Tag Archives: Valentin

Saksan tunnetuin äärioikeistobändi esiintyy Helsingissä

Bremenistä kotoisin oleva äärioikeistolainen rock-bändi Kategorie C esiintyy Helsingissä 20.08.2016.

Kategorie C on yksi tunnetuimmista ja suurimmista äärioikeistolaisista yhtyeistä Saksassa. Bändin kuulijakunta yhdistää kansallissosialisteja ja äärioikeistolaisia jalkapallohuligaaneja. Kategoria C:n keikalla soittavat myös suomalaiset Ultras Brewtality ja Dead Nation.

kc-in-aachen-2016

Kategorie C luokitellaan saksan turvallisuuspalvelun raporteissa keskeiseksi äärioikeistolaisen ja uusnatsistisen alakulttuurin yhteenpunojaksi. Erityisesti yhtye on suosittu oikeistolaisten jalkapallohuligaanien keskuudessa. Kategorie C pyrkii esiintymään Werder Bremenin kannattajina, mutta hieman surkuhupaisesti bändin jäsenillä on täydellinen stadionkielto Werder Bremenin otteluihin. Werder Bremenin kaikki ultras-ryhmät ovat sitoutuneet antirasismiin, jonka vuoksi natsihuligaaneilla ei ole mitään mahdollisuuksia osallistua ryhmänä Weserstadionille.

Kategorie C yrittää esiintyä ”epäpoliittisena” huligaaniyhtyeenä. Yhtye on kuitenkin avoimesti osallistunut mielenosoituksiin (ks. kuva alla) ja järjestävät yhdessä aktiivisesti natsiaatetta kannattavien aateveljien kanssa piilotettuja ja suljettuja keikkoja. Muun muassa yhtyeen laulaja Hannes Ostendorf on vannoutunut äärikansallismielinen. Osittain Kategorie C:n jäsenistä koostuva natsihuligaanifirma Standarte Bremen hyökkäsi vuonna 2007 Werder Bremenin faniyhteisön tiloihin ja pahoinpitelivät faneja sekä yhdistyksen työntekijöitä. Hyökkääjät saivat pitkittyneen oikeuskäsittelyn jälkeen pahoinpitelyistä ainoastaan sakkoja. Kategorie C on julkaissut useita vasemmistolaisia ja antifasisteja vastustavia kappaleita (esim. Haha Antifa!).

Kategorie C on avoimesti tukenut äärikansallismielistä HoGeSa -liikettä

Huvittavasti Helsingin keikan järjestäjänä toimii ”1312 Productions” (ACAB Productions). Bremenissä kesällä 2015 paikallisderbyn aikana pieni joukko natsihuligaaneja hyökkäsi bremeniläisten ultrien kimppuun stadionin viereisen ravintolan edustalla. Tapahtumassa Kategorie C:n laulaja hakattiin niin pahasti, että hänet kiidätettiin sairaalaan. Hyökkäystä pidetään yleisesti natsihuligaanifirma Standarten viimeisenä kuolinkorinana. Tapahtuman seurauksena bremeniläinen ultra Valentin suljettiin vuodeksi tutkintavankeuteen ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen 28.6.2016. Varisverkosto kirjoitti aiemmin Valentinin tilanteesta täällä ja täällä. Myöhemmin äärioikeistolaiset natsiskinit ovat tehneet yhteistyötä Bremeinin turvallispoliisin kanssa ja toimittaneet muun muassa kuvamateriaalia Werderin ultrista poliiseille. Kategorie C:n poliisilinjan tulisikin ACAB:n sijaan olla ASAB (All Snitches Are Belowed). Myös suomalaiset hitlerlarppaajat tukevat vasikointia. Yksi SVL:n johtohahmoista ja RAC-bändi Pagan Skullin basisti Paavo Laitinen on tunnettu vasikka. Jyväskylän kirjastopuukotuksen tutkinnan aikana Laitinen vasikoi kaikki osalliset.

Kategorie C:n ensimmäinen lämppäribändi perui keikkansa. Nyttemmin keikalla esiintyy kuopiolainen Ultras Brewatility ja Dead Nation. ”Ultras” Brewatility julkaisi tapahtuman sivuilla naurettavan viestin Kategorie C:n innoittama: ”Denn Fußball ist Fußball und Politik bleibt Politik” (Jalkapallo on jalkapalloa ja politiikka pysyköön politiikkana).  Jalkapallon ystävinä ja antirasisteina esitämme ”Ultras” Brewatiltylle seuraavan kysymyksen:

Oletteko te todellakin sitä mieltä, että Saksan tunnetuimman uusnatsibändin lämmitteleminen keikalle ei mielestänne ole politiikkaa? Oletteko te valmiit kantamaan seuraukset siitä, että levitätte kansallissosialistista propagandaa?

Suomen maajoukkueen luottopakki Niklas Moisander solmi kesäällä sopimuksen Werder Bremenin kanssa. Samanaikaisesti kun Moisander pukee ylleen Werder Bremenin vihreät, kotimaiset äärioikeistolaiset kutsuvat keikalle aateveljiään, jotka ovat tuomittuja Werder Bremen Fan Projekt:n jäsenten pahoinpitelyistä.

Sellaista jalkapallokulttuuria natseilla.

Juhani Järvinen

Vuosittainen Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7.2016

Äärioikeiston aktiivisuus on kohonnut huolestuttavasti viime vuoden heinäkuun 25. päivästä, jolloin vietimme ensimmäistä Kansainvälistä solidaarisuuspäivää antifasistivangeille 25.7. Päivittäin olemme lukeneet uutisia uusista taantumuksen aalloista, jotka nationalismin ja turvallisuuden nimissä demonisoivat pakolaisia ja maahanmuttajia, lietsovat vihaa muslimeita kohtaan ja hyökkäävät oman vapautensa ja elämänsä puolesta taistelevien sorrettujen vähemmistöjen, kuten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kimppuun.

Olemme kuulleet Nigel Faragen ja UKIP-puolueen Iso-Britanniassa, The Irrawaddy -lehden Burmassa, Kansallisen rintaman Ranskassa, ja Donald Trumpin Yhdysvalloissa toistamassa samoja rasistisia väittämiä pakolaisista käyttäen lähes identtistä äärioikeistolaista retoriikkaa. Antifasistit Puolassa, Thaimaassa, Malesiassa, Englannissa, Australiassa, Brasiliassa, Burmassa, Kreikassa, Ranskassa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, sekä kaikkialla näiden välillä ovat vastanneet tähän ahdasmieliseen paskaan samalla selkeällä viestillä: NO PASARAN!

Antifasistit taistelevat eturintamassa tätä fasistista ja kansallismielistä painajaista vastaan. Yhdysvalloissa näemme jo antifasistivankien määrän lisääntyvän, kun yhteenotot Ku Klux Klanin ja muun äärioikeiston marssien yhteydessä muuttuvat päivä päivältä rajummiksi. Yhteenotot kaduilla ovat lisääntyneet ympäri maailmaa, mikä on tietysti tarkoittanut valtiollisen repression kiihtymistä. Me emme tule unohtamaan teräshäkkejen ja betonimuurien sisään suljettuja tovereitamme!

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7. sai alkunsa vuonna 2014 solidaarisuuspäivänä Jock Palfreemanille. Australialainen Jock Palfreeman sai Bulgariassa 20 vuoden vankeustuomion kahden romanimiehen puolustamisesta äärioikeistolaisten jalkapallohuligaanien hyökkäystä vastaan. Vuonna 2015 laajensimme solidaarisuustoimintamme koskemaan kaikkia antifasistivankeja. Ympäri maailmaa järjestettiin erilaista solidaarisuustoimintaa, tukikeikkoja, leffanäytöksiä, keskusteluja, arpajaisia, bandisdroppeja, tukikirjeiden kirjoitusta vangeille, tiedon levitystä kaduilla ja punk-festivaaleilla, sekä valtavasti kuvia ja videoita, joissa ihmiset osoittavat tukeaan vangituille antifasisteille.

Kutsumme jälleen antifasistit eri puolilta maailmaa osoittamaan solidaarisuutensa vangituille tovereille. Voit esimerkiksi järjestää tapahtuman tai muuta toimintaa vangittujen tueksi. He ovat sisällä meidän puolesta, me olemme ulkona heitä varten!

No Pasaran! Kunnes kaikki ovat vapaita!

Alla on lista eri maissa vangituista antifasistivangeista (lista löytyy NYC Antifan sivuilta myös englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi). Ota yhteyttä NYC Antifaan, jos tiedät listasta puuttuvan antifasistivangin. Liitä viestiin myös vangin tiedot ja kielet, joilla hänelle voi kirjoittaa. Ota yhteyttä myös, jos kirjoitat kutsusta käännöksen tai järjestät solidaarisuuspäivään liittyvää toimintaa, jotta he voivat levittää siitä tietoa sivuillaan. NYC Antifaan saa yhteyden sähköpostilla: nycantifascistaction@gmail.com

Huomaathan että heinäkuussa vietetään myös Kansainvälisiä solidaarisuuspäiviä venäläisille anarkisti- ja antifasistivangeille 1.-10. päivä. Voit osallistua kumpaan kutsuun hyvänsä tai vaikka molempiin, tärkeintä on solidaarisuuden osoittaminen!

 

«««««« Kansainvälinen lista vangituista antifasisteista »»»»»»
(listaa päivitetään pian; pysy kuulolla!)

EUROOPPA

Valko-Venäjä

Roman Bogdan

Roman Bogdan pidätettiin 15. huhtikuuta 2015 osana valtion pitkäaikaista antifasistien vainoa Brestissä, joka sai alkunsa antifasistien ja fasistien välisestä tappelusta 8. toukokuuta 2013. Lokakuussa Romanille langetettiin tuomio: 8 vuotta rangaistussiirtolaa ja 3500 euroa vahingonkorvauksia. Joulukuun 15. päivä hänen tuomiotaan lievennettiin kahdella vuodella ylemmässä oikeusasteessa.

Romanille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Roman Bogdan
224030
Brest
ul. K. Marksa, 86,
SIZO-7
BELARUS

http://abc-belarus.org/?p=6153&lang=en

Vlad Lenko

Vlad Lenko on antifasisti Ivatsevichista, Brestin alueelta. Hänet pidätettiin joulukuun 27. päivänä 2014 syytettynä aiemmin samassa kuussa tapahtuneesta tappelusta uusnatsien kanssa. Häntä vastaan nostettiin syyte joukkohuliganismista ja törkeästä ruumiillisen vamman tuottamisesta. Syyskuussa 2015 hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi rangaistussiirtolaan.

Vlad Lenkon tukijat yrittävät kerätä rahaa valittaakseen tuomiosta. He toivovat vankeusajan puolittuvan valituksen seurauksena. Lisäksi heidän on kerättävä 1000 euroa tuomioistuimen määräämiin vahingonkorvauksiin.

Fundraising WebMoney:
$ Z418615316084
€ E146518161935

Vladille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Lenko Vlad Igorevich
211300 Vitebskaya obl.
Vitebskiy rajon, Vitba, IK-3
BELARUS

http://abc-belarus.org/?p=6240&lang=en

Dzmitry Stsyashenka

Dzmitry Stsyashenka pidätettiin 4. lokakuuta 2013 väitetystä osallisuudestaan antifasistien ja uusnatsien väliseen tappeluun Brestissä 8. toukokuuta 2013. Yksi natsi joutui tappelun päätteeksi sairaalaan. Dzmitryä syytettiin myös toisesta, kesällä 2013 tapahtuneesta tappelusta uusnatseja vastaan. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Vuonna 2014 tuomiota lievennettiin vuodella.

Vuoden 2015 huhtikuussa tutkinta toukokuun 2013 tapahtumista avattiin uudelleen ja Dzmitryä vastaan nostettiin taas syyte. Lokakuussa hänet tuomittiin viideksi vuodeksi rangaistussiirtolaan ja 500 euron vahingonkorvauksiin. Joulukuussa hänen tuomiotaan lievennettiin kahdella vuodella, mikä lisätään niihin neljään vuoteen, joita hän istuu tällä hetkellä aiemmasta tuomiosta.

Dzmitrylle voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
213800 Bobruisk,
ul. Sikorskogo 1a, IK-2, otryad 14
Mogilevskaya obl.
BELARUS

http://abc-belarus.org/?cat=3&lang=en

Bulgaria

Jock Palfreeman

Jock Palfreeman on australialainen poliittinen vanki Bulgariassa, joka vangittiin fasistien vastustamisesta. Hän kärsii 20 vuoden vankeustuomiota uusnatsihuligaanin sangen salaperäisestä kuolemasta. Uusnatsi kuului kahden romanimiehen kimppuun Sofiassa vuonna 2007 hyökänneeseen ryhmään. Jock riensi romanien apuun joutuen itse hyökkäyksen kohteeksi. Bulgarialainen esivalta teki kaikkensa taatakseen, ettei Jock saisi reilua oikeudenkäyntiä. Tuomion tultua viranomaiset kielsivät vastoin omia sitoumuksiaan häneltä siirron suorittamaan loput vankeudestaan Australiaan lähemmäksi perhettään. Jock haluaa hänelle osoitetut lahjoitukset lähetettäväksi bulgarialaisten vankien yhdistykselle, johon hän kuuluu (https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com/).

Lue lisää Jockin tarinasta: Vapauttakaa Jock Palfreeman!

Hänelle voi kirjoittaa englanniksi tai bulgariaksi.

Osoite:
Jock Palfreeman
Sofia Central Prison
21 General Stoletov Boulevard
Sofia 1309, BULGARIA

http://www.brightonabc.org.uk/jock.html

Venäjä

Aleksandr Koltšenko

Aleksandr Koltšenko pidätettiin useiden muiden kanssa Krimillä 17. toukokuuta 2014. Venäjän viranomaiset syyttivät häntä osallistumisesta ”terroristiryhmään”, joka suunnitteli räjäytyksiä Ikuisen tulen muistomerkin ja Leninin patsaan läheisyyteen Simferopolissa sekä sabotoi rautateitä ja voimalinjoja. Aleksandrin väitetään myös tehneen kaksi tuhopolttoa huhtikuussa, Yhtenäinen Venäjä -puoluetta ja Krimin venäläisyhteisö -nimistä järjestöä vastaan. Hänet siirrettiin Moskovaan ja häntä pidetään ankarissa oloissa. Hänen asianajajansa on määrätty pysymään vaiti ja heiltä on kielletty perustavanlaatuiset oikeudet puolustaa Kolchenkoa. Häntä uhkaa 15–20 vuoden tuomio vankityöleirillä.

Venäläiset viranomaiset väittävät, että Aleksandr kuuluu Oikeaan sektoriin, ukrainalaiseen äärioikeistolaiseen nationalistijärjestöön. Aleksandrin sukulaiset ja ystävät kuitenkin vahvistavat, ettei hänellä ei ole mitään yhteyttä ryhmään. Sitä paitsi Aleksandr on antifasisti ja anarkisti, joka on johdonmukaisesti vastustanut nationalistisia liikkeitä Krimillä jo joutunut aktivistina jatkuvien fasistihyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi murhatusta fasisminvastaisesta journalistista Anastasia Baburovasta kertovan elokuvan näytöksen jälkeen Aleksandr joutui 30 veitsin aseistautuneen natsin hyökkäyksen kohteeksi.

Tapauksen varsin poliittisen luonteen vuoksi Aleksandrin oikeuskulut ovat korkeat, noin 850 euroa kuukaudessa. Rikostutkinta on langettanut raskaan rahallisen taakan paikallisille Anarkistisen mustan ristin ryhmille, mistä johtuen tukea toivotaan varainkeruussa ja tiedonvälityksessä.

Voitte tehdä lahjoituksia PayPalilla osoitteeseen abc-msk@riseup.net tai pankkitilille (kysy lisätietoja samasta sähköpostiosoitteesta).

Osoite:
Kolchenko Aleksandru Aleksandrovichu
344082
Rostov-na-Donu
Bolshaya Sadovaya str, 31
SIZO-4
RUSSIA

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa) tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.

http://avtonom.org/en/news/repressions-against-crimean-activists-political-context
http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Aleksandr_Kolchenko

Aleksei Sutuga

Aleksei Sutuga on pitkän linjan anarkisti ja antifasisti, joka pidätettiin 5. huhtikuuta 2014 tappelusta äärioikeistolaisten kanssa Moskovassa. Hänet tuomittiin 30. syyskuuta 2014 kolmeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankilaan väitetystä osallisuudestaan tappeluun.

Aleksein tuomio liittyy kuitenkin aikaisempaan tapaukseen huhtikuulta 2012, jolloin hänet pidätettiin väitetystä osallistumisesta tappeluun punk/hardcore -konsertissa Moskovassa 17. joulukuuta 2011. Yhteenotto alkoi, kun äärioikeistolaiset järjestysmiehet provosoivat yleisöä. Konsertti päättyi tappelun takia ennen aikojaan, mutta järjestysmiehet yrittivät ottaa yleisön joukosta panttivankeja ja uhkasivat kutsua nationalistisia jalkapallohuligaanikavereitaan kostamaan. Yleisö vastusti ja järjestysmiehet ampuivat kumipäällysteisillä luodeilla. Siitä huolimatta järjestysmiehet tehtiin vaarattomiksi ja lähetettiin sairaalaan. Syytteet Alekseita ja useita muita vastaan vedettiin lopulta pois tammikuussa 2014 Sotšin talviolympialaisten aattona osana yleistä armahdusta, joka toimeenpantiin julkisuustemppuna Vladimir Putinin aloitteesta.

Osoite:
Sutuga Alexey Vladimirovich 1986 g.r
Ispravitelnaya Koloniya № 2
Pervy Promyshlenniy massiv
kvartal 47
d. 6 g. Angarsk 665809
Irkutskaya oblast
RUSSIA

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa), tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.

http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Alexey_Sutuga

Ruotsi

Ruotsissa antifasistinen toiminta on usein erittäin militanttia ja monet vangitut toverit ovat mukana sellaisessa toiminnassa, jonka takia he eivät halua nimiään julkisesti levitettäväksi. Jos haluat kirjoittaa näille tovereille, ota yhteyttä ruotsalaiseen vankitukiryhmään Föreningen fånggruppen.

Joel Almgren

Joel Almgren tuomittiin viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi siitä, että hän puolusti paikallisyhteisön Tukholmassa järjestämää rasisminvastaista mielenosoitusta raakaa natsihyökkäystä vastaan 15. joulukuuta 2013. Fasistisia pahoinpitelyitä ja kouluissa tapahtunutta natsipropagandan levitystä vastaan pidettyyn rauhanomaiseen mielenosoitukseen hyökkäsi puukoin, kepein ja lasipulloin varustautunut joukko Ruotsin militanteimman natsiryhmän jäseniä. Paikalla olleet antifasistit puolustivat mielenosoitusta ja monet heistäkin loukkaantuivat.

Joelilla on sakkoja yli 4080 dollarin edestä, ja hänen tukijansa pyytävät apua rahan kerääämiseen. Ryhmään saa yhteyden alla olevasta nettiosoitteesta.

Lue lisää Joelin tapauksesta sivuiltamme: #freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta! & #FreeJoel: kirje Joelilta

Lahjoitukset:
IBAN: SE0680000832799438650120
Bic: SWEDSESS

Joelille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Osoite:
Joel Almgren
KVA Tidaholm
Skogsholmvägen
522 85 Tidaholm
SWEDEN

http://www.fanggruppen.com/write-to-prisoners-1/
https://www.facebook.com/freejoel

POHJOIS-AMERIKKA

Yhdysvallat

Luke O’Donovan

Uudenvuodenaattona 2013 Luke O’Donovan osallistui kotibileisiin Reynoldstownin kaupunginosassa Atlantassa, Georgiassa. Luken nähtiin tanssivan ja suutelevan muiden miesten kanssa juhlissa. Myöhemmin illalla häntä nimiteltiin homofobisesti, ja hänen kimppuunsa hyökättiin joukolla. Luke yritti paeta, jolloin useiden silminnäkijöiden mukaan 5–12 miestä kävi hänen päälleen potkien häntä päähän ja vartaloon ilmeisesti tarkoituksenaan tappaa hänet. Lukea kutsuttiin hintiksi ennen hyökkäystä ja sen aikana, jolloin häntä ja viittä muuta henkilöä puukotettiin. Luke vangittiin ja hän sai syytteet viidestä törkeästä pahoinpitelystä hengenvaarallisella aseella ja yhdestä murhanyrityksestä.

Luken oikeudenkäynti tuli päätökseensä 12. elokuuta 2014, kun hän hyväksyi neuvotellun ratkaisun. Hän myöntyi sinä päivänä alkaneeseen kahden vuoden vankeustuomioon ja sitä seuraavaan ankaraan ehdonalaiseen. Tuomari myös karkotti Luken Georgian osavaltiosta ehdonalaiskaudeksi.

Lukelle voi kirjoittaa englanniksi.

Osoite:
Luke Patrick O’Donovan
#1001372271
Washington State Prison
P.O. Box 206
Davisboro, GA 31018
USA

https://letlukego.wordpress.com

Toimintakutsu kansainväliseen solidaarisuuspäivään antifasistivangeille ja vankilista on käänetty NYC Antifan sivuilta.

Lisää aiheesta:

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7.2015

On the International Day of Solidarity with antifascist prisoners, from Finland with Love (Raportti viime vuoden solidaarisuuspäivästä Suomessa)

Kansainväliset solidaarisuuspäivät Venäjän anarkisti- ja antifasistivangeille 1.–10.7.2016

Vapautta Valentinille!

#freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta!

#FreeJoel: kirje Joelilta

Valentin tarvitsee tukea!

Varisverkosto kirjoitti aiemmin jutun bremeniläisen antifasistin ja ultran tilanteesta. Viime viikolla Valentinin tilanne on muuttunut entistä tukalammaksi.

Valentin on istunut bremeniläisen poliisivankilan valentin4tutkintovankeudessa jo yli kaksi kuukautta. Tiistaina Bremenin osavaltion nuorisoasioista vastaava tuomioistuin hylkäsi esityksen Valentinin vapauttamisesta. Perusteena käräjäoikeus totesi, että Valentin on ollut jo kahdesti poliisin
pidättämänä vuoden 2014 aikana. Tämän vuoksi riski rikoksen uusimiseen oikeudenkäyntiä odottaessa olisi liian suuri. Totuus on, että Valentin on ollut kahdesti pidätettynä edeltävänä vuonna, mutta kummallakaan kertaa häntä vastaan ei löydetty näyttöä syytteen nostamiseen.

Valentinin tilanne on vaikea. Häntä syytetään kahden muun edelleen tuntemattoman tekijän kanssa uusnatsin törkeästä pahoinpitelystä. Uusnatsit aloittivat Werdener Eck – ravintolan edustalla Werder Bremen – HSV – ottelun jälkeen tappelun, jonka seurauksena paikallisen RAC -bändin laulaja ja tunnettu äärioikeistolainen jalkapallohuligaani pahoinpideltiin. Tilanteesta tekee vastenmielisemmäksi se tosiasia, että samaiset natsihuligaanit hyökkäsivät vuonna 2007 Werder Bremenin fanikerhotilaan pahoinpidellen rasismia ja syrjintää vastustavia kannattajia. Tällöin uusnatseja hyväiltiin silkkihansikoin paikallisen tuomioistuimen toimesta. Kaikki tekijät saivat vain naurettavan pieniä sakkorangaistuksia. Yksikään natsihuligaaneista ei istunut päivääkään tutkintovankeudessa. Hyökkäyksen poliittinen motiivi lakaistiin maton alle ja uusnatsien hyökkäystä kuvailtiin jalkapallohuligaanien yhteenottona.

Saksassa tutkintovankeudessa voidaan vastaavissa tapauksissa pitää maksimissaan kolme kuukautta. Näyttävästi Valentinin tapauksesta ollaan tekemässä varoittavaa esimerkkiä, sillä huolimatta henkilön nuoresta iästä, harjoittelu- ja koulutuspaikasta, tuomioistuin on päättänyt pitää Valentinin vangittuna maksimiajan. Valentinin seuraava käsittely on 11.lokakuuta. Tutkintovankeudessa vangitun liikkuminen on yleistä vankilaa huomattavasti rajatumpaa ja syytetyn on osallistuttava väkivallan vastaiseen harjoitteluun. 15.8. arviolta 1000 bremeniläistä antifasistia ja ultraa marssivat Valentinin puolesta. On selvää, että poliittinen paine on kasvanut syyttäjää ja oikeuslaitosta vastaan.

Varisverkosto haluaa osoittaa solidaarisuutta Valentinille ja kaikille vangituille antifasisteille ympäri maailman! Lisätietoa Valentinin tilanteesta löytyy kampanjasivuilta, jossa voi osoittaa myös lahjoituksia Valentinille ja muille vangituille tovereille.

Valentinin tukiryhmä toivoo myös runsaasti kirjeitä ja postia Valentinille.

Valentin et ole yksin! Vapautta Valentinille!
Valentin – du bist nicht allein! Freiheit für Valentin!

Valentinin osoite
(huom. poliisit tarkastavat kaiken saapuvan postin)

Infoladen Bremen
C/O Valentin
St-Pauli-Str. 10-12
28203 Bremen

valentin3

Lähetä kirje Valentinille

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä antifasistivangeille 25.7.2015

Antifasistit taistelevat niitä vastaan, jotka – hallituksissa tai kaduilla – pyrkivät alistamaan meidät fasismille ja äärioikeistolaiselle nationalismille. Rasismi muslimeita, juutalaisia ja maahanmuuttajia vastaan yltyy kaikkialla maailmassa. Samalla fasistit järjestäytyvät vapaudenhenkisiä anarkistisia, vasemmistolaisia ja feministisiä liikkeitä vastaan. Antifasistit kohtaavat eturintamassa tämän taantumuksellisen politiikan. Me emme unohda taistelun kulussa vangittuja tovereitamme.

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä fasisminvastaisille vangeille 25.7. sai alkunsa vuonna 2014 solidaarisuuspäivänä australialaiselle Jock Palfreemanille, joka on vangittuna Bulgariassa kahden romanimiehen puolustamisesta fasististen jalkapallohuligaanien hyökkäykseltä. Ryhmät eri puolilla maailmaa tarttuivat toimeen: mielenosoituksia, varainkeruuta bulgarialaisten vankien yhdistykselle, kirjeiden kirjoittamista Jockille sekä yleistä tiedotusta romaniväestön ahdingosta.

Vuonna 2015 haluaisimme laajentaa solidaarisuuspäivän koskemaan kaikkia fasisminvastaisia vankeja ympäri maailman. Kannustamme ryhmiä suunnittelemaan sopivia tapahtumia – kirjeiden kirjoittamista, mielenosoituksia, rahankeruuta tai muuta toimintaa – sekä keskittymään niihin vankeihin ja asioihin, jotka ovat ryhmille paikallisesti merkittävimpiä.

Alla on luettelo antifasistivangeista. Pyydämme ilmoittamaan sähköpostilla puuttuvien vankien tiedot ja sen, millä kielillä heille voi kirjoittaa.

No Pasaran!
Kunnes kaikki ovat vapaita!

Lähetä vankipäivitykset, ilmoitukset paikallisista tapahtumista ja lisättävistä ryhmien allekirjoituksista osoitteeseen
nycantifascistaction@gmail.com

LISTA TUKENSA ILMAISEVISTA RYHMISTÄ:

NYC Antifa (USA)
One Peoples Project (USA)
RASH Florida (USA)
NYC Anarchist Black Cross (USA)
Torch Network (USA)
Brighton Anarchist Black Cross (Iso-Britannia)
Slackbastard (Australia)
Anti Fascist Action Sydney (Australia)
Projekt Antifa (Tanska)
Antifa International (kansainvälinen)
Denver Anarchist Black Cross (USA)
Rocky Mountain Antifa (USA)
Varis – antifasistinen verkosto (Suomi)
Anti-Fascist Network (Iso-Britannia)
Helsingin Anarkistinen Musta Risti (Suomi)
Föreningen fånggruppen (Ruotsi)
Rose City Antifa (USA)
Forssan anarkistinen musta risti (Suomi)

TAPAHTUMIA:

Tapahtumia ja tempauksia järjestetään useissa kaupungeissa, mm. New Yorkissa, Philadelphiassa, Kalifornian La Puentessa, Chicagossa, Denverissä, Portlandissa, Oregonissa ja Ohion Columbuksessa (Yhdysvallat); Helsingissä, Tampereella ja Lempäälässä (Suomi); Bristolissa (Iso-Britannia); Berliinissä (Saksa); sekä Bulgarissa ja monessa muussa paikassa.

LUETTELO ANTIFASISTIVANGEISTA:

EUROOPPA

Valko-Venäjä

Roman Bogdan
Roman Bogdan pidätettiin 15. huhtikuuta 2015 osana valtion pitkäaikaista antifasistien vainoa Brestissä, joka sai alkunsa antifasistien ja fasistien välisestä tappelusta 8. toukokuuta 2013. Romania uhkaa jopa viidentoista vuoden vankeustuomio joukkohuliganismista ja aserikkeistä.

Romanille voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Roman Bogdan
224030
Brest
ul. K. Marksa, 86,
SIZO-7
BELARUS


Vlad Lenko
Antifasisti Ivatsevichista (Brestin alue), joka pidätettiin joulukuun 27. päivänä 2014 ja on syytettynä aiemmin samassa kuussa tapahtuneesta tappelusta uusnatsien kanssa. Syytekohtina huliganismi ja törkeä ruumiillisen vamman tuottaminen. Näillä haetaan Vladille 10 vuoden vankeusrangaistusta. Seuraava oikeudenkäynti on syyskuussa ja siihen asti hän on pidätettynä osoitteessa:

Lenko Vlad Igorevich
224030 ul. K. Marksa, 86
Brest, SIZO-7, k.39
BELARUS

Kirjeet venäjäksi tai yksinkertaisia englanninkielisiä lauseita

http://abc-belarus.org/?p=6240&lang=en

 

Dzmitry Stsyashenka
Dzmitry Stsyashenka pidätettiin 4. lokakuuta 2013 väitetystä osallisuudestaan antifasistien ja uusnatsien väliseen tappeluun Brestissä 8. toukokuuta 2013. Yksi natsi joutui tappelun päätteeksi sairaalaan. Dzmitryä syytettiin myös toisesta, kesällä 2013 tapahtuneesta tappelusta uusnatseja vastaan. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. Vuonna 2014 tuomiota lievennettiin vuodella.

Dzmitrylle voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Dzmitry Stsyashenka
224030
Brest,
ul. K. Marksa, 86,
SIZO-7
BELARUS

http://abc-belarus.org/?cat=3&lang=en

Dzmitry Zvan’ko
Dzmitry Zvan’ko pidätettiin väitetystä osallisuudesta antifasistien ja uusnatsien väliseen tappeluun Brestissä 8. toukokuuta 2013, josta yksi natsi päätyi sairaalaan. Hänet pidätettiin seuraavana päivänä neljän muun kanssa, kun poliisi teki kotietsintöjä tunnettujen antifasistien asunnoissa. Dzmitry jätti syyttäjälle valituksen henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä pidätysaikana. Häntä syytettiin ryhmähuliganismista ja vakavasta ruumiillisesta pahoinpitelystä, joista hänelle vaadittiin jopa kymmenen vuoden vankeustuomiota. Dzmitry tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan, mutta hänen maksettuaan noin 4000 euroa vahingonkorvauksia tuomiota lievennettiin vuodella.

Dzmitrylle voi kirjoittaa venäjäksi tai yksinkertaisia lauseita englanniksi.

Osoite:
Dzmitry Zvan’ko
225295
Brestskaya oblast Ivatsevichi
p/b 20 IK-22
Volchi Nory
BELARUS

http://abc-belarus.org/?cat=3&lang=en

Bulgaria

Jock Palfreeman
Jock Palfreeman on australialainen fasisminvastainen poliittinen vanki Bulgariassa. Hän kärsii 20 vuoden vankeustuomiota uusnatsihuligaanin sangen salaperäisestä kuolemasta. Jalkapallohuligaani kuului kahden romanimiehen kimppuun Sofiassa vuonna 2007 hyökänneeseen ryhmään. Jock riensi romanien apuun joutuen itse hyökkäyksen kohteeksi. Bulgarialainen esivalta teki kaikkensa taatakseen, ettei Jock saisi reilua oikeudenkäyntiä. Tuomion tultua viranomaiset kielsivät vastoin omia sitoumuksiaan häneltä siirron suorittamaan loput vankeudestaan Australiaan lähemmäksi perhettään. Jock haluaa hänelle osoitetut lahjoitukset lähetettäväksi bulgarialaisten vankien yhdistykselle, johon hän kuuluu (https://bulgarianprisonersassociation.wordpress.com/).

Lue lisää Jockin tarinasta: Vapauttakaa Jock Palfreeman!

Jockille voi kirjoittaa englanniksi tai bulgariaksi

Osoite:
Jock Palfreeman
Sofia Central Prison
21 General Stoletov Boulevard
Sofia 1309, BULGARIA

www.freejock.com
http://www.brightonabc.org.uk/jock.html

Saksa

Valentin
Valentin pidätettiin heinäkuun 1. päivänä ja hän on syytettynä osallisuudesta väkivaltaisista yhteenotoista antifasististen ultrien ja uusnatsihuligaanien välillä. Jalkapallopelin SV Werder Bremen – Hamburger SV jälkeen tilanne kärjistyi Bremenin fasistien tunnistaessa ultrajoukon antifasistiseksi. Natsit hyökkäsivät, mutta Valentin on syytettynä törkeästä pahoinpitelystä ja järjestysrikkomuksesta. Hän on poliisin pääepäilty, ja onkin selvää, että hänestä koetetaan tehdä esimerkkitapausta poliittisen väkivallan nimikkeillä.
Rahalahjoituksia tarvittaisiin lakikuluihin ja postia kirjoittaessa tulee muistaa, että tutkintavankeuden aikana kirjeet ovat erityissyynissä. Ei siis sovi mainita mistään laittomuuksista.

Lue lisää Valentin kohtalosta: Vapautta Valentinille!

Kirjeet voi kirjoittaa saksaksi tai englanniksi.

Osoite:
Infoladen Bremen
C/O Valentin
St-Pauli-Str. 10-12
28203 Bremen
GERMANY

Lahjoitukset:
Rote Hilfe e.V. Ortsgruppe Bremen
IBAN: DE71 2001 0020 0481 9122 06
BIC: PBNKDEFF
Postbank Hamburg
Reference: Freiheit für Valentin

http://valentin.blogsport.de/

Venäjä

Aleksandr Kolchenko
Aleksandr Kolchenko (Aleksandr Koltšenko) pidätettiin useiden muiden kanssa Krimillä 17. toukokuuta 2014. Venäjän viranomaiset syyttivät häntä osallistumisesta ”terroristiryhmään”, joka suunnitteli räjäytyksiä Ikuisen tulen muistomerkin ja Leninin patsaan läheisyydessä Simferopolissa sekä sabotoi rautateitä ja voimalinjoja. Aleksandrin väitetään myös tehneen kaksi tuhopolttoa huhtikuussa, Yhtenäinen Venäjä -puoluetta ja Krimin venäläisyhteisö -nimistä järjestöä vastaan. Hänet siirrettiin Moskovaan ja häntä pidetään ankarissa oloissa. Hänen asianajajansa on määrätty pysymään vaiti ja heiltä on kielletty perustavanlaatuiset oikeudet puolustaa Kolchenkoa. Häntä uhkaa 15–20 vuoden tuomio vankityöleirillä.

Venäläiset viranomaiset väittävät, että Aleksandr kuuluu Oikeaan sektoriin, ukrainalaiseen äärioikeistolaiseen nationalistijärjestöön. Aleksandrin sukulaiset ja ystävät kuitenkin vahvistavat, ettei hänellä ei ole mitään yhteyttä ryhmään. Sitä paitsi Aleksandr on antifasisti ja anarkisti, joka on johdonmukaisesti vastustanut nationalistisia liikkeitä Krimillä jo joutunut aktivistina jatkuvien fasistihyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi murhatusta fasisminvastaisesta journalistista Anastasia Baburovasta kertovan elokuvan näytöksen jälkeen Aleksandr joutui 30 veitsin aseistautuneen natsin hyökkäyksen kohteeksi.

Tapauksen varsin poliittisen luonteen vuoksi Aleksandrin oikeuskulut ovat korkeat, noin 850 euroa kuukaudessa. Rikostutkinta on langettanut raskaan rahallisen taakan paikallisille Anarkistisen mustan ristin ryhmille, mistä johtuen tukea toivotaan varainkeruussa ja tiedonvälityksessä. Voitte tehdä lahjoituksia PayPalilla osoitteeseen abc-msk@riseup.net tai pankkitilille (kysy lisätietoja samasta sähköpostiosoitteesta).

Osoite:
Kolchenko Aleksandr Aleksandrovich, (born 1989),
Bolshaya Sadovaya str, 31, SIZO-4
344082, Rostov-na-Donu
RUSSIA

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa) tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.

http://avtonom.org/en/news/repressions-against-crimean-activists-political-context
http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Aleksandr_Kolchenko

Alexey Sutuga
Alexey Sutuga (Aleksei Sutuga) on pitkän linjan anarkisti ja antifasisti, joka pidätettiin 5. huhtikuuta 2014 tappelusta äärioikeistolaisten kanssa Moskovassa. Hänet tuomittiin 30. syyskuuta 2014 kolmeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankilaan väitetystä osallisuudestaan tappeluun.

Alexeyn tuomio liittyy kuitenkin aikaisempaan tapaukseen huhtikuulta 2012, jolloin hänet pidätettiin väitetystä osallistumisesta tappeluun punk/hardcore -konsertissa Moskovassa 17. joulukuuta 2011. Yhteenotto alkoi, kun äärioikeistolaiset järjestysmiehet provosoivat yleisöä. Konsertti päättyi tappelun takia ennen aikojaan, mutta järjestysmiehet yrittivät ottaa yleisön joukosta panttivankeja ja uhkasivat kutsua nationalistisia jalkapallohuligaanikavereitaan kostamaan. Yleisö vastusti ja järjestysmiehet ampuivat kumipäällysteisillä luodeilla. Siitä huolimatta järjestysmiehet tehtiin vaarattomiksi ja lähetettiin sairaalaan. Syytteet Alexeyta ja useita muita vastaan vedettiin lopulta pois tammikuussa 2014 Sotšin talviolympialaisten aattona osana yleistä armahdusta, joka toimeenpantiin julkisuustemppuna Vladimir Putinin aloitteesta.

Osoite:
Sutuga Alexey Vladimirovich 1986 g.r.
Ispravitelnaya Kolonia No. 2
Pervy Promyshlenniy massiv
kvartal 47
d. 6 g. Angarsk 665809
Irkutskaya oblast
Russia

Pyydämme ottamaan huomioon seuraavaa: Moskovan anarkistinen musta risti huomauttaa, että englanninkielisiä kirjeitä hyväksytään harvoin venäläisiin vankiloihin, joten kirjoitathan vain venäjäksi (kokeile käännösohjelmaa), tai lähetä vain valokuvia ja postikortteja.

http://wiki.avtonom.org/en/index.php/Alexey_Sutuga

Barcelona
Sergi Hernandez

Sergi tuomittiin kolmen vuoden ehdottamaan vankeusrangaistukseen hänen osallisuudestaan hyökkäykseen fasistien itsenäisyyspäivän juhlintaa vastaan. Voit lukea lisää Sergin tuomiosta artikkelista Takusta Barcelona: Antifasisti Sergi Hernandez tuomittu 3 vuoden vankeuteen.

Sergi osaa katalaania ja espanjaa. Päivitämme Sergin osoitteen myöhemmin. https://sergillibertat.wordpress.com/

Ruotsi

Ruotsissa antifasistinen toiminta on usein erittäin militanttia ja monet vangitut toverit ovat mukana sellaisessa toiminnassa, jonka takia he eivät halua nimiään julkisesti levitettäväksi. Jos haluat kirjoittaa näille tovereille, ota yhteyttä ruotsalaiseen vankitukiryhmään Föreningen fånggruppen.

Joel Almgren
Joel Almgren tuomittiin viideksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi siitä, että hän puolusti paikallisyhteisön Tukholmassa järjestämää rasisminvastaista mielenosoitusta raakaa natsihyökkäystä vastaan 15. joulukuuta 2013. Fasistisia pahoinpitelyitä ja kouluissa tapahtunutta natsipropagandan levitystä vastaan pidettyyn rauhanomaiseen mielenosoitukseen hyökkäsi puukoin, kepein ja lasipulloin varustautunut joukko Ruotsin militanteimman natsiryhmän jäseniä. Paikalla olleet antifasistit puolustivat mielenosoitusta ja monet heistäkin loukkaantuivat.

Joelilla on sakkoja yli 4080 dollarin edestä, ja hänen tukijansa pyytävät apua rahan kerääämiseen. Ryhmään saa yhteyden alla olevasta nettiosoitteesta.

Lue lisää Joelin tapauksesta: #freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta! & #FreeJoel: kirje Joelilta

Joelille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Osoite:
Joel Almgren
KVA Tidaholm
Skogsholmvägen
522 85 Tidaholm
SWEDEN

https://www.facebook.com/freejoel

Linus Soinjoki
Linus Soinjokea syytettiin ja hänet tuomittiin toimista, jotka liittyvät hänen osallisuuteensa fasisminvastaiseen liikkeeseen Ruotsissa. Linus sai 14 kuukautta vankeutta, jota hän on suorittanut toukokuun puolivälistä 2015.

Linusille voi kirjoittaa ruotsiksi tai englanniksi.

Osoite:
Linus haluaa, että jos kirjoitat hänelle otat yhteyttä vankitukijärjestö Föreningen fånggruppen.

http://heyevent.com/event/keiajdw7gqvtga/free-linus-break-down-the-walls

Dennis Miraballes

Dennis Miraballes on tuomittu hänen osallisuudestaan antifasistiseen toimintaan. Hän pääsee ehdonalaiseen marraskuussa 2015.

Dennis osaa ruotsia ja englantia.

Address:
Dennis Miraballes
KVA Saltvik
Box 273

871 26 Härnösand
SWEDEN

http://www.fanggruppen.com/write-to-prisoners-1/

Nick Staffas

Nick Staffas on tuomittu hänen osallisuudestaan antifasistiseen toimintaan. Hän pääsee ehdonalaiseen syyskuussa 2015.
Nick osaa ruotsia ja englantia.

Address:
Nick Staffas
KVA Västervik Norra
Box 248 593 23
Västervik
SWEDEN

http://www.fanggruppen.com/write-to-prisoners-1/

Adam Taylor

Adam Taylor on tuomittu hänen osallisuudestaan antifasistiseen toimintaan. Hän pääsee ehdonalaiseen lokakuussa 2015.
Adam osaa ruotsia ja englantia.

Address:
Adam Taylor
KVA Salberga
Box 308 733 23
Sala
SWEDEN

http://www.fanggruppen.com/write-to-prisoners-1/

POHJOIS-AMERIKKA

Yhdysvallat

Luke O’Donovan
Uudenvuodenaattona 2013 Luke O’Donovan osallistui kotibileisiin Reynoldstownin kaupunginosassa Atlantassa, Georgiassa. Luken nähtiin tanssivan ja suutelevan muiden miesten kanssa juhlissa. Myöhemmin illalla häntä nimiteltiin homofobisesti, ja hänen kimppuunsa hyökättiin joukolla. Luke yritti paeta, jolloin useiden silminnäkijöiden mukaan 5–12 miestä kävi hänen päälleen potkien häntä päähän ja vartaloon ilmeisesti tarkoituksenaan tappaa hänet. Lukea kutsuttiin hintiksi ennen hyökkäystä ja sen aikana, jolloin häntä ja viittä muuta henkilöä puukotettiin. Luke vangittiin ja hän sai syytteet viidestä törkeästä pahoinpitelystä hengenvaarallisella aseella ja yhdestä murhanyrityksestä.

Luken oikeudenkäynti tuli päätökseensä 12. elokuuta 2014, kun hän hyväksyi neuvotellun ratkaisun. Hän myöntyi sinä päivänä alkaneeseen kahden vuoden vankeustuomioon ja sitä seuraavaan ankaraan ehdonalaiseen. Tuomari myös karkotti Luken Georgian osavaltiosta ehdonalaiskaudeksi.

Lukelle voi kirjoittaa englanniksi.

Osoite:
Luke Patrick O’Donovan
#1001372271
Washington State Prison
P.O. Box 206
Davisboro, GA 31018
USA

https://letlukego.wordpress.com/

Jason Hammond
Jason Hammond tuomittiin vuoden 2015 tammikuussa 41 kuukaudeksi vankeuteen osuudestaan järjestäytyneeseen suoraan tuomintaan valkoisen ylivallan ryhmittymää vastaan.
Vuonna 2012 ryhmä rasisteja ja valkoisen ylivallan kannattajia järjesti Valkoisen nationalistisen taloushuippukokouksen Chicagon lähiössä Tinley Parkissa. Keskilännen antifasistiset ja antirasistiset ryhmät uhmasivat kokoontumista ja hajottivat sen menestyksellisesti rehdillä nujakalla. Tapahtumien jälkimainingeissa viisi antifasistia pidätettiin. Heidät nimettiin Tinley Parkin viisikoksi. Viisikko tuomittiin jopa kolmen vuoden vankeuteen, mutta heidät on sittemmin vapautettu. Jason pidätettiin myöhemmin ja hän on viimeinen tämän tapauksen takia yhä vankilassa oleva.

Jasonille voi kirjoittaa englanniksi.

Osoite:
Jason Hammond, M50190
P.O. Box 500
Vandalia, IL 62471
USA

http://freejasonhammond.blogspot.com/
https://fundrazr.com/campaigns/0w0Ma/ab/94SfS3