Tag Archives: Aspa

Päivitys viikonlopun natsikeikan uudesta sijainnista

ravintola-alem_2014_goatmoon_svl_natsi_fasismi_nsbm

Kainaloiden tuulettelua Alemissa vuonna 2014

Varisverkosto on seurannut alunperin PRKL Clubille kaavailtua natsikeikkaa, joka kuitekin peruutettiin. PRKL julkaisi tiedotteen, jossa sanoi perumisen syyksi vain painostuksen, ei yhtyeiden poliittisia siteitä. Baari keräsi tiedotteellaan runsaasti huomiota, ja sen seurauksena FUCK-USHIMA sekä Rotten Sound- yhtyeet ovat jo ilmoittaneet peruvansa PRKL-Clubille kaavaillut keikkansa.

Uusi paikka natsikeikalle löytyi kuitenkin malmilaisesta pizzaravintola Alemista. Vielä aikaisin perjantaina ravintolassa harkittiin, järjestetäänkö keikkaa sen saaman negatiivisen mediajulkisuuden takia. Kansan Uutiset  tavoitti ravintolapäällikkö Ilyasin myöhemmin perjantaina, jolloin tämä vahvisti, että keikka järjestetään.

Pelkällä etunimellään esiintyvä Ilyas sanoi Kansan Uutisten haastattelussa syyksi keikalle rahan. “Tämä on bisnestä. On pakko kerätä rahaa, jotta voi maksaa laskut. On ollut huono kesä”, ravintolapäällikkö kommentoi. Alemissa on järjestetty aiemminkin uusnatsien keikkoja, mutta lama tietenkin koettelee monia pienyrittäjiä.

Uusi soitto Alemiin valottaa ravintolan sympatioita kuitenkin lisää. Kun Alemista tiedustellaan paljonko natsikeikan tuotto on ja voisiko Alemia auttaa taloudellisesti muuten, on vastaus yksiselitteinen: “Kuule, ne bändin jäsenet on kaikki mun frendejä. Tunnen myös suurimman osan yleisöstä, ne on hyviä tyyppejä. Tässä ei oo kysymys rahasta, kaverit on tärkeämpiä.” Puhelimeen vain ravintolan nimellä vastannut henkilö kertoo myös kuuntelevansa bändien musiikkia ja pitävänsä siitä, lyriikat ja kansallissosialismi musiikissa eivät häntä haittaa.

Alemilta natsibändien keikan järjestäminen ei siis ole taloudellinen selviytymiskeino, vaan selkeä poliittinen valinta.

Palautetta päätöksestä voi jättää suoraan ravintolaan:

Ravintola Alem

Tilketori 4, 00700 HELSINKI
puh: 09 222 1616

ravintola.alem@hotmail.com