Hallituspuolueen poliitikot, natsit ja kansallismielisen vallankumouksen haikailu

immonen-lahtinen-murros-hännik

Lahtinen, Murros, Hännikäinen ja Immonen suunnittelemassa valkoista vallankumousta

Perussuomalaisissa kuohuu jälleen. Puolueen kansanedustaja Olli Immonen ja espoolainen kunnanvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Teemu Lahtinen osallistuivat poliittisen murhan muistotilaisuuteen hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen kanssa.

Tilaisuus oli Immosen johtaman uusfasistisen Suomen sisun ja Sarastus-lehden yhteistilaisuus poliittiseen murhaan syyllistyneen Eugen Schaumanin muistolle. Sisulaisten osalta tapahtuman suunnitteluun oli osallistunut Olli Immonen, Teemu Lahtinen, Kai Murros ja Sarastuslehden perustajiin kuuluva naisvihaaja Timo Hännikäinen. Osaltaan paikalla oli myös Suomen vastarintaliike, jonka propagandassa kulkevat sulavassa liitossa poliittiset murhat, holokaustin kieltäminen ja antisemitististen terroristijärjestöjen ihailu.

Kun tilaisuudesta internetiin laitetut kuvat nousivat valtamedian juttulistalle alkoi perussuomalaisille tuttu kiemurtelu ja vastuun pakoilu. Immonen itse totesi, että “tilaisuudessa on voinut olla mukana henkilöitä rajoittamattomasti kaikista mahdollisista järjestöistä“. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kommentoi Twitterissä, että Immonen osallistui tilaisuuteen yksityishenkilönä, eikä edustanut puolueen eduskuntaryhmää. Nämä selitykset ovat tuttuja jo viime joulukuun 612-mielenosoituksesta, jonka järjestivät mitä ilmeisemmin Suomen sisu, Sarastus-lehti ja Suomen vastarintaliike. Tapahtumasta parrasvaloihin päässyt  Timo Hännikäinen ensin kielsi SVL:n osallisuuden tapahtumaan ja lopulta mongersi “yksityishenkilöistä ja avoimesta tilaisuudesta”, vaikka SVL oli selkeästi kiinteä osa koko tapahtuman toteutusta heidän toimiessaan tapahtuman järjestysmiehinä. Myöhemmin Terho kommentoi lehdistölle, ettei hän pidä kummallisena, että puolueen kansanedustaja Olli Immonen poseeraa samassa kuvassa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen edustajien kanssa.

Huomionarvoista on, että Olli Immonen toimii Ylen ylimmässä päättävässä elimessä eli 21-jäsenisessä hallintoneuvostossa. Hän on siis päättämässä Ylen politiikasta ja ohjelmista samalla kun hän aktiivisesti järjestää tapahtumia yhdessä hitleristisen järjestön kanssa. Timo Soini on lukuisia kertoja sanonut, että perussuomalaissa ei ole rasismia ja rasimin vastustus merkittiin jopa hallitusohjelmaan. Ilmeisesti Soinille ja muulle hallitukselle rasismi tarkoittaa jotakin ihan muuta kuin muille ihmisille, koska Olli Immonen edelleen jatkaa puolueessa.

Ei ole suinkaan sattumaa, että Suomen vastarintaliike ja perussuomalaisten politikkoja sattui samaan aikaan Porvoolaiselle hautausmaalle. On selvää, että tällainen kehitys on heidän tavoitteenaan. Suomalaisen äärioikeiston heikkous on jo vuosikymmeniä ollut sen hajaannus ja marginaalisuus. Perussuomalaisten nopean kasvun myötä puolueen ytimeen on luikerrellut joukko “maahanmuuttokriitikkoja”, joita on ohjannut enemmän tai vähemmän systemaattinen uusfasismi ja rasismi. Samaan aikaan kun Hommaforumin kautta politiikkaan mukaan tulleet ovat käyttäneet kaiken aikansa parlamentaariseen vaikuttamiseen ja Perussuomalaisten avainpaikkojen haltuunottoon, on kansallismielisen ympäristön katupolitiikan ottanut haltuunsa yksinomaan Suomen vastarintaliike. Suomen vastarintaliike on ainoa järjestö Suomessa, joka on pystynyt järjestämään edes joksenkin vakavastiotettavia katutapahtumia viime vuosina. Ylivoimaisesti suurin osa näistä on ollut lentolehtisten jakamista ennalta ilmoittamatta ja ohikulkevien ihmisten päälle hyökkäämistä, jos joku on erehtynyt kritisoimaan SVL:n hitlerististä sanomaa. Se on kuitenkin selkeä ero muuhun kansallismieliseen ympäristöön, joka ei ole kyennyt järjestämään oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista.

Suomen vastarintalikkeen ongelma on ollut, että lukuisista tapahtumista huolimatta se on ollut eristyksissä. SVL ei ole voinut järjestää avoimia tapahtumia, ilmoittaa kokoontumisia tai kerätä kiinnostuneita ihmisiä lahkoonsa koska se kohtaa niin paljon vastustusta ja vihamielisyyttä. Viimeisen parin vuoden aikana SVL kuitenkin näyttää löytäneen pienen raon muun äärikansallismielisen ympäristön rinnalla. SVL on ensinnäkin saanut huomattavaa rahallista vetoapua Juha Kärkkäiseltä ja Kärkkäisen johtamalta juutalaisvastaiselta Magneettimedialta. Toisekseen Suomen vastarintaliike onnistui järjestämään yhdessä Suomen sisun ja Sarastus-lehden kanssa edellä mainitun mielenosoituksen viime itsenäisyyspäivänä. Tämän kevään aikana Vastarintaliike on ollut mukana myös mm. EU-vastaisessa mielenosoituksessa, joskin ilman järjestön tunnuksia.

Perusuomalaisten riveissä on jatkuvasti ollut pienempää ja välillä isompaa kannatusta suoraan SVL:lle. Muun muassa Jyväskylän kirjastopuukotuksen yhteydessä vuonna 2013 Perussuomalaisten Juho Eerola (Suomen sisun entinen jäsen) antoi SVL:lle taktisia vinkkejä kun kehotti näitä ensi kerralla menemään “muina miehinä muiden joukossa”. Lisäksi esimerkiksi vuonna 2011 Eerolan avustaja Ulla Pyysalo oli hakenut SVL:n jäseneksi.

Ei ole siis lainkaan yllättävää, että kansalaiskaarteja haikaileva perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Teemu Lahtinen ja fasistista politiikkaa ajava Olli Immonen ovat samassa kuvassa kun toistakymmentä SVL aktivistia. Se ei ole yksittäistapaus, yksittäisiä henkilöitä tai satunnaista kohinaa. Se on jälleen osoitus siitä, että kirjastossa puukkojen kanssa riehuvat natsit ovat osa samaa liikettä kun “maahanmuuttokriittisyydestä” ja sivilisaatioiden törmäyksestä jauhavat perussuomalaisten kansanedustajat ja nettianonymiteetin turvasta trollaavat hommalaiset.

Myös valtamedialla on osansa tässä kehityksessä. Timo Soini on jatkuvasti päästetty helpolla mitä tulee rasismiin ja jopa fasismiin Perussuomalaisissa. Soinin latteuksiin kuten “ei meillä ole rasismia” on vastattu lähinnä hymistellen ja Halla-aholaisten salaliittoteorioita ja haaveita kulttuurimarxisteista, yhteensovittamattomista kulttuureista ja ihmisten taloudellisen hyödyn laskemisesta on toistettu suhteellisen kritiikittömästi. Keväällä Helsingin sanomien kulttuurisivut julkaisi ison Hännikäisen sovinismia hehtkuttavan arvostelun, jossa Hännikäisen politiikka hämärrettiin iloisen kriittiseksi kansallismielisyydeksi.

Askel askeeleelta rasismista ja fasismista on tehty arkipäiväistä valtakunnan politiikkaa, jossa valkoisen vallan liikkeessä aktiivisesti toimineen Jussi Niinistön puolustusministerin pesti tai suorat yhteydet esimerkiksi Teemu Lahtiseen Perussuomalaisten tai Suomalaisuuden liiton kautta näyttävät itsestään selvyyksiltä. Edes hallituksen kansanedustajan kaveraaminen väkivaltaisen natsijärjestön kanssa poliittisen murhan muistotilaisuudessa ei vaikuta enää omituiselta. Uuutta on lähinnä se, että Immonen ja muut sisulaiset eivät enää edes koita peitellä tätä kehitystä, vaan aktiivisesti normalisoida sitä kiistämällä kaikki ilmiselvät poliittiset, aatteelliset ja verkostomaiset yhteydet eri ihmisten ja ryhmien välillä.

immonen_svl_perussuomalaiset_finns_lahtinen_hännikäinen_natsi

Keskellä harmaassa puvussa Immonen, oikealla Hännikäinen. Immosen yläpuolella Lahtinen. Lahtisesta oikealla Eppu Tornainen ja muita SVL jäseniä