Tag Archives: laitinen

Hevibaari PRKL CLUB järjestää täysimittaisen natsikeikan la 25.7

goatmoon

Goatmoon – “perus keikka sananvapauden puolesta”

Keväälle kirjoitimme kuinka Helsinkiläinen Hevibaari PRKL CLUB oli järjestämässä venäläisen natsibändi Korrozia Metallan keikan. Baari ilmoitti aluksi peruvansa keikan, mutta järjesti sen kuitenkin lopulta vedoten siihen, että yhtye ei soita rasistisia, fasistisia tai väkivaltaan yllyttäviä biisejään keikalla, ja että PRKL CLUB ei kannata väkivaltaa tai ideologioita.

herrenblut_prkl_club_25_7

NSBM -sivuston keikkakalenteri

Nyt PRKL CLUB vetää linjansa selkeästi johdonmukaisemmaksi ja tuo samalle keikalle kolmen eri genren natsibändit. Lauantaina 25.7. Helsingissä ovat esiintymässä yhdysvaltalainen powerelectronics/industrial-yhtye Deathkey, NSBM:a (national socialistic black metal) soittava Goatmoon sekä löysää äärioikeistorockia soheltava Vapaudenristi.  Näitä yhtyeitä ei yhdistä niinkään musiikkityyli kuin äärioikeistolainen ideologia. Keikkaa on mainostettu internetissä vain Saksalaisella NSBM-sivustolla “Herrenblut, NSBM Kulturkampf” (suom. Herran veri, NSBM kulttuuritaistelu) koska mitä ilmeisemmin PRKL CLUB ei halua huomiota keikalleen.

 

PRKL CLUB keikkakalenteri

PRKL CLUB keikkakalenteri

 

 

 

 

 

 

 

Vapaudenristi on suomalainen RAC-bändi, joka on esiintynyt viime vuosina monilla natsikeikoilla ympäri Suomea. Bändi on levyttänyt Sakaramiina Recordsille, jonka muita julkaisemia artisteja ovat mm. äärioikeistolaiset Sniper ja Mistreat. Tuoreessa haastattelussa tunnetulle ruotsalaiselle natsilevymerkki Midgårdille, Vapaudenristi sanoi että “rotutietoisuuden lisäämiseksi tarvitsemme kulttuurisen ilmaston muutoksen”. Vapaudenristi on tehnyt splitin esimerkiksi Pagan Skull -nimisen uusnatsibändin kanssa, jossa bassoa soittaa Suomen vastarintaliikkeen jäsenenä ja vasikkana tunnettu Paavo Laitinen. Laitinen osallistui Jyväskylän kirjastopuukotukseen ja vasikoi tutkintavankeudessa muut hyökkäykseen osallistuneet. Lisäksi Laitinen tuomittiin laittoman henkilörekisterin ylläpidosta. Midgårdin haastattelussa Vapaudenristi kertoo biisiensä kertovan mm. “sionismin vallasta” ja valkoisen rodun taistelusta.  Vapaudenristi on osa valkoisen vallan liikettä, jonka ainoa syy tehdä musiikkia on poliittisen sanoman levittäminen ja uusien jäsenten saaminen. Vapaudenristillä on myös tiivis side Suomen vastarintaliikkeeseen.

Vapaudenristi 2014 natsikeikalla

Vapaudenristi 2014 natsikeikalla

goatmoon

Goatmoon

Goatmoon on tunnettu suomalainen nsbm-orkesteri, jonka keikoilla hakaristiliput ja corpse paintit liukuvat sulassa sovussa. Goatmoon on esiintynyt myös lukuisilla puolisalaisilla natsikeikoilla eri puolilla maailmaa. Vuonna 2012 Helsingin nuorisoasiainkeskuksen pyörittämä kulttuuriareena Gloria kielsi Goatmoonin esiintymisen sen tiloissa koska ei halunnut levittää natsibändejä tai rasistista sanomaa. Keikan järjestänyt Jhonny Niemi Kold Reso Kvlt -yhtiöstä kiersi kuitenkin tätä kieltoa ja päästi Goatmoonin esiintymään.

satanicskinhead_deathkey

Deathkey on myös osa Satanic Skinhead Propaganda nimistä levy-yhtiötä. Kansi kokoelmalevyltä, jossa on pari Deathkey kappaletta.

PRKL CLUB:n natsikattauksen päättää Deathkey, joka on äärioikeistolaisista mielipiteistään tunnetun Mikko Aspan Freak Animal Recordsille nauhoittanut yhdysvaltalainen power electronics / industrial –musiikkityylin yhtye. Deathkey on osa valkoisen vallan liikettä (kts. esim. maailman isoimman valkoisenvallan-foorumi Stormfrontin Der Stürmer-haastettelu https://www.stormfront.org/forum/t866759/). Iso osa Deathkey kappaleista kertoo juutalaisten vastustamisesta ja valkoisen rodun kunniasta. Bändi on julkaissut mm. LP:n “Doctrine Of Intolerant Hatred” (Freak Animal Recods, 2010), joka sisältää kappaleet kuten “Die Juden Sind Unser Unglück” (Juutalaiset ovat epäonnemme), “Blood Supremacy” (Veren ylivalta) ja “Behead The Semite” (Leikataan pää juutalaiselta). Deathkey on osa Satanic Skinhead Propaganda -nimistä levymerkkiä ja tehnyt näille muun muassa nsbm kokoelmalevyn “Declaration of Anti-Semitic Terror”. Power electronics / industrial -piireissä on ollut jo pitkään trendinä black metallin tapaan flirttailla natsistisella kuvastolla ja kuitata tämä vain taiteelliseksi provokaatioksi, eli verhoutua samaan sananvapauden viittaan, minkä suojista myös Club PRKL toivottaa natsit tervetulleiksi tiloihinsa

hitlersananvapaus

Äärioikeistolaiset vetoavat usein “sananvapauteen”. Kikka ei ole jäärin uusi fasismin historiassa. Kuva 1930-luvulta.

Jäämme innolla seuraamaan miten PRKL CLUB tällä kertaa vetoaa siihen, että vastustaa väkivaltaa, ideologioita ja järjestää natsikeikkoja. Toki PRKL CLUB voi vedota jälleen myös sananvapausmarttyyriuteen, kuten monet tunnetut äärioikeistolaiset ovat Suomessa viime aikoina tehneet. Toisaalta, jos PRKL CLUB haluaa olla johdonmukainen aiemmin ilmoittamansa kanssa, se voisi perua natsikeikan ja keskittyä muuhun kun natsi-ideologian normalisoimiseen ja “kulttuuritaistelun” levittämiseen.

Kehotamme jälleen ottamaan yhteyttä PRKL-klubiin ja tekemään selväksi, ettei natsikeikkojen järjestäminen ole sananvapautta vaikka asiaa kuinka kääntelisi.

PRKL-klubin yhteystiedot:

PRKL CLUB
Kaisaniemenkatu 4
00100 HelsinkiFacebook: ???
Puh. +358 40 777 5815
info@prklclub.fi

http://www.prklclub.fi/

Vasikat, henkilörekisterit ja öiset pahoinpitelyt – Suomen vastarintaliike vuonna 2015

Suomen vastarintaliikkeellä on ollut kiireinen alkuvuosi oikeussaleissa. Liikkeen jäsenet ovat saaneet tuomioita pahoinpitelyistä, törkeästä pahoinpitelystä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta, lievästä ampuma-aserikoksesta ja laittomasta henkilörekisteristä. Keskiviikkona 4.3.2015 liikkeen jäsen tuomittiin Tampereella jälleen pahoinpitelystä. Myöhemmin maaliskuussa seitsemän SVL:n jäsentä on syytettynä Satakunnan käräjäoikeudessa poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta.

Tampereen pahoinpitely

Suomen vastarintaliikkeen aktivisti Sebastian Lämsä tuomittiin pahoinpitelystä Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona 4.3.2015. Lämsä tuomittiin Tampereella vuoden 2012 lopussa sattuneesta hyökkäyksestä, jossa hän ja kaksi muuta Suomen vastarintaliikkeen jäsentä pahoinpitelivät tamperelaisen miehen tämän kotiovelle aamuyön tunteina. Pahoinpidelty mies on aktiivinen tamperelaisessa punkympäristössä, jonka takia hän ilmeisesti valikoitui uhriksi. Hän ei ole poliittisesti aktiivinen missään puolueessa tai ryhmässä.

Sebastian_Lämsä_2015_SVL

Sebastian Lämsä Pirkanmaan käräjäoikeudessa 4.3.2015

Lämsä tuomittiin pahoinpitelystä kolmen ja puolen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, maksamaan kivusta ja särystä 600 euroa asianomistajalle ja korvaamaan noin 1400 euroa oikeudenkäyntikuluja. Kaksi muuta pahoinpitelyyn osallistunutta henkilöä eivät selvinneet esitutkinnassa.

Tamperelaiset punkkarit olivat nähneet kaikki kolme pahoinpitelijää aiemmin illalla pyörimässä Vastavirta-klubin lähistöllä Pispalassa. Kaksi näistä oli tunnistettu saman tien Suomen vastarintaliikkeen aktiivisiksi jäseniksi, joten oletettavaa on, että myös kolmas henkilö oli Suomen vastarintaliikkeen jäsen. Lämsä oli yksin oikeudenkäynnissä ja sen jälkeen, joka viittaisi siihen, että SVL:llä on vaikeuksia tukea omiaan jatkuvien oikeudenkäyntien takia.

Henkilörekisteri

Tiistaina 3.3.2015 niin ikään Suomen vastarintaliikkeen jäsen Paavo Laitinen tuomittiin laittoman henkilörekisterin ylläpidosta. Laitinen oli kerännyt lähinnä Facebookin ja lehdistön kautta 279 nimeä käsittävän henkilörekisterin. Hän oli lajitellut henkilötiedot kymmeneen pääryhmään, jotka oli nimetty muun muassa oikeistoksi, vasemmistoksi, juutalaisiksi, rotupettureiksi ja eliittiseuroiksi. Laitisen henkilörekisterissä oli huomattava määrä alaikäisiä.

Laitinen tuomittiin maksamaan 300 euroa vahingonkorvauksia 52:lle asianomistajalle, eli yhteensä noin 15 000 euroa. Lisäksi Laitinen joutuu korvaamaan asianomistajien oikeudenkäyntikulut, joten kokonaisuudessaan Laitisen korvaussumma nousee hänen asianajajansa mukaan jopa 29 000 euroon.

Itse rangaistuksena Laitinen sai 50 päiväsakkoa, joka Laitisen olemattomilla tuloilla tekee 300 euroa.

Vasikat ovat sotureita?

Sebastian Lämsä ja Paavo Laitinen olivat molemmat mukana puukkohyökkäyksessä Jyväskylän kaupunginkirjastoon tammikuussa 2013. Lisäksi mukana olivat Laitisen silloin alaikäinen pikkuveli ja jyväskyläläistä natsivaatekauppaa pyörittävä Sampsa Muhonen. Laitinen oli kaiken huipuksi koittanut houkutella mukaan pikkuveljensä silloisen alaikäisen tyttöystävän, joka oli onneksi kieltäytynyt Laitisen rekrytointiyrityksistä.

Natsit koittavat vimmatusti sepustaa itsestään kuvaa tunteettomina ja voimakkaina sotureina. Jyväskylän kirjastopuukotuksen esitutkintamateriaalista voi kuitenkin lukea, että Sampsa Muhonen ilmiantoi itsensä saman tien poliisille, kun kirjastopuukotus nousi lehtien otsikoihin. Kuulusteluissa Muhonen vasikoi kaikki tapahtumaan osallistuneet henkilöt. Paavo Laitinen pidätettiin ilmeisesti Muhosen ilmiannon perusteella. Kun Laitinen oli ollut muutaman päivän vangittuna, hänkin murtui kuulusteluissa ja vasikoi Sebastian Lämsän sekä kaikki muut asiaan liittyvät henkilöt. Kaupunginkirjaston valvontakameravideoista voi nähdä kuinka Laitinen silminnähden järkyttyy siitä, että kirjanjulkistamistilaisuuden järjestyksenvalvojat puolustautuvat hyökkääjiä vastaan. Tässä vaiheessa Laitinen pakenee paikalta auttamatta Lämsää.

Kirjastopuukotuksen esitutkintamateriaalista voi lisäksi lukea, että Laitinen oli chättäillyt puukotusta edeltävänä iltana SVL:n johtohenkilöihin kuuluvan Ali Kaurilan kanssa. Poliisin palauttamista chätlogeista voi lukea kuinka Kaurila muun muassa toteaa, että “valmiina huomiseen – – päivän sana on ennakoiva hyökkäys. Saman tien taju pois kun joku kattoo edes pahasti tai on naamio”. Lisäksi Laitinen ja Kaurila keskustelevat siitä kuinka ”saa aika varpaillaan olla”, koska [antifasisteilla] ”rupee olemaan liikaa itseluottamusta” . Kyseisestä chätlogista voi siis päätellä, että hyökkäys oli ennakkoon SVL:n johdon tiedossa ja he osallistuivat aktiivisesti hyökkäyksen valmisteluun.

Jyväskylän #kirjastopuukotus oikeudenkäynnistä

jyväskylä+puukotus+äärioikeistoTammikuussa 2013 Suomen vastarintaliikkeen natsit hyökkäsivät kirjastossa pidettyyn keskustelutilaisuuteen, joka käsitteli Äärioikeisto Suomessa -kirjaa. Oikeudenkäynti aiheesta päättyi tänään  14.1.2015. Oikeudenkäynnissä yksi hyökkääjistä sai 18 kuukauden ehdollisen tuomion. Toinen hyökkääjä ja kaksi ovella ollutta tilaisuuden turvallisuushenkilöä saivat sakkoja.

Varisverkosto pitää natsien tuomioita lievinä. Varsinkin turvallisuushenkilöä puukottaneen Sebastian Lämsän ehdollinen tuomio on vaatimaton kun ottaa huomioon hänen jatkuvan rikollisen toimintansa. Lisäksi pidämme kohtuuttomana, että tilaisuuden suojelijat, jotka laittoivat terveytensä peliin suojellakseen tilaisuutta ja luentosalissa olleita ihmisiä, saivat minkäänlaisia tuomioita. Toki olemme helpottuneita etteivät he joutuneet vankilaan, kuten syyttäjä toisen osalta vaati. Osallistumme osaltamme keräämään rahaa sakkojen maksamiseen. Jos haluat osallistua sakkojen maksamiseen laita meille sähköpostia. Ruotsista on esimerkkejä siitä, miten itsepuolustuksesta natseja vastaan voi saada pahemman tuomion kuin natsien suorittamasta hyökkäyksestä.

“Suomen vastarintaliikkeen” väkivalta ei ole mikään yksittäistapaus. Esimerkkejä on lukuisia alkaen 2010 Helsinki prideen suoritetusta iskusta. Lisäksi SVL on sivuillaan ihaillut  ruotsalaisia ja yhdysvaltalaisia natsiterroristiryhmiä. Ryhmältä joka ihailee Adolf Hitleriä ja hänen johtamaansa natsi-Saksaa, ei toki voisi vähempää odottaa.

Vasemmalta: Cari Johannes Murto, xxx, Tomi Tiihonen, Juuso Tahvanainen. Jyväskylä, 2015.

Vasemmalta: Cari Johannes Murto, xxx, Tomi Tiihonen, Juuso Tahvanainen. Jyväskylä, 2015.

Anekdoottina mainittakoon, että oikeudenkäyntiä oli seuraamassa tuomittujen kahden natsin lisäksi muutama muukin SVL:n jäsen. Tunnistamistamme kolmesta henkilöstä kaksi on tuomittu väkivaltarikoksista (Cari Johannes Murto ja Juuso Tahvanainen), lisäksi Tomi Tiihonen on tuomittu ehdolliseen vankeuteen törkeästä vahingonteosta hänen syyllistyttyään päiväkodin roskakatosten tuhopolttoon.  Eli pikaisella havainnoinnilla 5/5 tunnistamistamme Keski-Suomen käräjäoikeudessa pyörineistä SVL:n aktiiveista on todistettavasti tuomittuja rikollisia. Se, jonka tuomioista emme tiedä, on meille vielä tuntematon kuvan neljäs henkilö. Jos tunnistat kuvan henkilön, ota meihin yhteyttä.

Huom. Kirjoitimme aikaisemmin, että kuvassa vasemmaisin henkilö olisi tunnettu SVL:n jäsen, joka on myös tuomittu väkivaltarikoksista. Tunnistimme kuitenkin henkilön alunperin väärin. Kyseessä ei ole aiemmin mainitsemamme henkilö, vaan porilainen Cari Johannes Murto. Pahoittelemme virheestä aiheutunutta mielipahaa.

Lue myös:

Varis: Jyväskylän kirjastopuukotus meemeinä

Fingerpori 14.1.2015

Yle: Jyväskylän kirjastopuukotus: päätekijälle ehdollista vankeutta

Ferus Finnum -uusnatsikaupan omistaa Jyväskylän kirjastopuukotukseen osallistunut mies

sampsa muhonen ferus finnum

Sampsa Muhonen tyttöystävänsä kanssa

Kerroimme sivuillamme eilen, kuinka jyväskyläläinen uusnatsikauppa Ferus Finnum koitti käyttää olympiamitalisti Enni Rukajärveä mainonnassaan. Natsikaupan omistaa Sampsa Muhonen ja Esa-Pekka Mustonen. Yrityksen äänettömänä yhtiömiehenä toimii Henry Mustonen.

Saamiemme tietojen mukaan toinen omistajista, Sampsa Muhonen, on yksi kolmesta miehestä, jotka hyökkäsivät puukoilla, pulloilla ja suojavarusteilla aseistautuneina Jyväskylän kaupunginkirjastoon noin vuosi sitten.

Jyväskylän kaupunginkirjastossa oli 30. tammikuuta 2013 käynnissä kaikille avoin keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjaa. Hyökkääjien tarkoituksena oli ilmesesti pahoinpidellä tilaisuuteen osallistuneita satunnaisesti, mutta järjestäjät onnistuivat pitämään aseistautuneet uusnatsit kirjaston käytävillä. Kun uusnatsit huomasivat jäävänsä alakynteen järjestyksenvalvojia vastaan, hyökkäsi oululainen Sebastian Lämsä puukolla järjestyksenvalvojien kimppuun. Lopulta yhtä järjestyksenvalvojaa puukotettiin tilanteessa.

Hyökkäykseen osallistui Lämsän lisäksi niin ikään Suomen vastarintaliikkeen jäsen, jyväskyläläinen Paavo ”henkilörekisteri” Laitinen sekä jyväskyläläinen Sampsa Muhonen. Poliisin mukaan kaikilla hyökkääjillä on vahvat siteet Suomen vastarintaliikkeesseen (SVL). Muhosen osallisuus hyökkäykseen ilmenee vangitsemisoikeudenkäynnin diaaritiedoista. Poliisi esitti Muhosta vangittavaksi, mutta käräjäoikeus vapautti hänet vain parin päivän pidätyksen jälkeen. Sebastian Lämsä pakoilee edelleen poliisia.

Sampsa Muhonen on ollut aktiivinen myös hommafoorumilla, joka on tunnettu ”maahanmuuttokritiikiksi” nimetyn uusfasismin nettiympäristönä. Muhonen on kirjoittanut Hommafoorumille satoja viestejä nimimerkeillä ”Sampsa Muhonen ” ja ”Ssampsa”. Viesteissään Muhonen on muun muassa ihaillut uusnatsismia ja kannustanut muita hommafoorumilaisia avoimempaan fasismiin.

Sampsa Muhonen hommafoorumilla

Sampsa Muhonen hommafoorumilla

Muhosen yhteydet hommafoorumille, Suomen vastarintaliikkeeseen, natsiskinien vaatekauppaan ja sitä tukeville nettisivustoille, osoittavat suomalaisen äärioikeiston verkostoituneen luonteen. Kansanedustajina toimivat uusfasistit ovat samaa äärikansallismielistä ympäristöä kirjastoon puukon kanssa hyökkäävien uusnatsien kanssa.

Perussuomalaisten puolueen vallanneet Suomen Sisulaiset puolustavat jatkuvasti uusnatseja julkisessa keskustelussa ja koittavat legitimoida rasismin ja rasistiset rikokset. Esimerkiksi kansanedustaja Juho Eerola totesi kirjastopuukotuksen jälkeen; ”Älkää seuraavan kerran näyttäkö “patriooteilta” – – vaan [menkää] muina miehinä muiden joukossa.”