Tag Archives: kansainvälisyys

Matkaraportti: Bückeburg – antifasistinen itsepuolustus on oikeutettua ja välttämätöntä

Teksti: Juhani Järvinen

Pohjois-Saksassa, Ala-Saksin ja Nordrhein Westfalenin rajalla sijaitseva pieni Bückeburgin kaupunki on tunnettu linnoistaan ja pienestä idylliestä vanhasta kaupungista. Uneliaassa pikkukaupungissa asuu noin 18 000 asukasta. Kaupunki muistuttaa paljon hyvin toimeentulevaa saksalaista pikkukaupunkia: siistejä katuja ja isoja omakotitaloja.

Kymmenien vuosien ajan nationalistit ja uusnatsit ovat järjestäytyneet Bückeburgia ympäröivässä Schaumburgin maakunnassa. Vuodesta 2008 alkaen kaupungissa on toiminut avoimesti ”Bückeburgin toimintaryhmä”, joka koostuu autonominationalisteista ja muista uusnatseista. Äärioikeistolaisten rakenteiden vahvistuessa Bückeburgista tuli jopa niin kiehtova paikka natseille, että uusnatseja muutti vartavasten Bückeburgiin muilta paikkakunnilta.

8

NSBA “National-Sozial Bückeburg Aktiongruppe”

Pohjois-Saksan antifasistiset ryhmät kutsuivat koolle mielenosoituksen tukeakseen Bückeburgin antifasisteja lauantaiksi 18.4.2015. Päätimme lähteä paikalle osoittaaksemme solidaarisuutta paikallisille antifasisteille ja selvittääksemme tilanteen taustoja. Antifasisteja saapui Bückeburgiin etenkin Hannoverin, Bremenin ja Hampurin alueilta. Kokonaisuudessaan mielenosoituskutsu oli tavoittanut monia erilaisisia antifasistisia organisaatioita. Paikalla oli ryhmiä erilaisista ideologisista taustoista (anarkistit, autonomit, kommunistit). Huolimatta ryhmien moninaisuudesta, kaikki toimijat pystyivät työskentelemään tiiviisti yhdessä. Saksassa klassisen antifasismin moninaisuutta pidetään tärkeänä. Tärkein tehtävä on taistella fasismia vastaan, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

10

“Sulje silmäsi oikealle, hakkaa vasemmalle?”

Demoon osallistuminen oli helppoa. Mielenosoituskutsu oli avoin ja kaikki tarvittavat tiedot sai helposti paikallisilta ryhmiltä tai netistä. Jopa hieman yllättäen, paikallinen antifa-ryhmä julkaisi tapaamispaikan Facebookisssa. Tämä ei ole aina mahdollista, mutta monissa paikoissa antifa-ryhmillä on niin suuri etumatka, etteivät salaiset tapaamispaikat ole tarpeen.

Parin tunnin junamatka taittui paikallisten aktiivien seurassa. Paikalle oli saapunut aktiiveja perinteisistä antifa-järjestöistä, muutamia anarkisteja ja vasemmistolaisia, sekä kymmenkunta paikallisen jalkapalloseuran ultraa. Matka sujui tuttavallisessa seurassa, kukaan ei käyttänyt alkoholia tai päihteitä. Pienemmiltä paikkakunnilta junaan nousi jatkuvasti uusia henkilöitä. Monet olivat pukeutuneet rennosti: lenkkareita, kolmiraitaa, farkkuja, aurinkolaseja, tummia takkeja. Kenellekään ei ollut poliittisesti tunnistettavia symboleita. Eikä yhtään Palestiina-huivia.

Bückeburgiin saavuttiin ajoissa. Juna-asemalla oli vastassa paikallisia aktiiveja. Ennen demon starttaamista minulla oli mahdollisuus jutella muutamien schaumburgilaisten antifasistien kanssa. Nina (19) kertoi, että kun yhteenotot eskaloituivat vuonna 2010 – 2011, hän oli vielä koulussa. Ninan mukaan uusnatsit värväsivät koulusta jopa 13-14 vuotiaita tyttöjä natsiskeneen. Ninan mielestä nuorilla naisilla ei ollut käsitystä millaiseen liikkeeseen he olivat liittyneet. Monet hänen koulututuistaan ovat edelleen mukana äärioikeistolaisissa porukoissa. Nina painotti, että vaikka hän ei ole koskaan kokenut suoraa uhkaa, niin esimerkiksi iltaisin yksin kaupungilla kulkeminen oli hyvin vaarallista. Usein piti elää pelon kanssa. Ninan mielestä tilanne Bückeburgissa on parantunut, mutta edelleen pelko on vahvasti läsnä kaupungilla.

Kyläantifa

Kyläantifa

Mielenosoitus starttasi aikataulussa. Poliisin läsnäolo oli merkittävä. Paikalla oli mellakkapoliisien lisäksi poliisin mediaosasto (Pressepolizei) ja muutamia siviilipoliiseja, joiden tehtävä oli estää konflikteja (Dialogpolizei). Mielenosoituksen alusta asti oli selvää, että mielenosoitus oli osoitettu myös poliiseja vastaan. Bückeburgin poliisi on tehnyt paikallisten antifasistien elämästä hyvin vaikeaa viime vuosina. Konfliktin alettua poliisi ja kaupunginjohto ovat toistelleet ekstremismiteoriaa, jossa he kilvan väittivät, että kyseessä on vain kahden ääriliikkeitä edustavan nuorisoryhmän välinen yhteenotto. Toisin sanoen poliisi ja kaupunginjohto yrittävät esittää tilanteen satunnaisena väkivaltarikollisuutena, jossa kaikki osapuolet ovat samanlaisia rikollisia. He eivät suostu myöntämään, että kyseessä on poliittinen kamppailu, jossa vapautta ja tasa-arvoa puolustavat antifasistit yrittävät puolustaa itseään ja estää äärioikeistolaisen vihapolitiikan.

6

Poliiseja eli tuttavallisesti “Bullen”

Tilanteen kiristyessä poliisi oli aloittanut antifasistien tarkkailun ja seurailun Bückeburgissa. Pukeutumiseen ja laukkujen sisältöihin puututtiin. Mikäli antifasistit tapasivat pubissa, poliisit tulivat tarkastamaan henkilöllisyystodistuksia. Lisäksi poliisit pysyivät parkissa usein antifasistien kotien edustalla. Poliisi yrittää painostuksella ja häirinnällä tehdä Bückeburgin antifasistien elämästä hankalaa ja lamauttaa itseorganisoidun vastarinnan. Samanaikaisesti uusnatsit jatkoivat hyökkäyksiä, pahoinpitelyjä ja uhkauksia. Vaatimukset kaupunginjohdolle kaikuivat kuuroille korville ja kaupungin pormestari vähätteli natsiongelmaa. Poliisi ei pystynyt turvaamaan paikallisten nuorten elämää, jonka vuoksi antifasistisesta itsepuolustuksesta tuli ei ainoastaan legitiimiä, vaan myös välttämätöntä.

Mielenosoitus kulki ympäri kaupungin keskustaa, pysähtymällä kolmeen kohteeseen: kaupungin torille, oikeustalolle ja poliisiaseman eteen. Jokaisessa pysähdyksessä pidettiin puheita ja soitettiin musiikkia. Mielenosoitus oli itsessään hyvin rento ja minkäänlaista uhkaa ei ollut. Mielenosoituksen järjestäjät olivat hankkineet paljon järjestyksenvalvojia, jotka turvasivat mielenosoitusta. Ainoa jännite poliisien ja mielenosoituksen välillä syntyi, kun poliisi päätti sakottaa erästä silminnähtävän nuorta henkilöä flaijereiden jakamisesta. Saksan järjestyslain mukaan flaijereissa on oltava järjestävän tahon nimi, joka kyseisistä papereista, ilmeisesti vahingossa puuttui. On selvää, että kyseinen tapahtuma oli ainoastaan provokaatio, joka antoi hieman osviittaa kuinka vittumaisia poliisit ovat paikallisille antifasisteille.

3

Mielenosoitukseen osallistui noin 300-500 henkilöä

 

7

Antifa!

9

“Taistele natseja vastaan, taistele valtiota vastaan!”

IMG_1665_m

“Itsepuolustus on organisoitava”

Mielenosoitus päättyi noin kahden tunnin jälkeen. Tunnelma oli koko demon ajan hyvä. Rytmikkäät iskulauseet kritisoivat etenkin poliiseja ja kaupunginhallitusta. Usein käytettävässä protestihuudossa sanotaan: ”Myös kytillä on nimi ja osoite!”.  Lisäksi kaikenlaiset natseja solvaavat iskulauseet toistuivat useasti. Mielenosoituksessa kaikuivat myös jalkapallostadioneilta tutut kannatuslaulut.

1

“Antifasistinen itsepuolustus on legitiimiä ja välttämätöntä”

Demon jälkeen jäin vielä hetkeksi juttelemaan paikallisten kanssa. Schaumburgilainen Svenja (24) kertoi miten vuoden 2010 jälkeen tilanne paheni huomattavasti Bückeburgissa ja lähiseuduilla. Svenja kertoi, että uusnatsit levittivät kaupungilla ”kuolinilmoituksia” aktivisteista. Lisäksi uusnatsit soittelivat uhkauspuheluita aktivisteille ja heidän perheilleen sekä hyökkäsivät ihmisten kimppuun. Natsit käyttivät metallikuulia ikkunoiden rikkomiseen ja tuhosivat autoja. Pimeällä ei ollut mitään asiaa mennä yksin kaupungille. Etenkin viikonloppuna uusnatsit kiertelivät autoilla partioimassa kaupunkia. Svenjan mukaan aina oli tarkasti mietittävä, että mihin juhliin voi osallistua ja minne ei voi mennä. Hänen mielestä kuitenkin pahinta oli, että uhkailut eivät ainoastaan koskettaneet nuorisoa ja aktivisteja, mutta myös heidän perheitään; vanhempia ja sisaruksia.

Kaikesta huolimatta Svenja vaikutti hyvin varmalta, että tilanne Bückeburgissa on viimein parantumassa ja antifasistinen vastarinta on tuottamassa tulosta. Sekä poliiseja, että uusnatseja vastaan kamppailu on ollut raskasta ja monia schaumburgilaisia antifasisteja vastaan ollaan nostamassa syytteitä. Pahimmassa tapauksessa erästä toveria uhkaa vankeustuomio. Kampanjointi schaumburgin antifasistien tukemiseksi jatkuu.

Lauantai-iltapäivä Bückeburgissa oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Uusien tovereiden tapaaminen ja yhteistyökuvioiden ja taktiikoiden punomisen lisäksi, Bückeburg tarjoaa erinomaisen esimerkin, miten tärkeää antifasistinen itsepuolustus on. Kun poliisi ei kykene ― tai ei halua ― suojella fasismia vastaan kamppailevia, on itsepuolustus ainoa vaihtoehto. Schaumburgissa poliittiset vaatimukset kaikuivat kuuroille korville ja vasta aktiivinen vastarinta on helpottanut tilannetta Bückeburgissa. Vaikka natsien läsnäolo kaupungissa on edelleen merkittävä, niin antifasistien tai muiden uusnatsien viharyhmään kuuluvien ei tarvitse enää pelätä kaupungilla itsensä, ystäviensä tai perheidensä puolesta.

2

Antifasistinen itsepuolustus ei ole ainoastaan tarpeellista, vaan myös välttämätöntä.

 

Lisätietoa täältä:

antifasolibbg.noblogs.org

Lue myös:

Varis: Solidaarisuutta Bückeburgin antifasisteille – antifasistinen itsepuolustus on oikeutettua ja välttämätöntä!

Eurooppalaisia kamppailuja yhdistämässä

30november_lund Lund 30. marraskuuta 1991

 Saavuimme Lundiin perjantaina 22.8. Lyhyt kävely keskustan läpi paljasti, että kyseessä on vanha yliopistokaupunki Skånen sydämessä. Meille Lund ei kuitenkaan ole tuttu yliopistosta, sairaalasta tai hyvistä falafeleista, vaan ruotsalaisen militantin antifasismin syntysijana. Marraskuun 30. päivän mielenosoitukset 80-luvulla ja 90-luvun alussa muodostivat Ruotsin AFA:n perustan. Natsien kasvavat marssit sotakuningas Kaarle XII kunniaksi pysäytettiin totaalisesti 90-luvun alussa erilaisia militantteja käytäntöjä toteuttaen. Vuosi 1991 on painunut kaupunkilaisten mieliin vuotena, jolloin mustiin pukeutuneet antifasistit onnistuivat pysäyttämään natsit hyökkäävällä taktiikalla ja barrikaadeilla, joita puolustettiin poliisin purkuyrityksiltä.

Connecting European Struggles -konferenssi järjestettiin eurooppalaisten radikaalien kamppailujen yhdistämiseksi kapitalismia vastaan. Konferenssin idea oli tuoda yhteen antikapitalisteja ja antifasisteja ympäri Eurooppaa keskustelemaan taktiikoista ja luomaan uusia toverisuhteita.smalands

Konferenssi pidettiin Lundin yliopiston ainoassa poliittisessa oppilaskunnassa, Smålands Nationenissa. Smålands on avoimesti sosialistinen oppilaskunta, joka hallinnoi muun muassa paria sataa asuntoa, isoa konsertti- ja ravintolatilaa, stipendejä ynnä muuta sellaista. Smålands erottautuu ylipiston muista oppilaskunnista politiikkansa ohella siinä, että lähes kaikki Smålandsin toiminta on suunnattu myös ei-opiskelijoille.

Perjantain ohjelmaan kuului kaksi elokuvaa. Ensimmäinen oli dokumentti Ruins: Chronicle of an HIV witch-hunt, joka kertoi Kreikan valtion raadollisesta kampanjasta juuri ennen vuoden 2012 parlamenttivaaleja.

Kreikan silloinen terveysministeri oli leikannut rajusti päihderiippuvaisten hoito-ohjelmia ja esimerkiksi neulanvaihtopisteiden rahoitusta. Muukalaisvastaisuus hipoi huippuaan ja sosiaalidemokraattinen ministeri päätti koittaa kerätä hieman irtopisteitä ja aloitti ”afrikkalaisten HIV-huorien ajojahdin”. Median kautta luotiin kansallista hätätilaa vastaava pelon ilmapiiri, jossa varoiteltiin Afrikasta laittomasti tulleista prostituoiduista, jotka tahallisesti tartuttavat tavalliset kreikkalaiset perheenisät. Poliisi käynnisti laajan kampanjan, jossa käytännössä kaikki Ateenan kaduilla oleskelevat prostituoidun näköiset naiset pidätettiin ja pakotettiin HIV-testeihin.

Myöhemmin heitä syytettiin prostituutiosta todisteena ainoastaan kadulla oleskelu! Suurin osa naisista oli lopulta kreikkalaisia huumeriippuvaisia, joilla ei ollut mitään tekemistä prostituution kanssa. Näistä naisista tehtiin kansallisia syntipukkeja, joita esiteltiin televisiouutisissa kuin tautista karjaa. Kampanja yhdisti kuvottavalla tavalla seksismin, sairauksien kriminalisoinnin, biopoliittisen hallinnoinnin ja silmänkääntötempun todellisten yhteiskunnallisten ongelmien käsittelystä marginaalisen ongelmaan. HIV oli Kreikassa silloin, kuten edelleenkin, lähinnä homomiesten ja huumeriippuvaisten ongelma.

Tällä hetkellä monet näistä julkisesti nöyryytetyistä ja syyttä kriminalisoiduista naisista yrittävät saada oikeusteitse korvauksia Kreikan valtiolta, mutta julkisen häpäisyn jälkeen tulevaisuus ei näytä valoisalta.

Illan toinen elokuva Haytarma käsitteli Krimin niemimaan tataarien kansanmurhaa toisen maailmansodan aikana. Elokuva oli johdatus seuraavan päivän esitelmään Ukrainan tilanteesta ja Venäjän Krimillä vangitsemien antikapitalistien Alexandr Kolchenkon ja Oleg Sentsovin kohtalosta.

limhamn_malmo

“Jag ska sparka snutarna åt helvete”

Lauantain ohjelmaa varjosti Lundin naapurikaupunki Malmössä ollut natsipuolue Svenskarnas Partin (SVP, Ruotsalaisten puolue) vaalitilaisuus. SVP:n jäsenet ovat vastuussa keväällä Malmössä sattuneesta feministien murhayrityksestä, jossa malmölainen antifasisti ja futiskannattaja Showan lähes menetti henkensä. Viha natseja vastaan oli siis huipussaan ja muun muassa monet Malmö FF:n ultrat olivat tulleet kostamaan kannattajatoverinsa murhayrityksen. Myös suurin osa konferenssin osallistujista matkusti parinkymmenen kilometrin päähän näyttämään mitä mieltä ovat natseista.

polis_limhamn_mordforsok2

Väkivaltaiset ekstremistit koittivat vahingoittaa mielenosoittajia

Haastattelimme yhtä mielenosoituksen osallistujaa: ”Mielenosoitus oli todella iso ja suhteellisen aggressiivinen, vaikka seisoimmekin samalla torilla pari tuntia. Iso osa mustan blokin käytöksestä vaikutti lähinnä symboliselta, eikä tarkoitus tainnut olla niinkään lopettaa natsien tilaisuutta kuin lähinnä osoittaa, että ilman poliiseja natsit eivät voi liikkua missään. Olin yllättynyt poliisin väkivaltaisesta hevosten käytöstä mielenosoituksessa. He ratsastivat kovaa vauhtia suhteellisen rauhalliseen väkijoukkoon kapealla kadulla ja koittivat lyödä metrin pituisilla kumipampuilla mielenosoittajia päähän. Näin lukuisia tajunnan menetyksiä ja verisiä kasvoja, mutta poliisi ei päästänyt ambulansseja alueelle. Monet joutuivat ottamaan taksin sairaalaan. Tietysti poliisi on aina hallitsevan poliittisen järjestelmän puolustaja, eikä hierarkkisen väkivaltakoneiston edustajalta voi kummoista kohtelua odottaa, mutta kuvittelin että Ruotsin kaltaisessa maassa poliisi ei yrittäisi tappaa ihmisiä ainakaan näin avoimesti.”

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että poliisi oli varautunut mielenosoitukseen paloautoilla sekä sammutukseen ja kemiallisten aineiden hallintaan tarkoitetulla välineistöllä. Kaduilla liikkuneiden huhujen mukaan poliisia vastaan on hyökätty viimeisen vuoden aikana useasti Lundissa ja poliisi on ollut voimaton yhden illan valtausjuhlia (Brytfest) vastaan. Lisäksi Lundissa jatkuvasti pyöriviin yliopisto- ja sairaalakamppailuihin on yhdistetty suoran toiminnan periaatteita.

Mielenosoituksen takia Variksen ryhmä ei voinut osallistua Kööpenhaminassa vaikuttavan Crisis Mirror -ryhmän esitelmään kaivoskamppailuista Chalkidikissa, Kreikassa. Lisäksi kuulimme vain osan kreikkalaisen NOLAGER-ryhmän esitelmästä, jossa käytiin läpi kampanjoita Kreikan ja EU:n maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. NOLAGER on keskittynyt toimimaan Kreikan keskitysleireiksi kutsuttuja maahanmuuttajien vankiloita vastaan.

Lauantai-ilta päättyi pienimuotoisiin juhliin kirjakahvila India Däckissa. Osallistujien onneksi folkölistä ei ollut tietoakaan!

602707_492260814183879_979548689_n

Sunnuntai alkoi Variksen esitelmällä fasismista Suomessa. Etenimme sisällissodan ja Lapuan liikkeen kautta Pekka Siitoimen seikkailuihin ja häntä seuranneeseen Henrik Holappaan ja hänen aloittamaansa ruotsimieliseen järjestöön. Lopetimme pohtimalla Perussuomalaisten tulevaisuutta nyt, kun puolue on käytännössä vallattu trotskilaista esimerkkiä käyttäen. Perussuomalaisten kolmesta varapuheenjohtajasta kaksi voidaan laskea uusfasistisen perinteen jatkajiksi (Jussi Niinistö ja Juho Eerola). Suomen Sisun piiriin kuuluva Matias Turkkila on puolueen propagandaministeri ja alkuvuodesta eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta saatiin kampattua pois Pirkko Ruohonen-Lerner, joka oli suhteellisen kriittinen persujen rasisti- ja uusfasistisiipeä kohtaan. Ruohonen-Lernerin tilalle valittiin Jari Lindström.

Ohjelma jatkui esitelmällä Lundin sairaalakamppailuista työntekijöiden näkökulmasta. Uusliberalistiset tehostamistoimet ja kannattavuuslaskelmat ovat rantautuneet myös Lundiin ja sairaalan työntekijöiden on jatkuvasti perusteltava hoitotoimenpiteiden taloudellista kannattavuutta pomoille.

Viikonlopun päätti kreetalaisten anarkistien esitelmä Kultaisen aamunkoiton esiinmarssista Kreikassa viime vuosina. Esitelmän sanoma oli ytimekäs: pääoma, kirkko ja fasistit toimivat yhteistyössä turvaten omat etunsa yhteiskunnan kriisiytyessä. Kreikan valtion näennäiset fasismin vastaiset toimet ovat vain hallitsevien parlamentaaristen puolueiden viimeisiä kouristuksia ennen kuin ne menettävät asemansa lopullisesti vasemmistolaiselle parlamentaariselle Syriza-puolueelle ja natseille, joiden toiminta ei suinkaan pariin vankeustuomioon lopu. Lisäksi esitelmässä pohdittiin lyhyesti parlamentaarisen antikapitalismin esteitä ja sudenkuoppia. Esimerkiksi ”sosialistiseksi vallankumoukseksi” itsensä ristinyt Syriza on jo nyt alkanut silottaa näennäisen radikaalia linjaansa ja valua reformistisiin ratkaisuihin. mc3b6te-i-lund-20-feb-2011

Kreetalaiset korostivat paikallisten suhteiden ja ruohonjuuritason antifasismin tärkeyttä kamppailtaessa Kultaisen aamunkoiton kaltaisia ryhmiä vastaan. Ainoastaan paikalliset taistelut estävät natseja laajentamasta toimintaansa yhä uusin naapuristoihin ja kyliin. Lisäksi keskustelut ihmisten kanssa auttavat aukaisemaan poliittisia väärinkäsityksiä ja laskevat näin natsien kannatusta vaaleissa. Kreetalaiset puhuivat myös siitä, että antifasismi ei voi koskaan olla ainoa vastaus natseja vastaan. Antifasismi on ennen kaikkea osa antikapitalistista kamppailua antiautoritäärisen maailman puolesta.

Viikonloppu kokonaisuudessaan oli erittäin innostava ja skånelaiset ovat mahtavia tovereita! Toivottavasti vastaavia konferensseja järjestetään jatkossa säännöllisesti. Tällä kertaa kreikkalaiset olivat hieman yliedustettuina tapahtumassa, mutta Kreikan antiautoritäärisen liikkeen laajuuden ja yleisen yhteiskunnallisen tilanteen huomioiden se suotakoon.