Tag Archives: hooligans

Vapautta Valentinille!

Free-Valentin

Kansainvälisen antifasistivankien solidaarisuuspäivän johdosta julkaisemme käännöksen Bremeniläisen Valentinen tukiryhmältä.


Heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2015 murrettiin kolmannen kerran bremeniläisen kommuunin ovi. Kuten aiempina kahtena kertana, oven potkivat sisään liittovaltion erikoispoliisit. Aiemmin erikoispoliisit olivat etsineet asunnosta todistusaineistoa ja rikkoneet paikkoja, tällä kertaa toveri kannettiin käsiraudoissa ulos. Hänen nimensä on Valentin.

Valentinia syytetään osallisuudesta Werder Bremen ja Hamburg SV:n pelin jälkeiseen yhteenottoon Verdener Eck – ravintolassa. Ottelun jälkeen bremeniläiset natsihuligaanit hyökkäsivät paikallisten antifasististen ultrien kimppuun. Selkkauksesta syntyi raju yhteenotto. Yhteenotto tapahtui heti jalkapallo-ottelun jälkeen, mutta tapahtuneesta ei voida puhua perinteisenä jalkapallohuliganismina. Hyökkäyksellä oli vahvasti poliittiset motiivit. Huligaanit hyökkäsivät ultrien kimppuun, koska pitivät heitä vasemmistolaisina ja antifasisteina.

Valentin on istunut pidätyksestä asti tutkintovankeudessa. Bremenin poliisin tiedotteessa esitettiin 2. heinäkuuta 2015, että Valentin on yhteenoton ”pääsyytetty”. Häntä vastaan on nostettu syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja vakavasta rauhanrikkomisesta, joka vastaa suurinpiirtein syytettä mellakoinnista. Poliisi teki selväksi, että he haluavat tehdä Valentinesta ennakkotapauksen poliittista väkivaltaa vastaan.

Tämä tilanne oksettaa meitä. Seisomme solidaarisina ystävämme ja toverimme Valentinen tukena. Teemme kaikkemme, jotta Valentin ei unohtuisi. Varmistamme, että hän saa kaiken avun ja tuen, mitä hän tarvitsee.

Jotta voisimme tukea häntä paremmin taloudellisesti, olemme avanneet hänelle lahjoitustilin. Lahjoittakaa rahaa, sillä ainoastaan yhdessä me olemme vahvoja. Tehkää solidaarisuudestanne konkreettista ja lähettäkää hänelle postia. Huomioikaa kuitenkin, mitä kirjoitatte kirjeisiin, sillä poliisit lukevat kirjeet ennakkoon.

Vihasta ja raivosta rakentuu vastarinta!

 

Lahjoitustili:
Rote Hilfe e.V. Ortsgruppe Bremen
IBAN: DE71 2001 0020 0481 9122 06
BIC: PBNKDEFF
Postbank Hamburg
Verwendungszweck: Freiheit für Valentin

 

Postiosoite:
Infoladen Bremen
C/O Valentin
St-Pauli-Str. 10-12
28230 Bremen

wqp3fcks op7cobd3 oidq6ml8 mbq592gh8naxzxdgb8kxhuxch8achnk8i4meth38