Tag Archives: Immonen

Perussuomalaiset liukuvat kohti 1930-lukua

Soini pulassa. Tynkkynen Ruotsissa uusfasistien kanssa

Perussuomalaisten kehitys kohti avoimempaa fasismia on ollut silmiin pistävää hallituspaikan varmistuttua. Elinkeinoelämän talutusnuorassa kulkeva perusporvarihallitus on ajamassa törkeitä leikkauksia työväenluokkaa kohtaan niin Suomessa kuin maailmallakin. Samaan aikaan Perussuomalaiset kansanedustajat ja puoluetoimijat liukuvat askel askeleelta äärioikealle turvaamaan kapitalismin etuja “kansallisen yhtenäisyyden” verukkeella syyttäen leikkauksia vastustavia tai pakolaisia auttavia ”maanpetturuudesta”. Immosen harjaaminen jäi Soinilta haaveeksi ja nyt nuorisojärjestökin vaikuttaa karkaavan Soinin käsistä. Viikonloppuna 11.-13. syyskuuta 2015 Perussuomalaiset nuoret Sebastian Tynkkysen johdolla ovat vierailleet uusfasismista syytetyn Ruotsidemokraattien nuorisojärjetön (SDU) konferenssissa. Lauantaina 12.9.2015 koko SDU erotettiin Ruotsidemokraateista, kun se valitsi uuden puheenjohtajan, joka olisi jatkanut uusfasistien linjalla. Tynkkynen puolustelee sosiaalisessa mediassa SDU:n uusfasisteja ja syyttää Ruotsidemokraatteja epädemokraattisuudesta.

Screen Shot 2015-09-11 at 2.00.40 AM

Tynkkynen hieroo suhteita Ruotsidemokraateista erotettuun uusfasisti Gustav Kasselstrandiin.

Puolueen rahoilla itsenäiset nuorisojärjestöt?

Sveriges Radio Sisuradio uutisoi torstaina, että ps-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen [ja varapuheenjohtaja Aleksi Hernesniemi] vierailevat SDU:n konferenssissa 11.-13. syyskuuta 2015. Tynkkynen on Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, mutta silti hän kehtaa väittää Sisuradion haastattelussa että ps-nuoret on “itsenäinen nuorisojärjestö” ja vakuuttaa että uusfasistien kanssa vehkeilyyn ei ole kysytty lupaa Perussuomalaisilta. Samaan aikaan ps-nuoret ovat itkeneet kyllästymiseen asti siitä, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ei myöntänyt pikkuruiselle ps-nuorille samanlaisia satojen tuhansien eurojen tukia kuin muille poliittisille nuorisojärjestöille, joilla on oikeaa toimintaa ja kampanjoita. Ps-nuorten toiminnassa on vain jotain kymmeniä toimijoita ja järjestön viestintä perustuu valheiden levittämiseen  ja sen kautta provosointiin. Viime toukokuussa iso liuta SDU:n aktiiveja – mukaan lukien Tynkkysen yhteistyökumppani SDU:n puheenjohtajana vuosina 2011-2015 toiminut Gustava Kasserlstrand – sai potkut Ruotsidemokraateista sen takia, että emopuolue piti näitä uusfasisteina.

Ruotsidemokraattien nuorisojärjestö – yhteistyötä fasistien ja elinkeinoelämän kanssa

Ruotsidemokraattien nuorisojärjestö on ollut viime vuosina vakavassa konfliktissa emopuolueen kanssa, jonka johdosta lukuisia SDU:n aktiiveja sai viime toukokuussa potkut Ruotsidemokraateista. Viralliseksi selitykseksi Ruotsidemokraatit tarjosivat näiden vehkeilyä uusnatsien ja uusfasistien kanssa. SDU:n puheenjohtaja vuosina 2011-2015 Gustav Kasselstrand ja varapuheenjohtaja William Hahne ovat viime vuosina toteuttaneet uusfasistista politiikkaa ja toimineet yhteistyössä muun muassa seuraavien tahojen kanssa: uusnatsistinen Nordiska Ungdom –järjestö; uusfasistinen Motpol –ajatushautomo; uusfasistinen ja identitaarinen Fria Tider –julkaisu; italialainen fasistinen La Destra; ranskalainen Front National, itävaltalainen FPÖ ja belgialainen Vlaams belang. Lisäksi SDU ja Kasselstrand ovat tukeneet lukuisia potkut saaneita Ruotsidemokraatteja, joita on syytetty vehkeilystä natsien kanssa. Esimerkiksi vuonna 2013 Patrik Ehn sai potkut yhteyksistään saksalaisen uusnatsipuolue NPD:n kanssa. Vuonna 2012 Ruotsidemokraattien kansanedustajat Erik Almqvist ja Kent Ekeroth aseistautuivat rautaputkilla hyökkäämään humalaisen ei tarpeeksi ruotsalaisena pitämänsä henkilön kimppuun Tukholman keskustassa. Rautaputkiskandaalina tunnetussa tapahtumassa Ekeroth ja kumppanit solvasivat uhriaan rasistisesti ja nimittelivät tilanteeseen puuttunutta ohikulkevaa naista “pikku huoraksi”. Almqvista sai potkut eduskunnasta, mutta Ruotsidemokraatit palkkasivat hänet “mediakonsultiksi”. Kasselstrand puolusti molemmissa tapauksissa rasismiin ja fasismiin liitettyjä Ruotsidemokraatteja.

Ruotsidemokraattien sisäistä valtataistelua ja julkisivun kiillotusta

Sebastian Tynkkynen fasisti SDU uusfasismi natsi

Twitterissä Sebastian Tynkkynen sanoo rakastavansa Ruotsidemokraateista erotettuja uusfasisteja ja että he “kuuluvat yhteen”.

Ruotsidemokraattien (SD) historia on täynnä avointa ja piilotettu natsismia. Puolue on perustettu vuonna 1988 fasistisen Bevara Sverige Svenskt (suom. ”Säilytä Ruotsi ruotsalaisena”) ryhmän rippeille, jonka toiminta muodostui vanhojen natsien ja fasistien yhteistyöstä. 1990-luvulla SD rahoitti valkoisen vallan musiikkiliikettä ja mahdollisti siten terroristisen natsiliikkeen kasvun. Vuonna 1997 perustettiin silloisen SDU:n alaryhmänä toimineen Nationell Ungdom ryhmän pohjalta Ruotsin vastarintaliike, joka on hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen emojärjestö. Melkeinpä kaikilla ruotsalaisilla 2000-luvun natsiryhmillä on jonkinlaiset siteet 90-luvun SD:n nuorisojärjestöön.

Ruotsidemokraatit ovat viime vuosina siivonneet puoluetta urakalla, jotta voisivat uskottavasti nousta isoimmaksi porvaripuolueeksi Ruotsissa. Samaan aikaan kyse on myös SD:n puheenjohtaja Jimmie Åkessonin valtaklikin vallan säilyttämisestä ja mahdollisten ulkomaisten yhteistyökumppaneiden miellyttämisestä. Åkessonin johtama valtaklikki on noussut SD:n johtoon ensin valtaamalla nuorisojärjestön ja sitten SD:n Skånen piirijärjestön 2000-luvun alussa. Åkessonin esikuvana on toiminut Tanskan kansanpuolue ja sen kansalliskonservatiivinen ja kulttuurinationalistinen linja, jossa etnisyyteen perustuva erottelu on vaihdettu kulttuuriseen. Esimerkiksi Jussi Halla-ahon ajattelu on merkittävä näyte tällaisesta kulttuurinationalistisesta linjasta, jossa esimerkiksi muslimit esitetään kulttuurisesti uhkana ja yhteen sovittamattomana kaikelle eurooppalaiselle (ns. Eurabia-salaliittoteoria).

Kasselstrand ja SDU:n varapuheenjohtaja William Hahne sijoittuvat Åkessonista nähden lähemmäksi 90-luvun Ruotsidemokraatteja. He puhuvat etnisestä nationalismista (”yhdestä kansasta”) ja rakentavat yhteistyöverkostoja fasististen ja uusfasististen puolueiden kanssa. Viime huhtikuussa Kasselstrand ja Hahne voittivat Ruotsidemokraattien Tukholman piirijärjestön vaalit ja asettivat sinne oman hallituksensa, jossa oli mukana uusnatseja ja uusfasisteja Nordiska Ungdomista ja Motpolista. Puheenjohtajaksi valitun Hahnen kampanja perustui Ruotsidemokraattien oikeistolaistamiseen ja tiiviimpään yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Vain kuukausi sen jälkeen, kun Hahne oli valittu Tukholman piirin puheenjohtajaksi, sai hän ja kuusi muuta SDU:n jäsentä potkut koko puolueesta. Tämän vuoden syksyllä sekä Kasselstrand että Ruotsidemokraatit ovat koittaneet patentoida nimen ”Sverigedemokratisk ungdom” taistelussa siitä kenellä on oikeus esiintyä sillä nimellä. Lauantaina 12.9.2015 Ruotsidemokraatit ottivat haltuunsa SDU:n nettisivut, sulkivat ne ja ilmoittivat että Kasselstrandin kätyrin Jessica Ohlsonin johtama SDU ei ole enää osa Ruotsidemokraatteja. Sosiaalisessa mediassa Tynkkynen on puolustanut Kasselstrandin uusfasistiklikkiä ja syyttänyt Ruotsidemokraatteja demokratian puuttesta.

Ultima Thule SDU sebastian tynkkynen perussuomalaiset

Ruotsalainen 90-luvun valkoisen vallan liikkeen artisti Ultima Thule esiintyi SDU:n konferenssissa. Ultima Thule esiintyi kesällä myös Ruotsidemokraattien johtokunnan juhlissa. Aatteellisesti Ruotsidemokraatit ja SDU eivät ole niin kaukana toisistaan kuin haluavat uskotella.

Uusfasismi ja identitaariliike

SDU feminism nazi gender fascism

SDU:n suljettujen nettisivujen kuvailme muistutti kovasti erään 1930-luvun saksalaisen puolueen kuvastoa.

Kasselstrandin johdolla SDU on ottanut vaikutteita ympäri Eurooppaa vaikuttaneista fasistisista ja uusfasistista ryhmistä. Varsinkin Alain de Benoistin ja Julius Evolan ajattelu on vaikuttanut SDU:n politiikkaan. SDU on pyrkinyt valtavirtaistamaan identitaariliikkeen opetukset, joissa tärkeää ovat identiteetit puhtaasta kansallismielisyydestä ja eurooppalaisuudesta. Näitä uhkaavia tekijöitä ovat mm. Islam ja humanistiset tai vasemmistolaiset arvot. SDU:n kampanjoita ovat olleet esimerkiksi ”Rakastatko Ruotsia?; ”Eläintensuojelu” ja ”Ylpeä ruotsalainen”. Identitaariliike ei politiikassaan puhu avoimesti ihmisroduista, vaan pyrkii esittämään vanhat rotuteoriat puettuna kulttuuristen ja sosiaalisten ongelmien kautta. Esimerkiksi asuntopula, eläintenoikeudet tai homofobia esitetään kulttuurien yhteensovittamattomuutena, joka johtuu toiseudesta ja jota ei voi korvata muuten kuin taistelulla ”puhtaan isänmaan puolesta”.

Suomessa samanlaista ajattelua on pyrkinyt edistämään fasistisen Sarastus-julkaisun naisvihaaja Timo Hännikäinen. Hännikäinen oli esimerkiksi päävastuussa viime joulukuun 612 –natsimarssista, jota markkinoitiin suomenlipuilla ja joutsenten kuvilla. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat kirjastopuukottajat Suomen vastarintaliikkeestä. Tapahtumaan osallistui natseja ja perussuomalaisia, ja sosiaalisessa mediassa mainoksia levittivät muun muassa Suomen sisulaiset. Suomen vastarintaliikkeen hyökättyä elokuussa 2015 Jyväskylän Sokoksella paikallisten kimppuun, on Hännikäinen tuominnut ja haukkunut Suomen vastarintaliikettä sekä ehdottanut maltillisemman identitaariliikkeen perustamista.

Puoluejohto ei välitä jäsenten mielipiteistä. Sisäistä demokratiaa ei ole.

Ruotsidemokraatteja ja Perussuomalaisia yhdistää fasismilla flirttailun ohella syvä sisäisen demokratian puute. Niin Åkesson kuin Soini sanovat ääneen vain asioita, joilla kuvittelevat kannatuslukemiensa nousevan. Kentän mielipide kiinnostaa kuitenkin vain sikäli että sillä voi kasvattaa omaa valtaa ja lunastaa paikan Audin takapenkiltä. Kasselstrandin sanoin, “puoluejohto ei välitä jäsenten mielipiteistä”.

Taannoin Yle uutisoi että persuissa muhii erovyöry. Elinkeinoelämän intressejä ajavan politiikan todellisuuden paljastuttua perussuomalaisten äänestäjille ja puoluetoimijoille ei Soinilla ole ollut oikein muita oljenkorsia, kuin antaa halla-aholaisten syyttää sotia pakenevia ihmisiä milloin mistäkin. On selvää, että Kokoomus ja Keskusta ottavat ilolla vastaan persujen fasistisen siiven aloitukset pakolaisten syyttämisestä leikkauksista. Vaikka pakolaisten kustannukset ovat promilleluokkaa valtion kustannuksista (esimerkiksi viime vuonna pakolaisten vastaanotto maksoi 30 miljoonaa euroa, kun eduskuntatalon remontti maksoi 270 miljoonaa) koittavat valtaa pitävät luoda vastakkainasetteluja työväenluokan sisälle, jotta viha ei kohdistuisi hallitukseen ja elinkeinoelämään vaan pelkoon toiseudesta ja keskiluokasta putoamisesta. Pakolaisten syyttämisen ohella hallitus tuntuu tuottavan liukuhihnalla perustuslain vastaisia aloitteita, joita ei liene edes tarkoitus toteuttaa. Toisaalta ottaen huomioon työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) epäpätevyyden työhönsä, tämä ei ole ihme.

Todennäköisesti Soinin jälkeen persujen puheenjohtajaksi nouseva puolustusministeri Jussi Niinistön menneisyys valkoisen vallan liikkeessä pelotti jo viime vuonna armeijan johtoa. Niinistön puolustusajattelua on kuvattu 1920-30 –lukumaiseksi eikä Niinistön demokratiakäsitys yhtään tuoreempi ole. Jussi Niinistö ei ole suostunut kommentoimaan kohua nostattanutta puolustusministeriön kansliapäällikön nimitystä, vaan on sen sijaan uhkaillut mediaa ja jättänyt vastaamatta kysymyksiin. Presidentti Sauli Niinistö luonnehti Jussi Niinistöä Ylen haastattelussa ”itsepäiseksi mieheksi”. Jussi Niinistö ei ole myöskään kommentoinut Immoskohua vaikka on persujen 1. Varapuheenjohtaja.

Jussi Niinistö fasismi

Jussi Niinistö kuului 90-luvulla Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön ja kirjoitti sen Valkoinen Rintama -lehteen.

 

Viholliskuvat paljastavat istumajärjestyksen

Immoskohun myötä persujen retoriikassa valtamediasta on tullut entistä enemmän ajojahtiin syyllistyvä poliittinen hirviö ja toreista tuomioistuimia. Kun tähän lisätään, että jo aiemmin feministit, vihreät ja vasemmistolaiset ovat olleet persujen ykkösvihollisia maahanmuuttajien ohella, niin saadaan realistinen kuva siitä, missä persut istuvat vuonna 2015.

Viholliskuvien kautta perussuomalaiset pyrkivät vahvistamaan omaa sosiaalikonservatiivista elinkeinoelämää myötäilevää liikettään, joka perustuu suomalaisen fasismin (jonka tutkimiseen Jussi Niinistön ura perustuu) tärkeimpään käytäntöön: kaikenlaisen vasemmistolaisuudeksi tai ennen vanhaan kommunismiksi määriteltävän vastustamiseen. Tähän sisältyvät sekä ay-liikkeet (joita mm. Packalén syyttää isänmaanpetturuudesta), feministit, pakolaisia auttavat, ympäristönsuojeljat että kaikenlainen mielenosoittaminen (Halla-aho: tankit Ateenan kaduille).

Fasismi ei koskaan ole ollut kapitalismin tai kapitalististen suhteiden vastustamista, vaan valtaan pyrkivä liike, joka perustuu kaiken vasemmistolaisena pidetyn vastustamiselle, kansallismielisyydelle, konservatiivisuudelle, salaliittoteorioille ja kontrollin lisäämiselle yhteiskunnassa. Nähtäväksi jää muodostuuko Perussuomalaisista puhtaan uusfasistinen tai fasistinen liike kun Soini vihdoin jättää laivan vai joutuvatko tynkkyset ja Suomen sisulaiset muodostamaan oman astetta radikaalimman kansallismielisen puolueen. Kävi miten kävi niin fasistisia ryhmiä ei tule hahmottaa toisistaan irrallisina ja riippumattomina ääripäinä, vaan osana samaa ympäristöä, jossa toisiinsa rihmastomaisesti liittyvät ryhmät ja ideologiat muovaavat ja mahdollistavat muiden samassa ympäristössä toimivien liikkeitä. Vastakkainasettelussa kansallismielisen reformismin ja radikalismin välillä on kyse lähinnä siitä näkevätkö fasistit, että heillä on aikaa reformisille vai tarvitaanko radikaalimpia tekoja tässä ja nyt. Esimerkiksi Breivikin ajattelu on huomattavasti lähempänä puolustusministeri Jussi Niinistöä puhumattakaan Halla-ahosta kuin kirjastopuukottajien hitlerismiä.

– Ella re Boukalas

 

LÄHTEET:

Lööw, Heléne. 2007. Det förflutnas skuggor. Kirjassa Brunt!: Nationalistisk och nazistisk mobilisering i vår närmaste omvärld under efterkrigstiden. Stockholm: Atlas.

Sverigedemokraternas svarta bok. 2014. Toim. M. Axelsson & K. Borg. Stockholm: Verbal.

HS: Ruotsidemokraatit siivoaa rivejään vallan toivossa – puolueen ja sen nuorisoliiton välille puhkesi avoin sota
http://yle.fi/uutiset/lehti_valokuva_todistaa_ruotsidemokraattien_yhteyden_uusfasisteihin/7919130
http://yle.fi/uutiset/ruotsidemokraatit_erotti_nuorisojarjestonsa_johdon__laheista_yhteistyota_aarioikeiston_kanssa/7957710
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_taistelun_jalkeen/8299130
http://expo.se/2015/folj-sdu-topparnas-vag-till-uteslutning_6870.html
http://expo.se/2015/kasselstrand-akesson-1-0_6904.html
http://expo.se/2012/sdus-samarbetspartner-hyllar-fascister_4826.html
http://expo.se/2014/sdu-lamnar-europasamarbete_6539.html
http://www.expressen.se/nyheter/sa-ska-sd-bryta-med-ungdomsforbundet

 

Suomen vastarintaliikkeen yhteistyöjärjestön mielenosoitus ajettiin löytötavaravarastoon Liverpoolissa

JS70106110

Suomen vastarintaliikkeen luona Turussa vieraillut avoimen kansallissosialistinen järjestö National Action (NA) yritti järjestää Valkoisen miehen marssi -nimisen mielenosoituksen lauantaina 15.8.2015 Liverpoolissa, Englanissa. Hyvissä ajoin ennen lauantaita koko Liverpool ilmaisi vastustavansa natsien tuloa kaupunkiin ja antifasistit ilmoittivat estävänsä tapahtuman mobilisoimalla ihmisiä vastamielenosoitukseen. Taktiikoiden monimuotoisuus osoittautui jälleen toimivaksi tavaksi estää väkivaltaisia äärinationalisteja toimimasta kaduilla. NA ajaettiin lopulta rautatieaseman löytötavaravarastoon, josta poliisit saattoivat natsit turvaan.

National Action on tunnettu väkivaltaa ihannoivasta ja kurinalaisuutta korostavasta tyylistään. Nettisivuillaan NA ilmoittaa olevansa Suomen vastarintaliikkeen tapaan avoimen kansallissosialistinen järjestö. Tammikuussa 2015 NA:n jäsen Zack Davies hyökkäsi  äärimmäisen brutaalilla tavalla Tesco-ketjun ruokakaupassa satunnaisen ohikulkijan kimppuun aseinaan viidakkoveitsi ja vasara. Hän kertoi myöhemmin valinneensa uhrinsa ainoastaan koska tämä “näytti aasialaiselta”. Hyökkäyksen uhri joutui sairaalaan, mutta jäi henkiin toisen paikalla olleen henkilön ehdittyä väliin. Davies tuomittiin murhan yrityksestä.

23_zackdavies_w--(None)_LRG

NA:n jäsen Zack Davies latasi internettiin kuvan itsestään naamioituneena viidakkoveitsi kädessä muutama tunti ennen kun hän hyökkäsi ohikulkijan kimppuun ruokakaupassa. Taustalla National Action järjestön logo.

Kansallissosialismin ja terrorismi-ihailun lisäksi NA:lla on muitakin yhtäläisyyksiä ja suoria yhteyksiä SVL:ään. Molemmat järjestöt vaativat jäseniltään kurinalaisuutta  ja sitoutumista tiukkaan hierarkiaan, vaitioloa järjestön sisäisistä asioista sekä edellyttävät aktiiveiltaan valmiutta käyttää väkivaltaa. Molempien järjestöjen toiminnassa korostuu heroiisen maskuliinisuuden ihannointi ja tiukat sukupuoliroolit. Aiemmin tänä vuonna NA:n johtaja Benjamin Raymond vieraili SVL:n Koti-toimintakeskuksessa Turussa. Teininatsien johtaja tapasi tuolloin Turussa SVL:n johtaja Juuso Tahvanaisen sekä Sarastus-lehden aktiivin natsi-ideologi Kai Murroksen.

murros

National Action järjestön johtaja Benjamin Raymond tapasi Suomen matkallaan Turussa SVL:n johtaja Juuso Tahvanaisen sekä Sarastus-lehden toimituskuntaan kuuluvan Kai Murroksen. Alimmassa kuvassa Murros suunnittelemassa yhteistä tapahtumaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen ja kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtisen sekä Sarastuksen päätoimittaja Timo Hännikäisen kanssa.

 

Benjamin-Raymond

Oikealla Suomessa vieraillut National Actionin johtaja Benjamin Raymond järjestön katutapahtumassa.

Murros kuuluu kirjailija Timo Hännikäisen perustaman fasistisen Sarastus-lehden toimituskuntaan. Murros viihtyy kuvien perusteella yhtä lailla SVL:n tapahtumissa ja perussuomalaisten poliitikkojen kanssa. Ylläolevan kuvasarjan alimmaisessa kuvassa Murros on suunnittelemassa Eugen Schaumanin muistokäyntiä kesäkuulle 2015 yhdessä Suomen sisun puheenjohtaja Olli Immosen ja Sarastuksen Hännikäisen kanssa. NA:n yhteys suomalaisiin natseihin ja fasisteihin on vain yksi esimerkki Euroopan äärioikeiston, ironista kyllä, kansalliset rajat ylittävästä yhteistyöstä.

Heinäkuun 2015 lopulla SVL:n ja SMR:n jäseniä vangittiin heidän pahoinpideltyä paikallisia Jyväskylässä. NA kirjoitti Jyväskylän tapahtumista nettisivuilleen, kehotti lähettämään Jyväskylässä vangituille tukipostia sekä kertoi jättäneensä tuen osoituksena kirjeen Suomen suurlähettiläälle. Samaisessa SVL:n nettisivuille käännetyssä artikkelisssa NA uhosi, että “meidän täytyy pitää pää pystyssä White Man March -tapahtumassa, koska ellemme osallistu tapahtumaan, meillä ei tule olemaan mitään jäljellä.”  NA:n Valkoisen miehen marssi ei kuitenkaan sujunut kansallissosialistien suunnittelmien mukaisesti.

 Pari tuntia ennen kun natsit ajettiin löytötavaravarstoon NA tweettasi : "Vuosikausia, lapsenlapsemme tulevat puhumaan tästä päivästä ja siitä kuinka teimme historiaa. Valmistautukaa.

Pari tuntia ennen kun natsit ajettiin löytötavaravarstoon NA twiitasi : “Vuosikausia, lapsenlapsemme tulevat puhumaan tästä päivästä ja siitä kuinka teimme historiaa. Valmistautukaa.”

Liverpoolissa ei lauantaina marssinut yksikään natsi. Englantilaisen The Anti-Fascist Networkin mukaan sadat liverpoolilaiset liittyivät blokkaamaan, häiritsemään ja estämään natsimarssia kaupungissaan. Natsimarssille saapui odotetun 150 ihmisen sijaan arvioista riippuen 25-50 natsia, jotka joutuivat vihaisen ihmisjoukon hyökkäyksen kohteeksi heti saavuttuaan kaupungin juna-asemalle. NA:n omien sanojen mukaan “luoditkaan eivät meitä pysäytä“, mutta natsien päälle lentäneet kananmunat, banaanit, appelsiinimehu, maito ja muut vihannestorin antimet saivat heidät välittömästi perääntymään asemalta hakien turvaa poliisirivistöjen takaa. Polisii ohjasi nopeasti natsimielenosoittajat juna-aseman pieneen tavaransäilytystilaan ja laski metallisen suojan sen eteen.

CMcbY9yWUAA9qcR

Useiden ryhmien ja verkostojen kutsumat natsimarssin vastamielenosoitukset saivat liverpoolilaiset osoittamaan, ettei natseja kaivata heidän kaupunkiinsa.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805035-size_1000

NA:n mielenosoitukseen tullut piiskuinen ryhmä nuoria natseja ajettiin saman tien pois kaduilta.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805319-size_1000

Maidonvalkoinen natsi.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805407-size_1000

Poliisi laittoi natsit juna-aseman löytötavaravarastoon turvaan ainakin kymmenen kertaa isommalta vastamielenosoittajien joukolta.

Antifasistinen lipunryöstö.

Antifasistinen lipunryöstö.

Lopulta poliisi saattoi NA:n nesteiden ja hedelmien peitossa olevat aktivistit tavaransäilytyksestä turvallisesti juna-aseman poliisikoppiin, ja tämän jälkeen ulos kaupungista. Antifasistit marssivat joukolla natsien alun perin suunnitteleman reitin kaupungin keskustaan tuulettaen Liverpoolin olevan natsivapaa kaupunki. Sadat paikalliset liittyivät karnevaalihenkiseen kulkueeseen, joka paisui tuhatpäiseksi. Liverpoolin mobilisaatio ja NA:n häätäminen kaduilta on yksi isoimmista yksittäisistä onnistumisista tällä vuosituhannella brittiläisessa antifasismissa. Tapahtuma on myös erinomainen esimerkki siitä, kuinka laajapohjainen paikallistason järjestäytymiseen nojaava antifasismi voi taktiioiden monimuotoisuudella saavuttaa merkittäviä voittoja.

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439804617-size_1000

Paikallisten pahoinpitely ja yhteistyö immosten kanssa osa natsien kasvustrategiaa

Natsiryhmä Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) hyökkäys sivullisia kohtaan Jyväskylässä ei tullut yllätyksenä. Kyseessä on tärkeä osa SVL:n kasvustretegiaa. Toinen tärkeä osa on yhteistyö muiden äärikansallismielisten kanssa. Olli Immonen ja muut perussuomalaiset, Timo Hännikäinen ja äärioikeistolaiset musiikkitoimijat toimivat kasvualustana natsien järjestäytymiselle. Poliisin puheet äärijärjestöistä ja ekstremismistä on yritys niputtaa yhteen eri poliittiset toimijat saman sateenvarjon alle. Se ei ole toimiva tapa toimia fasismia vastaan, koska se antaa tilaa esimerkiksi hallituspuoleessa toimiville sisulaisille vaikuttaa yhteiskunnassa.oCcfuHL

Natsiryhmä Suomen Vastarintaliike pahoinpiteli lauantaina 1.8.2015 Jyväskylän keskustassa sivullisen miehen, jonka SVL tunsi entuudestaan. Ilmeisesti kyseessä oli Jyväskylän kirjastopuukotuksen uhri. SVL:n kasvustrategiana on järjestää torikokoontumisia eri puolilla Suomea ja hyökätä vihollisina pitämiensä paikallisten kimppuun. Useimmiten hyökkäysten syyksi riittää se, että henkilö sanoo olevansa eri mieltä liikkeen propagandasta. Hyökkäysten kuvamateriaalia jaetaan tämän jälkeen internetissä sotaretoriikan saattelemana. Näin pyritään vetoamaan ennen kaikkea väkivaltaan taipuvaisiin nuoriin, joista SVL saisi itselleen uskollisia sotilaita lahkomaiseen järjestöönsä. SVL myös palkitsee aktivistejaan tappeluista ja poliisin kanssa tekemisiin joutumisesta. Mitä isompi rikos, sitä enemmän aktivistipisteitä ja kunniaa järjestön ruotsalaiselta johdolta. Aiemmin Suomessa tätä strategiaa on nähty mm. Vantaan Myyrmäessä, Tampereella ja muutama kuukausi sitten Kouvolassa. Huomionarvoista on, että SVL:n torikokoontumisia kiertää lähestulkoon aina sama 15-25 ihmisen joukko eri puolilta Suomea. Tällä kertaa Jyväskylässä oli myös ainakin neljä Ruotsin vastarintaliikkeen (SMR) jäsentä. Kaikki nämä neljä on tuomittu natsien hyökkäyksestä kokoperheen mielenosoitukseen Tukholman Kärrtorpissa.

Jesse Eppu Torniainen on ollut aktiivinen HIFK:n faniryhmässä Stadin Kingit. Kuvassa Torniainen tappelemassa järjestyksenvalvojien kanssa Tampereella 14.5.2015

Esimerkiksi Jyväskylässä etujoukossa kulkenut Eppu Torniainen on tuttu kasvo kaikista SVL:n tapahtumista. Torniainen on istunut ehdottoman vankeustuomion maahanmuuttajan selkään puukotuksesta sekä lukuisista pahoinpitelyistä. Keväällä 2015 Torniainen osallistui järjestyksenvalvojien pahoinpitelyyn Ilves – HIFK jalkapallo-ottelussa Tampereella, sekä kahakointiin järjestyksenvalvojan kanssa Kouvolassa SVL:n tapahtumassa.

Vastarintaliikkeen toinen kasvustrategia on yhteistyö muiden äärikansallismielisten kanssa. Olli Immonen julkaisi keväällä kuvan itsestään Eugen Schaumanin muistotilaisuudessa, jossa paikalla olivat muun muassa SVL, Suomen Sisun entinen pj. ja nykyinen perussuomalainen Teemu Lahtinen ja Sarastus-lehden Timo Hännikäinen. SVL ja sen ruotsalainen emojärjestö Svenska Motståndrörelsen (SMR) oli myös tärkeä osa viime joulukuun 612-mielenosoitusta, jonka takana häärivät mitä ilmeisemmin suomensisulaiset, Timo Hännikäinen ja SVL/SMR. Vuoden 2015 aikana SVL on osallistunut marginaaliseen EU:n vastaiseen mielenosoitukseen ilman omia tunnuksiaan, mutta julkaissut tapahtumasta kuvamateriaalia. Kesällä 2015 SVL muutti aiemmin “aktivistipäivinä” tunnetun kesätapahtumansa “tulevaisuuspäiviksi”, korostaen että kaikki äärikansallismieliset ovat tervetulleita kuuntelemaan. Samaan aikaan Pohjoismainen vastarintaliike (NMR) on muuttanut merkittävästi rotupolitiikkaansa. Nykyään NMR:n jäseneksi voi hakea kuka tahansa “eurooppalainen” vaikka aiemmin rotupolitiikkana oli vastustaa kaikkia “ei-pohjoismaalaisia” ihmisiä kuten saamelaisia. NMR on Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan vastarintaliikkeitä johtava järjestö, jonka alaisuudessa muut toimivat. Tänä vuonna Ruotsin vastarintaliike on myös perustanut parlamentaarisen puolueen, vaikka aiemmin se vastusti kiivaasti parlamentaarista vaikuttamista. Jyväskylän hyökkäyksen yhteydessä poliisi on puhunut iltatilaisuudesta Muuramessa. Tämä saattaa viitata natsimusiikkikonserttiin, jota mainostettiin nimellä “RACE ‘N ROLL”. Tapahtumassa piti olla esiintymässä esimerkiksi natsiyhtye Marder, joka on SVL:n jäsenten bändi.

Sekä Suomen Sisun että Olli Immosen Facebook-sivulla hätäännyttiin sanoutumaan saman tien irti SVL:n väkivaltaiseksi yltyneestä mielenosoituksesta Jyväskylässä. Immosen johtama Suomen Sisu on kuitenkin tehnyt viimeisen vuoden aikana yhä enemmän yhteistyötä SVL:n kanssa sekä harjoitellut kesäleireillään ampumista ja itsepuolustuslajeja, joten irtisanoutuminen väkivallasta on ainoastaan paniikinomainen reaktio hallita järjestön julkisuuskuvaa. Immosen kohuksi noussut Facebook-viesti ja sen kommentit kertovat selkeää kieltä siitä, että sisulaisten haaveena on edelleen väkivaltaiset kansalaiskaartit, joita järjestön entinen puheenjohtaja ja nykyinen perussuomalainen Teemu Lahtinen koitti perustaa jo 90-luvulla Isänmaallisen kansanliikkeen nuorisosiiveksi. Vaikka Timo Soini kuinka puhuisi raveista ja kertoo vastustavansa väkivaltaa, niin silti hän antaa perussuomalaisissa muhia sisulaisia, jotka tekevät aktiivista yhteistyötä Suomen Vastarintaliikkeen kanssa ja kosiskelevat taukoamatta kannattajiaan samalla ihmisvastaisella agendalla.

Poliisi ja kokoomuslainen sisäministeri Petteri Orpo yrittää kääntää keskustelun Suomen Vastarintaliikkeen väkivaltaisesta ja suunnitelmallisesta hyökkäyksestä keskusteluksi ääriryhmistä ja ekstremismistä. Ekstremismidiskurssi on osa laajempaa eurooppalaista poliisistrategiaa, jossa islamisteja, ulkoparlamentaarista äärioikeistoa, vasemmistoa ja anarkisteja koitetaan niputtaa yhteen rikollisuuden ja väkivallan käsitteillä. Ekstremismidiskurssi ei tee mitään eroa poliittisten toimijoiden haaveiden tai käytäntöjen välille, vaan se kohtelee kaikkia ennen kaikkea “nuorina vihaisina miehinä”, jotka tavoittelevat laittomuuksia ja väkivaltaa. Ruotsissa poliittisten liikkeiden tutkijat ovat tyrmänneet ekstremismidiskurssin lukuisia kertoja toimimattomana, demokratian vastaisena ja epäanalyyttisena. Ekstremismidiskurssi sivuttaa kaiken lisäksi kokonaan Olli Immosen, Teemu Lahtisen ja Jussi Halla-ahon kaltaiset uusfasistiset toimijat, jotka koittavat sivistyneellä kielellä parlamentaarisissa ryhmissä lietsoa sotaa ihmisten välille “uhassa olevan kansakunnan” puolesta.

Rasismia ja fasismia ei kukisteta hymisemällä internetissä, vaan järjestäytymällä sitä vastaan kaduilla, kouluissa ja työpaikalla. Tarvitaan ruohonjuuritason antifasistista toimintaa. Varisverkosto toimii pysäyttääkseen äärikansallismielisen liikkeen ja estääkseen sen yhteiskunnallisen kasvualustan. Jos haluat toimia fasismia vastaan kanssamme, ota yhteyttä lähimpään paikallisryhmääsi. Jos kotikaupungissasi ei vielä ole olemassa paikallisryhmää verkosto auttaa toiminnan organisoimisessa.

 

11811422_10153514924109907_4646094900347698599_n

Immonen on pelkkä sätkynukke isommassa kuviossa

Immonen_2015

Olli Immonen facebookissa 25.7.2015

Perussuomalaisten uusin kohu koskee taas kerran Olli Immosta. Puhe keskittyy tällä hetkellä Immoseen yksittäishenkilönä, sanoihin ja teatterimaiseen oppositio/hallitus -näytelmään, vaikka pääkohdan pitäisi olla Immosen äärioikeistolaisissa esikuvissa, verkostoissa, sekä niitä tukevien liberaalien instituutioissa.

Olli Immonen on uusfasistisen Suomen Sisun puheenjohtaja. Hän on järjestänyt muistotapahtuman hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen vierellä Eugen Schaumanin muistolle ja ollut ainakin jossain määrin mukana markkinoimassa viime itsenäisyyspäivän natsihenkistä 612-mielenosoitusta, jota järjestivät mm. Suomen vastarintaliike ja Timo Hännikäinen Sarastus-lehdestä.

Mediassa ja twitterissä puhutaan nyt Immosesta lähinnä yksittäisenä yksityishenkilönä, ihan kuten Sampo Terho haluaakin. Ihan kuin Immonen olisi jonkinlainen älykkö, joka keksisi jotain omaa sanottavaa. Immonen on vain sätkynukke, joka siteeraa massamurhaaja Breivikiä, joka taas siteeraa Jussi Halla-ahoa. Ihan kuin yksi niistä sadoista hommaboteista, jotka seuraavat mestarin ohjeistusta ja täyttävät nettilehtien kommenttipalstat öyhötyksellään ja ahdistelevat tutkijoita, jotka sanovat heistä jotain kriittistä. Sen mitä Immonen möläytti karskisti, lukee jo perussuomalaisten puolueohjelmassa, jonka on osittain kirjoittanut Halla-aho. Itse asiassa Halla-aho ja Terho ovat jo vuosikausia sitten sanoneet sen, mitä Immonen sanoi nyt.

Halla-aholla, Immosella ja muilla hommalaisilla on ollut jo vuosikausia tapana kerätä julkisuutta kohauttavilla sanomisillaan. Tätä kautta he ovat myös onnistuneet normalisoimaan kohujuttuja hieman sisäsiistimmän rasismin ja fasismin osaksi valtakulttuuria. Osittain kyse on varmaankin tästä tälläkin kertaa. Myös Soinin rajojen testaaminen ja venyttäminen on ihan todennäköistä, kuten oman äärikansallismielisen liikkeen viholliskuvien vahvistaminen.

Media, poliittiset puolueet ja liberaalit ovat jo vuosia toistaneet Halla-aholaisten kommentteja ja alkaneet pitää “maahanmuuttokriittisyyttä” ihan vakavasti otettavana politiikkana, kuten hallitusohjelmastakin voi lukea. Halla-aho pääse esiintymään minne haluaa milloin haluaa, aina naistenlehdistä taloussanomiin. Esimerkiksi Saska Saarikosken toimittajakirjailija entinen vaimo Anja Snellman on pitänyt Halla-ahoa korkeatasoisena ajattelijana ja ihailee hänen akateemista taustaansa “vanhan liiton humanistina”. On selvää, että Immosen tyhmyys tekee hänestä helpon syntipukin liberaaleille, kun taas porvarilliseen korkeakulttuuriin sopeutuneet Halla-aho, Terho ja esimerkiksi Jussi Niinistö saavat rauhassa jatkaa uusfasisminsa mukauttamista Suomen konsensushakuiseen “poliittiseen” ilmapiiriin.

Screen Shot 2015-07-26 at 1.56.18 PM

Jussi Halla-aho facebookissa 26.7.2015

Tuoreessa facebook-päivityksessään Halla-aho kertoo vastustavansa Immosen tavalla monikulttuurisuutta. Hän ei tuomitse Immosen kytköksiä esimerkiksi Suomen vastarintaliikkeeseen, eikä breivikhenkistä retoriikka. Halla-aho oli itse asiassa valitsemassa Immosta uusfasistisen Suomen Sisun puheenjohtajaksi vuonna 2013.

Fasistien ongelma Suomessa on tällä hetkellä, että heillä ei ole mitään uskottavaa katuliikettä. Heillä ei ole sosiaalista pohjaa muuta kuin Internetissä. Suomen Sisu eli vuosikausia hiljaiseloa 2000-luvun lopussa kun aktiivit ryhtyivät joukolla perussuomalaisiksi. Vuonna 2013 Olli Immonen valittiin puheenjohtajaksi ja siitä eteenpäin olemme nähneet pienessä mittakaavassa kasvavaa ulkoparlamentaarista liikehdintää muun muassa Suomen Sisun taholta, josta Schauman-tilaisuus oli esimerkki.

Halla-aholaiset ovat onnistuneet rakentamaan liikettään ainoastaan liberaalien tuella. Ilman valtamedian, keskustan, sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja perussuomalaisten tukea he olisivat täysin voimattomia. Soini on itsekin rasisti ja toistaa kritiikittömästi puhetta vihollisista “kulttuurimarxisteista”, joten Soinia asia ei varmasti haittaa muuta kuin menetettävissä olevien puoluetukien muodossa. Kokoomuslainen suomenruotsalainen jenkkiyliopistojen elitistiporvari Stubb taas toteaa kannattavansa monikulttuurisuutta, mutta “että ei mulla muuta”.  Keskustalainen pääministerinä toimiva miljonääri ja kiihkouskovainen taas pitää kesälomaa, ja vaivautui kommentoimaan vain “en hyväksy” [ilmeisesti avointa Breivikihailua]. Pitäisikö meidän yllättyä, että valtio, pääoma ja fasistit toimivat käsikädessä?

– Ella re Boukalas

Immonen Terho Halla-aho fasismi suomen sisu maahanmuuttokritiikki natsi

Kuinka kauan Immonen, Terho ja Halla-aho voivat jatkaa juhliaan ?

 

On the International Day of Solidarity with antifascist prisoners, from Finland with Love

Everyone has heard the stories of growing fascism all over the world. Especially the financial crisis in Europe has hit hard on the working class, making the trust in capitalism as a system to sink. For this we see once again how capital, the state and fascist are working together to secure their power in society.

Here in Finland we have witnessed how the racist party True Finns have gotten into the government. For the financial elite or even the centrist parties, social-democrats or mainstream media, it doesn’t matter that the new Minister of Defence Jussi Niinistö has a long history in the white power movement of the 90s, or that the MP Olli Immonen is the head of the neofascist group Suomen Sisu and organizes events with hitlerist Finnish ”Resistance” Movement. There are several links with Jussi Halla-Aho, who is a member of the European Parliament in the True Finn Party, with mass-murderer Breivik and all other Eurarbia fanatics. We can see how the government MP’s and mass-media are giving their blessing to racism and chauvinism in society in the name of ”consensus”

In the their new austerity plan, the new government is making a hard attack especially against women, students, poor people, asylum seekers and development aid NGOs, while the rich can keep freely accumulating their capital. Finnish right-wing government strongly opposes helping the people in Greece and elsewhere, while they are happy to build a nuclear power plant to Putin with tax payers money, increase corporate power through TTIP and letting IMF and ECB to take control of peoples lives in the name of “economic growth”.

The fascists in Finland are now making an attack against feminists, because they have already milked out the what they can from racism and building nationalism is already the top agenda of the state, as always. On top of that they are trying to form alliances with fanatic Christians on the questions concerning LGBTQ-rights. What they are laking is street movements that can make social projects for them.

Fascists think that they have the answer when they blame immigrants, leftists, anarchists, feminists, sexual minorities and labor movements for the financial crisis and problems in society. The truth is that they are just reproducing the teachings of neoliberal ideology and politics, that is sanctioning socialdarwinism in the name of the market. They are marionettes of capital.

We are to believe that everything in life is just a competition, a rat race for goods let them be social, cultural or economic. But as antifascist and anticapitalist we know that a world that builds on solidarity, mutual aid and respect is possible. We have to defend our movements against the repression of the state, fascist and all other conservative fanatics. We have to defend our neighborhoods from fascists so that they can never build their movements where we live. We have to constantly rethink our strategies and tactics so that we can bring down the capitalist system that is the root cause of fascism. And we have to backup our prisoners who are sitting far away from their loved ones, surrounded by concrete and all around surveillance.

Solidarity to all antifascist prisoners all over the world! We will not forget you, and we will not stop fighting!

Antifascist Varis-network
varisverkosto.com
twitter.com/varisverkosto


 

On the 25th of July 2015 we have had events in Lempäälä, Helsinki and Tampere.

antifa_solidarity_25_7__lempaala_puntala

We were distributing our material at the punk festival Puntala in Lempäälä. At the scene there were also many comrades from different Anarchist Black Cross groups in Finland. People were happy, drunk and definitively not nazi-punks as you can see from the picture.

varis_puntala_antifa_solidarity

Varis @ Puntala

Over the week we have worked against a nsbm/noise/rac -concert in Helsinki. We have managed to cancel at least two nsbm/rac/industrial-gigs, and brought a nazi sympathizing heavymetal bar in trouble with people who hate nazis. For example the grindcore band Rottenrotten_sound_peruutus Sound canceled their gig at PRKL Club because the bar had recently been involved in organizing multiple gigs with nazi bands. When fronted the bar didn’t condemn the nazi bands political views, but tried to blame antifascists for making a fuss about it.

We also managed to reveal the connections between a finnish nsbm/noise/industrial front figure Mikko Aspa and hitlerists from Finnish Resistance Movement (FMR). Aspa has been runing record labels Northern Heritage (black metal) and Freak Animal (noise/powerelectronics/industrial) and he owns a record store (Sarvilevyt) in Lahti where he has sold FMR material. Aspa has also been running a RAC soloproject, where he sings about racial war and white pride. Now there is no question that the finnish nsbm-scene has connections with “real” political fascist groups, and they can not just claim to be a theater show for laughs.

In Helsinki we organized a small solidarity manifestation in support of Russian antifascist prisoners Alexey Sutuga and Aleksandr Kolchenko.

IMG_20150725_214900

Support images and slogans were also painted around Helsinki.

 IMG_20150725_214512

InAntifa_solidarity_helsinki_25_7_abc addition, we distributed pamphlets that contained descriptions of the situation of antifascist prisoners and had an event to write postcards of support to antifascist prisoners all around the world.

In Tampere we were distributing our flayers for the International antifascist prioners day and making propaganda around the city.

Hallituspuolueen poliitikot, natsit ja kansallismielisen vallankumouksen haikailu

immonen-lahtinen-murros-hännik

Lahtinen, Murros, Hännikäinen ja Immonen suunnittelemassa valkoista vallankumousta

Perussuomalaisissa kuohuu jälleen. Puolueen kansanedustaja Olli Immonen ja espoolainen kunnanvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Teemu Lahtinen osallistuivat poliittisen murhan muistotilaisuuteen hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen kanssa.

Tilaisuus oli Immosen johtaman uusfasistisen Suomen sisun ja Sarastus-lehden yhteistilaisuus poliittiseen murhaan syyllistyneen Eugen Schaumanin muistolle. Sisulaisten osalta tapahtuman suunnitteluun oli osallistunut Olli Immonen, Teemu Lahtinen, Kai Murros ja Sarastuslehden perustajiin kuuluva naisvihaaja Timo Hännikäinen. Osaltaan paikalla oli myös Suomen vastarintaliike, jonka propagandassa kulkevat sulavassa liitossa poliittiset murhat, holokaustin kieltäminen ja antisemitististen terroristijärjestöjen ihailu.

Kun tilaisuudesta internetiin laitetut kuvat nousivat valtamedian juttulistalle alkoi perussuomalaisille tuttu kiemurtelu ja vastuun pakoilu. Immonen itse totesi, että “tilaisuudessa on voinut olla mukana henkilöitä rajoittamattomasti kaikista mahdollisista järjestöistä“. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kommentoi Twitterissä, että Immonen osallistui tilaisuuteen yksityishenkilönä, eikä edustanut puolueen eduskuntaryhmää. Nämä selitykset ovat tuttuja jo viime joulukuun 612-mielenosoituksesta, jonka järjestivät mitä ilmeisemmin Suomen sisu, Sarastus-lehti ja Suomen vastarintaliike. Tapahtumasta parrasvaloihin päässyt  Timo Hännikäinen ensin kielsi SVL:n osallisuuden tapahtumaan ja lopulta mongersi “yksityishenkilöistä ja avoimesta tilaisuudesta”, vaikka SVL oli selkeästi kiinteä osa koko tapahtuman toteutusta heidän toimiessaan tapahtuman järjestysmiehinä. Myöhemmin Terho kommentoi lehdistölle, ettei hän pidä kummallisena, että puolueen kansanedustaja Olli Immonen poseeraa samassa kuvassa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen edustajien kanssa.

Huomionarvoista on, että Olli Immonen toimii Ylen ylimmässä päättävässä elimessä eli 21-jäsenisessä hallintoneuvostossa. Hän on siis päättämässä Ylen politiikasta ja ohjelmista samalla kun hän aktiivisesti järjestää tapahtumia yhdessä hitleristisen järjestön kanssa. Timo Soini on lukuisia kertoja sanonut, että perussuomalaissa ei ole rasismia ja rasimin vastustus merkittiin jopa hallitusohjelmaan. Ilmeisesti Soinille ja muulle hallitukselle rasismi tarkoittaa jotakin ihan muuta kuin muille ihmisille, koska Olli Immonen edelleen jatkaa puolueessa.

Ei ole suinkaan sattumaa, että Suomen vastarintaliike ja perussuomalaisten politikkoja sattui samaan aikaan Porvoolaiselle hautausmaalle. On selvää, että tällainen kehitys on heidän tavoitteenaan. Suomalaisen äärioikeiston heikkous on jo vuosikymmeniä ollut sen hajaannus ja marginaalisuus. Perussuomalaisten nopean kasvun myötä puolueen ytimeen on luikerrellut joukko “maahanmuuttokriitikkoja”, joita on ohjannut enemmän tai vähemmän systemaattinen uusfasismi ja rasismi. Samaan aikaan kun Hommaforumin kautta politiikkaan mukaan tulleet ovat käyttäneet kaiken aikansa parlamentaariseen vaikuttamiseen ja Perussuomalaisten avainpaikkojen haltuunottoon, on kansallismielisen ympäristön katupolitiikan ottanut haltuunsa yksinomaan Suomen vastarintaliike. Suomen vastarintaliike on ainoa järjestö Suomessa, joka on pystynyt järjestämään edes joksenkin vakavastiotettavia katutapahtumia viime vuosina. Ylivoimaisesti suurin osa näistä on ollut lentolehtisten jakamista ennalta ilmoittamatta ja ohikulkevien ihmisten päälle hyökkäämistä, jos joku on erehtynyt kritisoimaan SVL:n hitlerististä sanomaa. Se on kuitenkin selkeä ero muuhun kansallismieliseen ympäristöön, joka ei ole kyennyt järjestämään oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista.

Suomen vastarintalikkeen ongelma on ollut, että lukuisista tapahtumista huolimatta se on ollut eristyksissä. SVL ei ole voinut järjestää avoimia tapahtumia, ilmoittaa kokoontumisia tai kerätä kiinnostuneita ihmisiä lahkoonsa koska se kohtaa niin paljon vastustusta ja vihamielisyyttä. Viimeisen parin vuoden aikana SVL kuitenkin näyttää löytäneen pienen raon muun äärikansallismielisen ympäristön rinnalla. SVL on ensinnäkin saanut huomattavaa rahallista vetoapua Juha Kärkkäiseltä ja Kärkkäisen johtamalta juutalaisvastaiselta Magneettimedialta. Toisekseen Suomen vastarintaliike onnistui järjestämään yhdessä Suomen sisun ja Sarastus-lehden kanssa edellä mainitun mielenosoituksen viime itsenäisyyspäivänä. Tämän kevään aikana Vastarintaliike on ollut mukana myös mm. EU-vastaisessa mielenosoituksessa, joskin ilman järjestön tunnuksia.

Perusuomalaisten riveissä on jatkuvasti ollut pienempää ja välillä isompaa kannatusta suoraan SVL:lle. Muun muassa Jyväskylän kirjastopuukotuksen yhteydessä vuonna 2013 Perussuomalaisten Juho Eerola (Suomen sisun entinen jäsen) antoi SVL:lle taktisia vinkkejä kun kehotti näitä ensi kerralla menemään “muina miehinä muiden joukossa”. Lisäksi esimerkiksi vuonna 2011 Eerolan avustaja Ulla Pyysalo oli hakenut SVL:n jäseneksi.

Ei ole siis lainkaan yllättävää, että kansalaiskaarteja haikaileva perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Teemu Lahtinen ja fasistista politiikkaa ajava Olli Immonen ovat samassa kuvassa kun toistakymmentä SVL aktivistia. Se ei ole yksittäistapaus, yksittäisiä henkilöitä tai satunnaista kohinaa. Se on jälleen osoitus siitä, että kirjastossa puukkojen kanssa riehuvat natsit ovat osa samaa liikettä kun “maahanmuuttokriittisyydestä” ja sivilisaatioiden törmäyksestä jauhavat perussuomalaisten kansanedustajat ja nettianonymiteetin turvasta trollaavat hommalaiset.

Myös valtamedialla on osansa tässä kehityksessä. Timo Soini on jatkuvasti päästetty helpolla mitä tulee rasismiin ja jopa fasismiin Perussuomalaisissa. Soinin latteuksiin kuten “ei meillä ole rasismia” on vastattu lähinnä hymistellen ja Halla-aholaisten salaliittoteorioita ja haaveita kulttuurimarxisteista, yhteensovittamattomista kulttuureista ja ihmisten taloudellisen hyödyn laskemisesta on toistettu suhteellisen kritiikittömästi. Keväällä Helsingin sanomien kulttuurisivut julkaisi ison Hännikäisen sovinismia hehtkuttavan arvostelun, jossa Hännikäisen politiikka hämärrettiin iloisen kriittiseksi kansallismielisyydeksi.

Askel askeeleelta rasismista ja fasismista on tehty arkipäiväistä valtakunnan politiikkaa, jossa valkoisen vallan liikkeessä aktiivisesti toimineen Jussi Niinistön puolustusministerin pesti tai suorat yhteydet esimerkiksi Teemu Lahtiseen Perussuomalaisten tai Suomalaisuuden liiton kautta näyttävät itsestään selvyyksiltä. Edes hallituksen kansanedustajan kaveraaminen väkivaltaisen natsijärjestön kanssa poliittisen murhan muistotilaisuudessa ei vaikuta enää omituiselta. Uuutta on lähinnä se, että Immonen ja muut sisulaiset eivät enää edes koita peitellä tätä kehitystä, vaan aktiivisesti normalisoida sitä kiistämällä kaikki ilmiselvät poliittiset, aatteelliset ja verkostomaiset yhteydet eri ihmisten ja ryhmien välillä.

immonen_svl_perussuomalaiset_finns_lahtinen_hännikäinen_natsi

Keskellä harmaassa puvussa Immonen, oikealla Hännikäinen. Immosen yläpuolella Lahtinen. Lahtisesta oikealla Eppu Tornainen ja muita SVL jäseniä