat kiinni -ryhmä aloitti Turussa syyskuussa 2015. Toiminta hiipui keväällä 2016 alkuinnostuksen laantumisen ja rasismin kohtaaman vastustuksen takia.

rk_tku

26.09.2015 tiettävästi Turun ensimmäinen Rajat kiinni -mielenosoitus (Rk) Runosmäessä. Näkemyksiä ja kavereita kuin paitaa vaihtava natsidruidi Susanna Kaukinen piti paikan päällä puheen monen muun rasistihörhön joukossa. Vastamielenosoittajat näyttivät, ettei rasisteille anneta tilaa toimia Turussa.

karnevaali rasismia vastaan

Pansio/Pernon kaupunginosassa järjestettiin paikallisen vastaanottokeskuksen sulkemista vaatinut mielenosoitus 17.10.2015. Tapahtuman ilmoittaja oli Jani Ketola ja puhujana muiden muassa tunnettu turkulainen paikallispoliitikko, kantakirjarasisti ja populisti Olavi Mäenpää. Tapahtumaan osallistui kirjava joukko rasisteja, natseja ja fasisteja. Paljonpuhuva video tapahtumasta löytyy Turun Sanomien sivuilta. Ihmisvastaiseen, rajojen sulkemista vaatineeseen mielenosoitukseen osallistui pari sataa kaljoittelevaa öyhöttäjää. Tämä oli yksi harvoista Rajat kiinni -mielenosoituksista, jotka on pidetty vastaanottokeskuksen välittömässä läheisyydessä. Samaan paikkaan järjestetty vastamielenosoitus keräsi saman verran ihmisiä. Antirasistiseen karnevaaliin otti osaa niin vastaanottokeskuksen asukkaita kuin paikallisia sekä muualta tulleita antirasisteja ja antifasisteja. Myös Rajat kiinni -mielenosoitukseen saapui ihmisiä maaseudulta sekä muista kaupungeista. Toisin kuin Rk antoi ymmärtää, suurin osa paikalle tulleista öyhöttäjistä oli kotoisin muualta kuin Pansiosta tai edes Turusta. Myöhemmin järjestetyt Rk –mielenosoitukset eivät ole kertaakaan osallistujamääriltään yltäneet Pernon mielenosoituksen tasolle.

rk2
Rajat Kiinni -liike pähkinäkuoressa.
Loppusyksystä 2015 lähtien Turun Rk alkoi järjestää joka kuukausi säälittävän pieniä mielenosoituksia Turun kaupungintalon edessä. Yhdessä näistä mielenosoituksista rajakit kunnostautuivat hoilottamalla iskulausetta “rajat kiinni, uunit auki”. Näissä mielenosoituksissa oli vaihtelevasti noin 10-40 osallistujaa. Natsilahko Suomen vastarintaliikkeen Turun ryhmä mainosti ja otti osaa Turun Rk -tapahtumiin ja omien sanojensa mukaan myös kahvitteli Rk-aktiivien kanssa.
Turussa antifasistit ja antirasistit ovat aktiivisesti vastustaneet rasistisia mielenosoituksia erilaisin keinoin. Rasisminvastaisessa toiminnassa huomionarvoista on käytettyjen keinojen vaihtelevuus sekä toimijoiden moninaisuus. Osa ihmisistä järjesti vastamielenosoituksia ja osallistui niihin, toiset taas kirjoittivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, ja loput vaikeuttivat Rk:n toimintaa muilla tavoin. Kun Rk järjesti kokouksiaan turkulaisissa baareissa, antifasistit ottivat yhteyttä baarien omistajiin ja kertoivat, millaisista asiakkaista oli kyse. Sen seurauksena Rk ei saanut järjestää kokouksia esim. Old Bankissa ja Bar Edisonissa. Tosin Rk:n tyyppien käytös näytti herättävän tyytymättömyyttä myös baarien henkilökunnassa, joten ei ollut yllättävää, että rasistit poistettiin keskustan baareista. Rajakit ovat tavanneet toisiaan myös Turun kaupunginkirjaston aulassa ja ihmetelleet, minne oikein voisivat mennä kokoustamaan. Keväällä rajakit yrittivät järjestää ison tapahtuman Luolavuoren koulussa. Yksi henkilö esti helposti koko tapahtuman soittamalla koulun rehtorille, joka ei ollut ollut tietoinen tilat varanneen tahon tarkoitusperistä. Ikuinen valittaja Junes Lokka itki Facebookissa tämän jälkeen ostaneensa lipun Turkuun ihan turhaan.
rk tku1
Keväällä 2016 Rajat kiinni -ryhmä järjesti pieniä mielenosoituksia Mäntykodin vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Huhtikuun jälkeen tämä kampanja kuitenkin hiljeni kokonaan. Muutaman ihmisen Rk -mielenosoituksia on järjestetty myös Turun ulkopuolella Raisiossa ja Kaarinassa.
Osa turkulaiset rajakeista on tämän vuoden huhtikuun alusta lähtien käyttänyt useammin nimeä Suomi Ensin. Tämä ryhmä järjesti 2.4. mielenosoituksen, jota mainostettiin kilpivarustuksella ja ritarikuvastolla. Mielenosoituskulkueen hännillä marssi myös Turun Soldiers of Odin -ryhmän jäseniä. Noin 50 hengen kulkue päättyi Turun kauppatorille, jonne Rk-aktiivi ja Soldiers of Odin -fani Marko Sihvonen pyrki värväämään teinipunkkareita saadakseen mielenosoituksen näyttämään edes vähän suuremmalta. Tämän mielenosoituksen jälkeen on ollut hiljaista, mutta ainakin Mario Argenta on siirtynyt Suomi Ensin -ryhmän puuhamieheksi. Argenta on ilmoittanut suurimman osan Pansion mielenosoituksen jälkeisistä Rk-mielenosoituksista.

Turun rasitistisia tapahtumia ovat järjestäneet mm. Jani Ketola (Pansio/Perno mielenosoituksen ilmoittaja, järjestänyt myös katupartioita), Jarmo Nevalainen (toiminut tapahtumissa juontajana), Jussi Kankaristo, Mario Christopher Argenta (ilmoittanut suurimman osan Rk-mielenosoituksista Turussa) ja Marko Sihvonen (nähty Soldiers of Odin -seurueessa Tampereella). Rajat kiinni -mielenosoitusten järjestelyissä on ollut mukana Itsenäisyyspuolueen jäseniä. Kuten muuallakin Suomessa, Rk -liikehdintä on Turussa kuivunut kasaan kevään 2016 aikana. Kannattajakunnan vähetessä osa liikkeen aktiiveista on siirtynyt minipuolueisiin ensi vuoden kunnallisvaalit mielessään.

Lue lisää:

Rajat Kiinni -hörhöt vaativat Turussa paluuta 1940-luvulle: “rajat kiinni, uunit auki!”

Ukraina: Kiovassa marssittiin tasa-arvon puolesta äärioikeiston uhkauksista huolimatta

People take part in the March of Equality, organized by LGBT and human rights activists in Kiev, Ukraine, June 12, 2016. REUTERS/Valentyn Ogirenko

Ukrainassa järjestettiin sunnuntaina 12.6.2016 maan historian kolmas Pride-kulkue. Viime vuonna poliisi hajotti marssin puolisen tuntia sen alkamisen jälkeen oikeistoradikaalien vastamielenosoittajien hyökättyä kivillä ja savugranaateilla marssijoiden kimppuun. Tänä vuonna marssi järjestettiin uudelleen, vaikka äärioikeistolaiset olivat uhkailleet muuttaa sen “verilöylyksi”.

Noin 1500 ihmistä osallistui sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavalle Tasa-arvon marssille. Viime vuosien suurimmassa joukkojenhallintaoperaatiossa marssia suojasi suunnilleen viisi tuhatta poliisia. Äärioikeisto ei kyennyt mobilisoimaan merkittävää vastamielenosoitusta, mutta marssin liepeillä liikkui useita pienempiä ryhmiä herjaamassa ja etsimässä tilaisuuksia hyökkäyksiin. Virallisten arvioiden mukaan 57 vastamielenosoittajaa otettiin kiinni päivän aikana ja päästettiin vapaaksi myöhemmin samana päivänä.

Marssin järjestävät aikovat jatkaa järjestäytymistä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamiseksi ja kamppailua fasistien uhkaa vastaan. “Tie tasa-arvoon on Ukrainassa sekä vaikea että vaarallinen,” kommentoi Bohdan Hloba, yksi marssin järjestäjistä. “Meitä uhkailtiin ‘verilöylyllä’, mutta joka ikinen askel tällä marssilla antaa meille lisää toivoa.”

LGBTI-liike marssii tiukassa poliisisaattueessa.

Lähteet: Reuters, Yahoo

Lue myös:

Ukraina: Natsit ja kansallismieliset uhkaavat muuttaa Kiovan Pride-paraatin verilöylyksi

Rasistisista hyökkäyksistä Tukholmassa (tammikuu 2016)

sweden-3-720x250

Kirjoituksen kuvat ovat Tukholmassa 30. tammikuuta 2016 järjestetystä äärioikeiston “Kansan mielenosoituksesta” (Folkets demonstration).

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Tukholmassa vaelsi lynkkausjoukko. Jengin tarkoituksena oli pelotella ja pahoinpidellä päärautatieaseman ja keskustassa sijaitsevan Sergelin torin lähelle kokoontuneita nuoria tummaihoisia ihmisiä. Marokkolaiset katulapset viettävät usein aikaa molemmissa paikoissa. Mustiin pukeutunut lynkkausjengi koostui todistetusti kahden tukholmalaisen jalkapalloseuran kannattajien firmojen, Djurgårdens Fina Grabbar (DFG) ja AIK:n Firman Boys, jalkapallohuligaaneista.

Ruotsin jalkapalloseurojen kannattajien firmojen yhdistyminen seurarajojen yli on erittäin harvinaista. On myös yhtä harvinaista, että nämä firmat ottavat kantaa poliittisiin kysymyksiin ja osallistuvat poliittisiin mielenosoituksiin. Juuri näin kuitenkin tapahtui kyseisenä viikonloppuna. Ensin oli marokkolaisten katulapsien jahti perjantaina, jota seurasi osallistuminen niin kutsuttuun “Kansan mielenosoitukseen” (Folkets demonstration). Tämän mielenosoituksen järjestivät vihasivusto Avpixlatin seuraajat ja kommentoijat. Mielenosoituksessa huligaanit ja äärioikeiston aktiivit muun muassa Pohjoismaisesta nuorisosta (ruot. Nordisk Ungdom) muodostivat suojakilven ruotsidemokraattien sympatiseeraajien ja antirasistien välille. Massiivinen poliisioperaatio esti huligaaneja hyökkäämästä antirasistien kimppuun. Median uutisoitua viikonlopun tapahtumista kerrottiin huligaaneilla olevan nationalistisia järjestöjä vähäpätöisempi rooli. Todellisuudesta tilanne oli päinvastainen. Aloite viikonlopun “katulasten ja kommarien metsästämiseen” organisoitiin suoraan jalkapalloseurojen kannattajien firmoissa.

Kun sana Kölnin uudenvuoden aaton seksuaalisista hyväksikäytöistä alkoi levitä, äärioikeistolaisilla nettisivuilla alettiin rummuttaa vapaaehtoisista järjestyksenvalvojista koostuvien ryhmien muodostamista, jotka partioisivat kaduilla etsimässä yksinolevia pakolaislapsia. Tämä aihe on äärioikeistolaiselle liikkeelle äärimmäisen tärkeä. He ovat levittäneet kuvaa tilanteesta, jossa media vaikenee turvapaikanhakijoiden rikoksista, poliisi on menettänyt kontrollin ja feministit eivät ole kiinnostuneita tuomaan esiin siirtolaisten naisiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Tämän lisäksi poliitikkojen ja pääkirjoitusten pelonlietsonta “hyvinvointivaltion romahtamiseen” pahimmillaan johtavasta “siirtolaiskriisistä” pelaa äärioikeiston pussiin. Perjantaina jaetussa lentolehtisessä katupartiot argumentoivat, että “oikeusjärjestelmä on pettänyt ja yhteiskuntasopimus on näin ollen murtunut”. Tämän takia he väittävät, että kaduilla tarvitaan uudenlaista järjestäytynyttä väkivaltaa.

sweden-2

Oikeistolaiset järjestöt eivät kuitenkaan toimineet ensimmäisenä. Niiden sijaan DFG firman jäsenet kutsuivat ensimmäisenä muut firmat mukaan ja ehdottivat yhteistä katupartiota Tukholmassa. Muista firmoista Hammarby ja IFK Göteborg eivät ottaneet osaa, mutta tukholmalainen “Firman boys” päätti osallistua. Katupartiointiin haalittiin osallistujia huligaanien verkostoista ja molemmat firmat sopivat, ettei niiden nimiä käytettäisi. Firmat päättivät myös olla kutsumatta äärioikeistolaisia ryhmiä katupartioon, sillä niiden mukaan kutsuminen edellisellä kerralla vuonna 2013 osoittautui virheeksi jota ei haluttu toistaa.

Toukokuussa 2013 usein siirtolaistaustaisten ihmisten asuttamalla Husbyn alueella Tukholmassa syttyi mellakoita, jotka levisivät muihin lähiöihin. DFG yritti tällöin mellakoihin liittyen muodostaa samanlaista firmojen rajat ylittävää katupartiota. Suljetussa Facebook-ryhmässä nimeltä “ruotsalaisten kansalaiskaarti” yhdistettiin ja kerättiin yhteen johtavia natseja ja huligaaneja. Tämä katupartio liikkui Tukholman lähiöissä usean yön ajan yrittäen jahdata mellakoitsijoita ja hyökätä heidän kimppuunsa. Natsijärjestö Ruotsin vastarintaliikkeen ja Ruotsalaisten puolueen jäsenet osallistuivat avoimesti toimintaan järjestöjensä nimissä. Omien mediakanaviensa kautta he ottivat raportoimisen haltuun ja onnistuivat näin kontrolloimaan sitä, miten katupartiot esitettiin ja millaisessa kontekstissa partiointi ymmärrettiin.

Tekemällä Facebook-ryhmiä, live-päivityksiä, haastatteluja ja kokoamalla omia jäseniään ympäri maata natsiryhmät loivat ideologisen kehyksen, jota jalkapallohuligaanit eivät kyenneet kontrolloimaan. Firmat vastasivat tähän vetäytymällä yhteistyöstä. Samantapaisen tilanteen tultua uudelleen firmat halusivat säilyttää kontrollin.

Inspiraatio aloittaa katupartiot uudelleen tulee myös Suomen Soldiers of Odin -nimeä käyttävältä ryhmältä, joka on usean kuukauden aikana levinnyt Pohjois-Suomesta muihin Pohjoismaihin. Heidän tavoitteenaan on tulla rekisteröidyksi yhdistykseksi ja partioida avoimesti yhdenmukaiset takit ja näkyvät logot päällä. He rekrytoivat parhaillaan aktiivisesti perustaakseen alajaoston Ruotsiin. Suurin piirtein 30 lähellä DFG:tä olevaa Djurgårdenin kannattajaa osoitti kiinnostusta asiaa kohtaan, mutta Soldiers of Odin tuomitsi viikonlopun hyökkäykset Tukholmassa ja lopetti yhteydenpidon jalkapallokannattajiin. He aikovat yrittää perustaa katupartion uudelleen tulevina viikkoina.

sweden-1

Katupartioiden ensiesiintyminen juuri tänä viikonloppuna liittyy suoraan “Kansan mielenosoitukseen”. Se oli yksi harvoista kerroista, kun oikeistolainen vaihtoehtomedia jalkautui kaduille, pois internetin anonyymiyden suojasta. Mielenosoituksen järjestäjät ovat Avpixlat -nimiseltä Ruotsin suurimmalta vihasivustolta ja he järjestävät myös etnisesti eroteltuja kansankeittiöitä kodittomille. Viime kesänä he järjestivät myös niin kutsutun “Pride” kulkueen siirtolaisenemmistöisessä lähiössä. Tämä ruotsidemokraattien ja vihasivustojen ympärille muodostunut holtiton nettiaktivistien parvi yrittää nyt muuttua kaduilla toimivaksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Ulkoa katsottuna Kansan mielenosoitus kielsi huligaanien ja natsijärjestöjen olleen paikalla, mutta todellisuudessa heidät toivotettiin tervetulleeksi heidän tarjoamansa suojan ja tuen takia.

Tämän viikonlopun lynkkausjengin ja katupartioiden takana olleet firmat ovat kertoneet tämän olevan vasta alkua. He ovat uhonneet laajentavansa partiointiaan kevään tullen ja jalkapallokauden päästessä vauhtiin. He yrittävät myös rekrytoida mukaan lisää firmoja ja ottaa urbaanin tilan haltuun katuterrorilla. Kaikkien joukkueiden värien yhdistyessä jäljelle jää ainoastaan ruskeaa liejua.

Mathias Wåg – Researchgruppen

Englanninkielinen artikkeli On the Racist Attacks in Stockholm (January, 2016) julkaistiin 8. helmikuuta vieraskynänä osoitteessa http://beyondeurope.net/501/on-the-racist-attacks-in-stockholm-january-2016/.

Turku: Tolkun ihmiset rauhan ja ihmisyyden puolesta

Kynttiläkulkue Tuomiokirkolta Kaupungintalolle

Tule vastustamaan rasismia, fasismia, väkivaltaa ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta. Vastustamme kaikkea väkivaltaa, syrjintää ja vihapuhetta, emmekä hyväksy niitä, oli tekijänä kuka tahansa.

Ihmisarvo on jakamaton: jokaisella ihmisellä on oikeus inhimilliseen kohteluun ja koskemattomuuteen. Minkään ihmisryhmän tekemää väkivaltaa ja vihapuhetta ei pidä hyväksyä. Jokainen ihminen vastaa omista teoistaan, ei maanmiestensä, saman uskonnon harjoittajien tai samaa ihonväriä olevien teoista. Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus altistaa rasismille, fasismille ja väkivallalle, mutta mikään ei oikeuta niihin. Ongelmat pitää hoitaa muuten.

“Jotkut väärin ymmärtäneet väittivät, että tolkun ihminen on passiivinen sivusta seuraaja, lammasmainen pelkuri, joka kääntää katseensa pois ja hiljaa hyväksyy ympärillään tapahtuvat vääryydet ja pahuudet. Se ei ole totta, miten voisikaan olla. Minun määrittelemäni ja lukemattomien ihmisten omaksi kokema tolkun ihminen on kaikkea muuta kuin pelkuri tai hiljainen hyväksyjä.”

http://www.iisalmensanomat.fi/news/jyri-paretskoi-jlkikirjoituksessaan-voin-edelleen-seist-ryhdikkn-sanojeni-takana/

Tule näyttämään, että me olemme enemmistö. Mukaan kynttilöitä sekä aiheeseen sopivia tunnuksia.

Klo 16.45 Kokoontuminen Tuomiokirkon edessä. Kynttilät mukaan.

Klo 17.00 Kynttiläkulkue lähtee Tuomiokirkolta Kaupungintalolle

Halutessaan kulkueen jälkeen voi jäädä talvipiknikille jokirantaan: https://www.facebook.com/events/1009853895754533/

Lähde: https://www.facebook.com/events/1004929279576807/

Rajat Kiinni -hörhöt vaativat Turussa paluuta 1940-luvulle: “rajat kiinni, uunit auki!”

pic_5_843895_k843904_651

Julkinatsi Susanna Kaukinen väitti YLEn Aamu TV:ssä maanantaina 25.1. että Rajat Kiinni puhuu vaikenevan kansan äänellä. Vaikeneva kansa taitaa olla melkoinen niukkuustuote Turun suunnalla sillä saman päivän illalla Turun kaupungintalon edessä pidettyyn ihmisvihamieliseen Rajat kiinni -mielenosoitukseen osallistui alle 20 ihmistä. Kaukisen fanipoikien kyvyt ilmaista tuntojaan tiivistyivät heidän mantran lailla hoilaamansa “rajat kiinni, uunit auki!” -iskulauseeseen.

Nämä tunteiden vähälukuiset tulkit ovat jo muutaman kerran aiemmin tänä talvena pitäneet keskinäisiä messujaan Turun kaupungintalon ulkopuolella. Ennen viime maanantain mielenosoitusta sen järjestäjiin kuuluva Mario Argenta ennusti sen olevan edellistä mielenosoitusta menestyksekkäämpi. Tältä turkulaisen poliitikon kuvaamalta videolta näemme mielenosoituksen koko loistokkuudessaan.

Ihmisvihamielisiä ja rasistisia hoilottajia vastaan asettui lukumääräisesti paljon suurempi vastamielenosoitus, johon osallistui noin 70 eri ikäistä ja eri sukupuolista henkilöä. Antirasistisessa mielenosoituksessa pidettiin monta puhetta. Yksi puheenpitäjistä oli nainen, joka kertoi kuinka edellisenä perjantaina Helsingissä pari suomalaismiestä olivat “suvakkeja” kiroten hyökänneet hänen ja hänen ystävänsä kimppuun ja pahoinpidelleet heitä. Näiden ihmisvihamielisten rasistien hyökkäyksessä naisia kohtaan ei ollut mitään uutta. Rasistien ja fasistien toitotukset naisrauhasta eivät ole mitään muuta kuin keppihevonen, jolla ajaa omaa ihmisvihamielistä agendaansa.

Otamme mielellämme vinkkejä vastaan mikäli tunnistatte henkilöitä jotka osallistuvat näihin mielenosoituksiin tai ovat niitä järjestämässä. Rasistien ja fasistien liike Suomessa on pysäytettävä nyt! Ota yhteyttä: varisturku[ät]riseup.net

Katso myös:

“Naisrauhaa” vaativa Tampereen äärioikeiston aktiivi tuomittu naisen pahoinpitelystä

Yle Aamu-tv kutsui vieraaksi äärioikeistolaisia hörhöjä

Äärikansallismielisyys roihuaa Helsingin rasistisissa mielenosoituksissa

Tampereen rajat kiinni -kokoontumisessa bonareita, uskovaisia ja Seppo Lehto

 

Haastattelu: Äärioikeistoa vastaan Doverissa 30.1.

Lauantaina tammikuun 30. päivä fasistit ja sekalainen joukko rasisteja lukuisista radikaalin oikeiston ryhmistä suuntaa Doverin satamakaupunkiin. Matkan tarkoitus on lietsoa rotuvihaa pääosin muslimeita vastaan sekä vaatia kovempaa rajakontrollia ja valkoista yhtenäisyyttä käyttämällä hyväksi niin kutsuttua “siirtolaiskriisiä”.1

Sen seurauksena antifasisteja eri puolilta Britanniaa suuntaa Doveriin vastustaakseen radikaalioikeistoa ja sen sanomaa. Brittiläinen verkkolehti NovaraWire haastatteli Anti-Fascist Networkin Samia* radikaalioikeiston kehittymisestä sekä yhteisölähtöisen antifasismin kasvusta.

Anti-Fascist Network (Antifasistinen verkosto) on ruohonjuuritason ryhmistä koostuva autonominen verkosto, jonka tavoite on estää rasismia ja fasismia kasvamasta yhteisöissämme. Se koostuu tällä hetkellä 14 paikallisryhmästä. Antifasistit Englannissa ovat vastustaneet English Defence Leaguea (EDL) ja vastaavia ryhmiä minne nämä menevätkin. Verkosto tukee paikallisella ja maanlaajuisella tasolla tapahtuvaa äärioikeiston vastustamista. Näin se pyrkii saamaan suurimman mahdollisen määrän ihmisiä kaduille sekä jakamaan erilaisia resursseja ja tarjoamaan lakitukea. Antifasistinen verkosto ei ole olemassa kertoakseen ihmisille miten heidän tulee kamppailla omalla alueellaan, millaista antifasistista toimintaa heidän tulisi tehdä tai minkälainen heidän poliittisen analyysinsa tulisi olla. Se on olemassa, jotta eri ryhmät tekisivät keskenään yhteistyötä fasismin päihittämiseksi.

NovaraWire: Olette järjestämässä jo toista antifasistista mielenosoitusta Doverissa muutaman kuukauden sisällä. Voitko kertoa hieman järjestöistä, joita vastaan protestoitte? Mitä ensimmäisellä kerralla tapahtui?

Sam: Mobilisoimme ihmisiä vastustamaan äärioikeistolaisten ryhmien koalitiota*, joka on kehittynyt taantumuksellisena reaktiona siirtolaiskriisiin. Koalitioon kuuluu Britain First -järjestöä lukuun ottamatta kaikki äärioikeistolaiset ryhmät, joilla on katutoimintaa. Kaksi keskeistä ryhmää protestin takana ovat North West Infidels ja South East Alliance (SEA), mutta myös National Front on vahvasti mukana, erityisesti kentiläinen aktiivi Mark Freeman. He ovat mobilisoineet lähes kaikki English Defence Leaguesta (EDL) irtaantuneet ryhmät sekä kourallisen uusnatsiryhmiä. He ovat onnistuneet mobilisoimaan myös muutamia EDL:n väkivaltaisimpia ryhmiä, joilla ei näytä olevan ongelmia tehdä yhteistyötä uusnatsien kanssa.

Viime kerralla Doverissa kokoontui noin 200 fasistia yli kolmestatoista ryhmästä. Heitä vastusti noin 150 antifasistia, joista valtaosa kuului Anti-Fascist Networkiin. Otimme heti äärioikeiston kokoontumispaikan haltuun, minkä seurauksena läheisessä pubissa kokoontuneet fasistit yrittivät hyökätä kimppuumme. Ajoimme kuitenkin heidät tiehensä ennen kuin poliisi ehti paikalle. Turvallisen etäisyyden päästä poliisirivien takaa he alkoivat heitellä meitä tiileillä, joista muutamat saivat ruhjeita. Me murtauduimme ulos poliisien saartorenkaasta ja blokkasimme äärioikeiston marssin reitin. Silloin poliisi sumputti meidät uudestaan ja antoi äärioikeiston marssia vierestämme. Silloin he murtautuivat poliisirivin läpi ja hyökkäsivät uudelleen kimppuumme heitellen meitä irtaimistolla ollessamme poliisin saartorenkaassa.

anti-fascists-line-dover

Antifasistit sulkevat uusnatsien marssireittin Doverissa syyskuussa 2015.

Heidän hyökkäyksensä karkoitti osan vähemmän militanteista kannattajistamme, joten pyrimme pitämään katua hallussa ainoastaan 80 antifasistin voimin. Tajusimme, että meitä on huomattavasti vähemmän ja että äärioikeisto oli jo päässyt marssinsa päätepisteeseen Doverin sataman sisäänkäynnille. Päätimme lähteä alueelta. Kyseessä oli itse asiassa toinen kerta kun protestoimme Doverissa. Ensimmäinen oli tammikuussa 2015, jolloin paikalla oli huomattavasti vähemmän osallistujia molemmin puolin. Kovaa huutelua ja muutama joukkotappelu, muttei oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista. Sen lisäksi Doverissa järjestettiin äärioikeistolainen protesti, jossa British National Partyn entinen johtaja Nick Griffin oli puhujana, joka ei kohdannut minkäänlaista vastarintaa.

NW: Kuinka vakava äärioikeiston uhka on tällä hetkellä? Mikä on tämän mobilisaation merkitys?

S: Äärioikeisto ei tietystikään ole lähelläkään asemaa, jossa he voisivat kaapata vallan, mutta he muodostavat aina uhan, joka vasemmiston on otettava vakavasti. Tästä tammikuun mielenosoituksesta voi tulla tämän vuoden merkittävin fasisminvastainen mobilisaatio, ja todennäköisesti se on tärkeämpi kuin yksikään EDL:n huippuhetkien jälkeisistä antifasistien protesteista.

British National Partyn ja EDL:n romahtamisesta lähtien äärioikeisto on käynyt läpi uudelleenjärjestäytymisen vaihetta. SEA:n johtaja on kreikkalais-kyproslainen Paul Prodromou, jolla on pakkomielle “yhtenäiseen äärioikeistoon”. Hän on vuosien ajan pyrkinyt tuomaan yhteen äärioikeiston eri ryhmiä, usein huonolla menestyksellä. Viimeisin Doverin mielenosoitus oli ensimmäinen kerta, kun hän onnistui kokoamaan merkittävän fasistijoukon yhteen, ja äärioikeisto piti sitä voittona. Jos he kokevat saavansa uuden voiton Doverissa nyt tammikuussa, se voi lisätä heidän yhtenäisyyttään. Viimekertaisessa mielenosoituksessa luodut poliittiset siteet lujittuvat, ja on huomattava riski, että tästä koalitiosta syntyisi jotain pitkäjänteisempää.

Toinen asia, josta ihmisten tulisi olla huolissaan, on äärioikeiston kyky väkivaltaan vasemmistoa kohtaan sekä sen mahdollinen kasvaminen. Viimeisin Doverin protesti järjestettiin kuukausi sen jälkeen, kun lontoolaiset SEA:n kannattajat hyökkäsivät vasemmistolaisia jalkapallofaneja vastaan Thamesmeadissa, minkä seurauksena ottelu peruttiin. Jos niin ei olisi käynyt, he tuskin olisivat olleeet niin itsevarmoja tullessaan mielenosoituspaikalleen. Doverin mielenosoituksen jälkeen äärioikeistoryhmät ovat aktiivisesti vastustaneet siirtolaissolidaarisuus-tapahtumia, erityisesti Portsmouthissa ja Bristolissa. Heidän itseluottamuksensa ei todellakaan olisi riittänyt siihen ilman Thamesmeadissa ja Doverissa saatua rohkaisua.

Jos he kokevat voittavansa uudelleen Doverissa, on erittäin suuri riski että heidän vasemmistoon kohdistama väkivalta lisääntyy, ja se voi laajentua myös muita järjestäytymisen alueita kuin antifasismia vastaan. Jos me puolestaan saamme hyvän voiton Doverista, voimme hajottaa äärioikeiston uudelleenjärjestäytymisen kaavat ja heikentää merkittävästi heidän kykyään järjestäytyä meitä vastaan. En tule ikinä unohtamaan kuinka pelokkaalta Prodromou vaikutti piileskellessään ojassa ensimmäisen vastustamamme Doverin protestin aikaan. Me haluamme koko äärioikeiston olevan niin peloissaan. Kaiken aikaa.

NW: Yksi AFN:n edistysaskeleista viime vuonna oli suhteiden lujittaminen muiden, kenties vähemmän militanttien järjestöjen kanssa ja pyrkimys kehittää monimuotoista antifasistista vastarintaa. Kuinka tämä prosessi on edennyt?

S: Ensinnäkin, mielestäni olemme aina puhuneet monimuotoisen antifasistisen toiminnan puolesta. Jos olet seurannut mielenosoituksiamme viime vuosina, ne ovat aina olleeet yhteisöjen mobilisaatioita, joissa me olemme kannustaneet ihmisiä suoraan toimintaan. Puhun sellaisista tapauksista kuin March for England Brightonissa ja EDL:n yritykset marssia Tower Hamletsissa ja Walthamstowissa. Kun SEA järjesti marssin Cricklewoodissa Luoteis-Lontoossa, me teimme yhteistyötä paikallisyhteisöjen järjestöjen ja ammattiyhdistysten kanssa North West London United -ryhmässä.

Mutta olet oikeassa, muutamia todella myönteisiä edistysaskeleita on otettu viime vuonna. Yksi esimerkki on lukuisten autonomisen vasemmiston ryhmien liittoutuminen AFN:n kanssa. Toinen on sosialistien ja ammattiyhdistysaktiivien virtaaminen mukaan toimintaan sen jälkeen, kun nöyryytimme uusnatsistisen nuorille suunnatun National Action -ryhmän Liverpoolissa. [Toimituksen huom.: Suomen vastarintaliikkeen yhteistyöjärjestön mielenosoitus ajettiin löytötavaravarastoon Liverpoolissa]

Antifasistien vastamobilisaatio Liverpoolissa 2015 oli menestys.

National Actionin White Man Marchin estäminen oli juuri sellainen protesti, joita haluamme järjestää: militanttien antifasistien tukema laajapohjainen yhteisön mobilisaatio, joka estää kollektiivisella suoralla toiminnalla äärioikeiston järjestäytymisen kaduilla. Hauskaa sinänsä, että Unite Against Fascism (UAF) -verkoston aktivistit ovat aina sanoneet meille, että he yrittävät tehdä samaa UAF:n kautta.

Nyt UAF on menettänyt paljon vaikutusvaltaansa Sosialistista työväenpuoluetta (SWP) ravistelevan raiskauskohun takia. Monet heidän antifasisteista ovat alkaneet järjestäytyä AFN:ssä ja meillä on myös suhteellisen hyvä suhteet UAF:n ruohonjuuritason kannattajiin. SWP:n romahdus iski todella lujaa UAF:ään ja loi brittiläisen antifasismin kenttään jonkinasteisen organisatorisen tyhjiön, jota me pyrimme nyt täyttämään. Tarvitsemme edelleen enemmän tukea ammattiyhdistysliikkeeltä, mutta olemme menossa hyvään suuntaan.

NW: Lopuksi kysyisin, miten oletat äärioikeiston kehittyvän tänä vuonna? Ja mitä AFN tekee pysyäkseen edelleen askeleen edellä?

S: Todennäköisesti mielenkiintoisin ryhmä on Britain First. He eivät todellakaan kykene yhdistämään äärioikeistoa, mutta pystyvät haalimaan riveihinsä pettyneitä UKIP-äänestäjiä ja niitä ihmisiä, jotka osallistuivat EDL:n mielenosoituksiin, mutta jotka eivät pidä uusnatseista. Pegida UK tulee olemaan (jälleen) floppi, BNP jatkaa alamäkeään, National Front todennäköisesti splittaa jälleen kerran ja National Action jatkaa toimintaansa ikään kuin yli 3 miljoonaa ihmistä ei nauraisi videolle, jossa mustat liverpoolilaiset heittelevät heitä banaaneilla. Mitä tulee muihin Doveriin saapuviin ryhmiin, paljon riippuu siitä mitä lauantaina 30.1. tapahtuu.

Yksi äärioikeiston suurista trendeistä on viime vuosina ollut ihmisten liittyminen EDL:ään ja lipuminen siitä yhä enemmän oikealle. EDL ei enää pysty houkuttelemaan uusia kannattajia, mutta monet sen läpi kulkeneet ovat matkalla kohti radikaalimpaa oikeistoa. Oletamme, että ensi vuonna uusnatsiryhmillä tulee menemään suhteellisesti paremmin ja EDL lähestyy historiansa loppua.

Oletamme myös väkivallan kasvavan vasemmistoa kohtaan. Viime vuonna tapahtui useita äärioikeiston hyökkäyksiä antifasisteja ja vasemmistoa kohtaan, ja voimme olettaa näiden jatkuvan ja kiihtyvän, ellei vasemmisto ala ottaaa antifasismia tosissaan.

AFN jatkaa järjestäytymistä äärioikeistoa vastaan seuraamalla heidän toimintaansa ja puuttumalla siihen silloin kun on tarpeellista. Me olemme kasvussa, ja järjestäytymisen kehittyminen ja kasvava ihmismäärä tarkoittavat suurempia voittoja. Me olemme jo nyt näyttäneet mihin pystymme murto-osalla niistä resursseista, joita UAF:llä oli käytössään – kuvittele mitä saisimme aikaan, jos meillä olisi vastaava ammattiyhdistysliikkeen tuki takanamme.

* Nimi on muutettu

** Kattava lista äärioikeistoryhmistä, joiden odotetaan saapuvan Doveriin: National Front, South East Alliance, North West Infidels, East Kent Patriots, English Volunteer Force, Scottish Defence League, Right Wing Resistance, Berkshire Infidels, Bristol United Patriots, Bishop Auckland Against Islam, West Midlands Infidels, North East Infidels, Misanthropic Division, National Action, National Rebirth of Poland, sekä joitakin entisiä ja nykyisiä EDL-ryhmiä.

Käännetty NovaraWire osoitteessa julkaistusta haastattelusta Opposing the far-right in Dover.

Lue myös:

Suomen vastarintaliikkeen yhteistyöjärjestön mielenosoitus ajettiin löytötavaravarastoon Liverpoolissa