Tag Archives: allt_åt_alla

Tiedote 23. päivänä elokuuta järjestetyn #KämpaMalmö -mielenosoituksen tapahtumista

malmö

Meillä oli rankka päivä lauantaina. Poliisin väkivaltainen toiminta Limhamnissa [kaupunginosa Malmössä] on jo yleisesti tiedossa. Siitä huolimatta pidimme kiinni etukäteen sopimastamme ja julkisesti ilmoittamastamme väkivallattomuuden periaatteesta niin paljon kuin se vain oli mahdollista. Poliisia vastaan käytetyn väkivallan määrä oli tilanteen huomioiden minimaalinen ja ennen kaikkea puolustautumista väkivaltaista hyökkäystä vastaan. Yritimme yksinkertaisesti suojata ruumiitamme vakavammilta vammoilta. Yhtään katukiveä emme heittäneet, vaikka natsit olivat vain muutaman kymmenen metrin päässä meistä ja tori oli katettu tuhansilla kivillä.

Pysyimme kurinalaisina, pidimme puolemme emmekä perääntyneet.

Poliisi hyökkäsi kimppuumme joka kerta yrittäessämme eri tavoin ilmaista mielipiteemme, tuota kuuluisaa ja hellittyä ”kansalaisoikeutta”. Poliisi kävi päälle pyrkiessämme ylittämään heidän pystyttämiään aitoja. Huutaessamme iskulauseita poliisi käytti meitä vastaan pippurisumutetta. Poliisi repi käsistämme käyttämiämme banderolleja ja julisteita aina kun se oli mahdollista. Kaikki tämä kauan ennen kuin kukaan oli tehnyt mitään, mikä olisi voinut merkitä minkäänlaista väkivaltaista uhkaa poliisille.

Meidän on analysoitava ja keskusteltava, miten jatkossa suhtautua tämänlaisiin poliisin suorittamiin brutaaleihin hyökkäyksiin julkilausutusti rauhanomaista toimintaa vastaan. Tämän sanottuamme meidän tulee kuitenkin unohtaa poliisin käyttämä väkivalta ja tarkastella lauantain tapahtumia poliittisesta ja strategisesta perspektiivistä. Me voitimme, natsit hävisivät. Heidän tapahtumansa pidettiin Malmön syrjäisimmällä torilla. Kaikki paikalle tulleet natsit mahtuivat yhteen (!) henkilöautoon. Siitä huolimatta, että vastamielenosoitus järjestettiin varhaisena lauantai-aamuna ja kahden viikon varoitusajalla, tuli paikalle lähes 1500 henkilöä. Poliisin saartoamme vastaan suorittamista hyökkäyksistä huolimatta pysyimme paikoillamme, ja lisää ihmisiä liittyi mielenosoitukseen koko ajan.

Poliisin omien sanojen mukaan lauantain vaalitapahtuma [so. Svenskarnas Partin toritapahtuma] vaati heiltä enemmän resursseja kuin yksikään aiempi vaalitapahtuma. Kuitenkin poliisi epäonnistui. Poliisi käytti väkivaltaa meitä vastaan koska he eivät pystyneet hallitsemaan meitä. Meitä oli liian monta ja olimme tarpeeksi päättäväisiä. Poliisi käytti väkivaltaa murskatakseen ne rakenteet, mobilisointikyvyn ja voiman, jotka olemme ulkoparlamentaarisessa vasemmistossa vuosien aikana pystyneet rakentamaan.

Me voimme vielä parantaa tästä kerrasta. Meidän on kehitettävä uusia strategioita, joilla vastata poliisin käyttämään väkivaltaan. Ja ensi kerralla meillä on enemmän valmistautumisaikaa kuin kaksi viikkoa. Ensi kerralla kyseessä ei ole yhden tunnin pituinen marssi Malmön keskustasta. Ensi kerralla rakenteemme ovat lujemmat ja taktiikkamme paremmin harjoiteltuja. Ensi kerralla asiat tulevat menemään toisin. Siihen saakka on kuitenkin hyvä muistaa seuraavat asiat:

Natseja oli paikalla nolostuttavan vähän – eivät edes heidän omat malmöläiset jäsenensä olleet saapuneet paikalle. Meitä oli olosuhteet huomioon ottaen monta, todella monta. Poliisin jatkuvista hyökkäyksistä huolimatta pysyimme yhdessä loppuun saakka. Emme voittaneet kamppailua poliisia vastaan, mutta suhteessa natseihin olemme vahvempia kuin koskaan aikaisemmin. Ja se on tärkeintä. Tämä on voitto joka jättänee katkeran veren maun huulillemme. Mutta se on silti ennen kaikkea voitto.

Förbundet Allt åt alla Lund (suom. Kaikki kaikille -liitto Lund)

Alkuperäinen teksti: Uttalande om #KämpaMalmö-demonstrationen den 23 augusti

Katso myös:

Malmössä vastustettiin Ruotsalaisten puoluetta

Natsit hyökkäsivät naistenpäivänä feministien kimppuun Malmössä!