Tag Archives: kokoomus

Immonen on pelkkä sätkynukke isommassa kuviossa

Immonen_2015

Olli Immonen facebookissa 25.7.2015

Perussuomalaisten uusin kohu koskee taas kerran Olli Immosta. Puhe keskittyy tällä hetkellä Immoseen yksittäishenkilönä, sanoihin ja teatterimaiseen oppositio/hallitus -näytelmään, vaikka pääkohdan pitäisi olla Immosen äärioikeistolaisissa esikuvissa, verkostoissa, sekä niitä tukevien liberaalien instituutioissa.

Olli Immonen on uusfasistisen Suomen Sisun puheenjohtaja. Hän on järjestänyt muistotapahtuman hitleristisen Suomen vastarintaliikkeen vierellä Eugen Schaumanin muistolle ja ollut ainakin jossain määrin mukana markkinoimassa viime itsenäisyyspäivän natsihenkistä 612-mielenosoitusta, jota järjestivät mm. Suomen vastarintaliike ja Timo Hännikäinen Sarastus-lehdestä.

Mediassa ja twitterissä puhutaan nyt Immosesta lähinnä yksittäisenä yksityishenkilönä, ihan kuten Sampo Terho haluaakin. Ihan kuin Immonen olisi jonkinlainen älykkö, joka keksisi jotain omaa sanottavaa. Immonen on vain sätkynukke, joka siteeraa massamurhaaja Breivikiä, joka taas siteeraa Jussi Halla-ahoa. Ihan kuin yksi niistä sadoista hommaboteista, jotka seuraavat mestarin ohjeistusta ja täyttävät nettilehtien kommenttipalstat öyhötyksellään ja ahdistelevat tutkijoita, jotka sanovat heistä jotain kriittistä. Sen mitä Immonen möläytti karskisti, lukee jo perussuomalaisten puolueohjelmassa, jonka on osittain kirjoittanut Halla-aho. Itse asiassa Halla-aho ja Terho ovat jo vuosikausia sitten sanoneet sen, mitä Immonen sanoi nyt.

Halla-aholla, Immosella ja muilla hommalaisilla on ollut jo vuosikausia tapana kerätä julkisuutta kohauttavilla sanomisillaan. Tätä kautta he ovat myös onnistuneet normalisoimaan kohujuttuja hieman sisäsiistimmän rasismin ja fasismin osaksi valtakulttuuria. Osittain kyse on varmaankin tästä tälläkin kertaa. Myös Soinin rajojen testaaminen ja venyttäminen on ihan todennäköistä, kuten oman äärikansallismielisen liikkeen viholliskuvien vahvistaminen.

Media, poliittiset puolueet ja liberaalit ovat jo vuosia toistaneet Halla-aholaisten kommentteja ja alkaneet pitää “maahanmuuttokriittisyyttä” ihan vakavasti otettavana politiikkana, kuten hallitusohjelmastakin voi lukea. Halla-aho pääse esiintymään minne haluaa milloin haluaa, aina naistenlehdistä taloussanomiin. Esimerkiksi Saska Saarikosken toimittajakirjailija entinen vaimo Anja Snellman on pitänyt Halla-ahoa korkeatasoisena ajattelijana ja ihailee hänen akateemista taustaansa “vanhan liiton humanistina”. On selvää, että Immosen tyhmyys tekee hänestä helpon syntipukin liberaaleille, kun taas porvarilliseen korkeakulttuuriin sopeutuneet Halla-aho, Terho ja esimerkiksi Jussi Niinistö saavat rauhassa jatkaa uusfasisminsa mukauttamista Suomen konsensushakuiseen “poliittiseen” ilmapiiriin.

Screen Shot 2015-07-26 at 1.56.18 PM

Jussi Halla-aho facebookissa 26.7.2015

Tuoreessa facebook-päivityksessään Halla-aho kertoo vastustavansa Immosen tavalla monikulttuurisuutta. Hän ei tuomitse Immosen kytköksiä esimerkiksi Suomen vastarintaliikkeeseen, eikä breivikhenkistä retoriikka. Halla-aho oli itse asiassa valitsemassa Immosta uusfasistisen Suomen Sisun puheenjohtajaksi vuonna 2013.

Fasistien ongelma Suomessa on tällä hetkellä, että heillä ei ole mitään uskottavaa katuliikettä. Heillä ei ole sosiaalista pohjaa muuta kuin Internetissä. Suomen Sisu eli vuosikausia hiljaiseloa 2000-luvun lopussa kun aktiivit ryhtyivät joukolla perussuomalaisiksi. Vuonna 2013 Olli Immonen valittiin puheenjohtajaksi ja siitä eteenpäin olemme nähneet pienessä mittakaavassa kasvavaa ulkoparlamentaarista liikehdintää muun muassa Suomen Sisun taholta, josta Schauman-tilaisuus oli esimerkki.

Halla-aholaiset ovat onnistuneet rakentamaan liikettään ainoastaan liberaalien tuella. Ilman valtamedian, keskustan, sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja perussuomalaisten tukea he olisivat täysin voimattomia. Soini on itsekin rasisti ja toistaa kritiikittömästi puhetta vihollisista “kulttuurimarxisteista”, joten Soinia asia ei varmasti haittaa muuta kuin menetettävissä olevien puoluetukien muodossa. Kokoomuslainen suomenruotsalainen jenkkiyliopistojen elitistiporvari Stubb taas toteaa kannattavansa monikulttuurisuutta, mutta “että ei mulla muuta”.  Keskustalainen pääministerinä toimiva miljonääri ja kiihkouskovainen taas pitää kesälomaa, ja vaivautui kommentoimaan vain “en hyväksy” [ilmeisesti avointa Breivikihailua]. Pitäisikö meidän yllättyä, että valtio, pääoma ja fasistit toimivat käsikädessä?

– Ella re Boukalas

Immonen Terho Halla-aho fasismi suomen sisu maahanmuuttokritiikki natsi

Kuinka kauan Immonen, Terho ja Halla-aho voivat jatkaa juhliaan ?