Tag Archives: Benoist

Savukeidas julkaisee äärioikeistolaisen ja naisvihamielisen kirjan

Suomalainen äärioikeisto on viime vuosina monipuolistunut kovaa vauhtia. Timo Hännikäinen on yksi suomalaisen äärioikeiston keskeisimpiä vaikuttajia ja organisoijia tällä hetkellä. Kustantamo Savukeidas julkaisee vuoden 2015 keväällä Hännikäisen uuden esseekokoelman Kunnia, jonka aiheena on naisviha ja konservatiivinen äärikansallismielisyys. Savukeitaan toiminta on hyökkäys ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kohtaan. Ehdotamme Hännikäisen kirjan boikotointia ja aktiivista palautteen antamista Savukeitaalle.

Timo Hännikäinen on vastuussa Sarastus -verkkolehdestä ja verkostosta, joka käytännössä toimii äärioikeistolaisena ajatuspajana ja julkaisufoorumina. Sarastus ei kuitenkaan rajoitu vain ideoiden maailmaan, vaan Hännikäinen ja Sarastus järjestivät vuoden 2014 itsenäisyyspäivän 612 -mielenosoituksen, joka keräsi yhteen tunnettuja natseja Suomen ja Ruotsin Vastarintaliikkeestä, uusfasisteja Suomen Sisusta ja natsiskinheadeja. Yhteys äärioikeistolaisen keskustelun ja väkivaltaan pyrkivän liikkeen välillä on ilmeinen.
Hännikäinen on itse todennut kannattavansa kansallismielistä radikaalia traditionalismia*, joka vastustaa moderneja arvoja kuten tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Hännikäinen suhtautuu positiivisesti Sarastuksessa vallitsevaan laajaan fasismin ja äärikansallismielisyyden kirjoon. Sarastuksen toimituskuntaan kuuluu muun muassa uusnatsi Rami Leskinen, joka on ollut osa suomalaista uusnatsiliikettä jo 90-luvulta lähtien. Iso osa muista tunnetuista  kirjoittajista on uusfasistisen Suomen sisun jäseniä. Uusfasistinen Suomen sisu järjestö kutsui Hännikäisen iltapuhujaksi suurkäräjilleen marraskuussa 2014. Hännikäinen on tunnettu myös avautumisistaan facebookissa, jossa hän on ilmeisen “kännissä ja läpällä” vaatinut “etnisiä puhdistuksia, kaasutuksia, potkimaan pakolaisia” ja ihaillut Hitleriä.
hännikäinen_röhm

Hännikäinen on tunnettu myös facebook kirjoituksistaan.

Savukeitaan julkaisema Hännikäisen esseekokoelma Kunnia on misogynian ja konservatiivisen äärioikeistolaisuuden ilmentymä. Esseissä Hännikäinen propagoi äärimmäistä konservatiivisuutta ja vihamielistä suhtautumista naisiin ja tasa-arvoon. Sarastuksen sivuilla julkaistussa johdantokappaleessa Hännikäinen muun muassa toteaa seuraavaa: ”Naiset ovat tunkeneet itsensä väkisin jokaiselle työelämän sektorille ja naisilta suljettuja tiloja ei muuallakaan enää juuri ole. Kaikkialla  mies on naisten tarkkailtavissa, kaikkialla hän joutuu ottamaan huomioon naisten vaatimukset — – Karkeasti ottaen naisellisin mahdollinen teko on synnyttämänsä lapsen hoivaaminen ja miehekkäin mahdollinen teko on henkensä paneminen alttiiksi taistelussa.” Sukupuolten tasa-arvon kritisoiminen on iso osa äärioikeistolaista ideologiaa ja politiikkaa, joka pyrkii säilyttämään valkoisten miesten rakenteellisen ja sosiaalisen valta-aseman yhteiskunnassa.

Mitä vaikutuksia Hännikäisen julkaisemisella on? Yksi ulottuvuus on äärioikeistolaisuuden arkipäiväistyminen ja normalisoituminen. Ilmiö alkoi näkyä Halla-ahon noustua julkisuuteen ja kasvatettua Perussuomalaisten kannatusta. Avoin rasismi mediassa, joka ei vielä olisi ollut hyväksyttävää 2000-luvun alussa, on nyt hyväksyttyä ”maahanmuuttokriittisyyttä”. Samalla tavalla Hännikäinen luo hyväksyntää ja ymmärrystä naisvihalle ja esimerkiksi Suomen Vastarintaliikkeen suunnitelmalliselle väkivallalle seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia ja vasemmistolaisia kohtaan. Aggressiivisen naisvihan julkaisu itseään ”kansansivistystyötä tekeväksi” kustantamoksi tituleeraaman Savukeitaan toimesta on vähintäänkin hämmentävää.

Savukeidas tulee varmasti puolustautumaan sananvapaudella ja keskustelun monipuolisuudella. Hännikäinen ja Savukeidas sekoittavat kannanotoissaan sanan-, julkaisu- ja poliittisen toiminnan vapauden. Vaikka Hännikäisellä on oikeus ilmaista mielipiteitään, ei se tarkoita, että niitä pitäisi kustantaa tai levittää. On ensiarvoista ymmärtää, että Hännikäisen kirja ei ole vain sanoja meressä, vaan se on viholliskuvien rakentamista kadulla toimivalle äärioikeistolaiselle liikkeelle, jossa Hännikäisellä on aktiivinen rooli. Tämä on äärimmäisen painava argumentti Savukeitaan kritisoimiseen. Sanan- ja julkaisuvapaus tarkoittaa myös eettistä vastuuta olla loukkaamatta sanoin tai teoin muiden itsemääräämisoikeutta ja vapautta. Hännikäinen koittaa omissa rypistelyissään hämärtää keskustelun koskemaan ennakkosensuuria ja “sananvapauden rajoittamista”, vaikka sellaista ei tietääkseni kukaan ole edes vaatinut. Kyse on loppupeleissä siitä, mitä mieltä Savukeitaan tai kenenkään muunkaan on edistää Hännikäisen poliittista projektia: fasismin kanssa flirttailua, naisvihaa ja tasa-arvon vastustamista? Eikö Hännikäiselle sopivampi julkaisufoorumi olisi fasistinen Sarastus -lehti tai marginaaliset omakustanteet? 

Loppuun lainaamme irvokkaasti Hännikäistä, joka koittaa kääntää ruskeasta valkoista: “pysäyttäkää totalitarismin henki ennen kuin se riistäytyy valloilleen”. Savukeitaan toiminta on lyhytnäköistä ja tuomittavaa. Siksi ehdotamme aktiivisen palautteen antamista Savukeitaalle ja Hännikäisen kirjan boikotointia. Hännikäisen kirjan boikotointi on tärkeää, jotta se ei pääse myyntiin kirjakauppoihin ja siten levittämään äärioikeistolaisia ajatuksia ja kasvattamaan äärioikeistolaista liikettä.

Alla on Savukeidas-kustantamon ja kustannuspäätöksistä vastaavan Ville Hytösen sekä myynnistä vastaavan Erno Selänteen osoitteet, jonne toivomme teidän lähettävän palautetta yksityishenkilöinä, yhteisöinä tai yrityksinä.

 

Ville Hytönen
Kirjaideat, kustannuspäätökset, graafinen suunnittelu. 041 502 3172. ville.hytonen(at)savukeidas.com

Erno Selänne

Toimistoasiat, hallinto, myynti, messut, arvostelukappaleet. 050 362 4567. erno.selanne(at)savukeidas.com

Postiosoite: Savukeidas, PL 459, 20101 Turku

LISÄTIETOA:
* Radikaali traditionalismi on hajanainen  suuntaus, jossa yhdistyvät konservatiivisuus ja modernismin vastustaminen sen eri muodoissa tasa-arvosta teknologiaan. Hännikäisen edustama kansallismielinen radikaali traditionalismi polveutuu Ranskan uudesta oikeistosta (Nouvelle Droite) Alain de Benoistin kirjoitusten kautta. Kansainvälinen akateeminen tutkimus pitää uutta oikeistoa kiinteästi osana toisen maailmansodan jälkeistä fasismia. (katso esim. Roger Griffinn, “Between metapolitics and apoliteia: the Nouvelle Droite’s strategy for conserving the fascist vision in the ‘interregnum’. Modern & Contemporary France 8, no. 1, (2000): 35–53  & Tamir Bar-On, “Fascism to the Nouvelle Droite: The Dream of Pan-European Empire,” Journal of Contemporary European Studies 16, no. 3 (2008), 327–345).

Sarastuksen toimituskuntaa.

Timo Hännikäisen haastattelu äärikansallismielisellä Pekka Siitoin -fanisivulla. Haastattelussa Hännikäinen mm. toteaa kannattavansa “radikaalia kansallismielistä traditionalismia” ja suhtautuvansa positiivisesti Sarastuksen toimituskuntaan. hxxps://mesikammen.wordpress.com/2014/04/24/timo-hannikainen-puhuu/

Hännikäisen esseekokoelman johdanto Sarastuksen sivuilla.
hxxp://sarastuslehti.com/2014/12/20/mies-ja-moderni-elama-tulevan-kirjan-johdanto/
Olli Immonen <3 Timo Hännikäinen

hännikäinen_naistenpv_hail

hännikäinen_must_syd

Hännikäinen tykkää facebookissa myös uusnatsien Mustasydän -sivusta.