Tag Archives: Kurdistan

Kadut ovat meidän – Yli tuhat marssi Naistenpäivänä feminismin puolesta ja rasismia vastaan

12803195_10153970941283762_2997427408769474181_n

Tampereen Otetaan yö takaisin -mielenosoitus lähtee liikkeelle.

Feministisiä Otetaan yö takaisin -mielenosoituksia järjestettiin kolmessa kaupungissa kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Turun, Tampereen ja Helsingin mielenosoituksiin osallistui yhteensä yli tuhat ihmistä.

Tampereen Otetaan yö takaisin -mielenosoitus kokoontui Keskustorille puoli kuudelta. Mielenosoituksen järjesti feministijärjestö Vattu, mutta sen tukijoihin kuului Varis ja useita muita järjestöjä. Ennen liikkeelle lähtöä pidetyissä puheissa muun muassa toivottiin äärioikeistolaisista katupartioista vapaita turvallisia katuja, kritisoitiin hallituksen luokkapolitiikkaa sekä erityisesti sen kohdistumista naisvaltaisiin ja valmiiksi matalapalkkaisiin aloihin, sekä annettiin aplodit yhteiskunta-/kilpailukykysopimusneuvotteluista irtisanoutuneelle PAM:lle eli Palvelualojen ammattiliitolle.

Puheiden jälkeen mielenosoitus lähti rumpuryhmän saattelemana kävelemään Hämeenkatua Rautatieaseman suuntaan. Stockmannin kohdalla käännyttiin ja kierrettiin Koskipuiston kautta takaisin Hämeenkadulle. Mielenosoituksen iskulauseet eivät jättäneet sijaa tulkinnalle: “Feminismi! Antirasismi!”, “Rasistit, fasistit, ette meitä pelota! Yhdessä, kuljemme, emme aio erota!” ja “Feminist Unite! Reclaim the Night!”. Lopuksi kulkue päätyi symbolisesti Suomen naisliikkeen ja työväenliikkeen aktiivin Minna Canthin patsaalle Hämeenpuistoon.

Tampereen naistenpäivän mielenosoituksen lähestyessä loppuaan ja hämärän laskeutuessa huudot voimistuivat: “Otetaan yö takaisin!”

Helsingin Otetaan yö takaisin -mielenosoitus kokoontuu Kampin Narinkkatorilla. Paikalla saapui järjestäjien mukaan yli 700 ihmistä.

Helsingin Otetaan yö takaisin -mielenosoitus kokoontuu Kampin Narinkkatorilla. Paikalla saapui järjestäjien mukaan yli 700 ihmistä.

Helsingin Otetaan yö takaisin -mielenosoitukseen osallistui yli 700 ihmistä ja tunnelma oli korkealla. Kulkue kokoontui Narinkkatorille klo 19. Musiikki ja iskulauseet kaikuivat Helsingin keskustan, Hakaniemen ja Kallion rakennusten seinistä, kun feministinen mielenosoitus kulki läpi kaupungin ottaen yön ja julkisen tilan takaisin. Sekä mielenosoituksen osallistujat että ohikulkijat tanssivat musiikin tahdissa ja huusivat iskulauseita tasa-arvon ja vapauden puolesta sekä rasismia vastaan.

Lukuisat ihmiset osoittivat tukensa kulkueen varrella kaduilla, asuntojensa ikkunoissa ja parvekkeillaan. Astran, Tulvan, Naisasialiitto Unionin ja FemF:n järjestämässä mielenosoituksessa korostettiin kuinka naisen kehon käyttämistä rasististen argumenttien tueksi ei tule hyväksyä ja kuinka naisvihan, transfobian ja rasismin on loputtava. Kahden vuoden takaisen Varisverkoston ja Antirasismi X:n järjestämän Otetaan yö takaisin -marssin tapaan kulkue päättyi Kallion Karhupuistoon, jossa pidettiin puheita. Transaktivisti Maru Hietala, Naisliitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen sekä lavarunoilija ja aktivisti Laura Eklund Nhaga nostivat eri näkökulmista esiin naisten kokemaa väkivaltaa ja syrjintää nyky-Suomessa. Suomen kurdien kulttuurikeskuksen sekä Kurdistanin vapaiden naisten yhteisön, KJAR:n, ja Suomen kurdien kulttuurikeskuksen edustaja Gülistan Gilicaslan puhui kurdinaisten vallankumouksellisesta taistelusta patriarkaalisia rakenteita, pääomaa, valtiota sekä ISIS:n kaltaisia jihadistiryhmiä vastaan Kurdistanissa, sekä peräänkuulutti kansainvälistä solidaarisuutta yhteisessä kamppailussamme. Puheiden jälkeen väkijoukko lähti jatkamaan iltaa pienemmissä ryhmissä ja osallistujille jäi voimautunut olo onnistuneesta tapahtumasta.

Feminismi, antirasismi ja antifasismi ovat kamppailuja, jotka kytkeytyvät toisiinsa. 8. maaliskuuta on naistenpäivä, mutta kamppailu tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta jatkuu vuoden jokaisena päivänä. Näin ollen kaikkien feministien, antirasistien ja antifasistien tulisi toimia yhdessä fasismin pysäyttämiseksi ja estää kaikki fasistien pyrkimykset romuttaa tasa-arvoinen yhteiskunta.

Turussa jo kolmantena peräkkäisenä vuonna järjestetty Naistenpäivän mielenosoitus keräsi paikalle noin 200 osallistujaa.

Turussa jo kolmantena peräkkäisenä vuonna järjestetty Naistenpäivän mielenosoitus keräsi paikalle noin 200 osallistujaa.

Naistenpäivä Turussa oli taas mahtava näyttö siitä, kuinka monet turkulaiset kokivat tärkeäksi ottaa yö takaisin, kolmatta vuotta putkeen!

Naistenpäivänä Turussa alleviivattiin rajaton ja antikapitalistinen kamppailu rasismia, misogyniaa sekä transfobiaa vastaan. Teemat olivat tärkeitä monille ja noin 200 ihmistä saapui paikalle. Varis Turku tuki mielenosoitusta.

Yksi järjestäjistä oli KJAR (Vapaiden naisten sateenvarjo-organisaatio Itä-Kurdistanissa), joka nosti esille erityisesti kurdinaisten kamppailua patriarkaalista järjestelmää vastaan. KJAR vaati myös kurdiaktivisti Zeineb Calalian vapauttamista iranilaisesta vankilasta, jossa hän on ollut vangittuna ja pahasti kidutettuna yhdeksän vuotta. “Pyydämme kaikkia naisten- sekä ihmisoikeuksien puolustajia toimimaan Zeynebin sekä muiden samassa tilanteessa olevien poliittisten vankien puolesta”, KJAR kirjoittaa.

Yksi puhuja kertoi tummaihoisen naisen kokemuksista rasismista Turussa. Hän kertoi olevansa iloinen siitä, että mielenosoitus järjestettiin Kauppatorilla eli yhdessä niistä paikoista, missä häntä on ahdisteltu ihonvärinsä vuoksi. Hän puhui siitä, että häntä ahdistellut mies ei ollut muslimi eikä tummaihoinen, joista rasistiset tahot ovat maalanneet uhkakuvia viime kuukausina mediassa, vaan kyseessä oli koulutettu valkoinen suomalainen mies. Puhuja otti puheensa aikana Kauppatorin haltuun ja nosti täten esille itsemääräämisoikeuden ja naisten omaehtoisen järjestäytymisen tärkeyden patriarkaattia sekä rasismia vastaan.

Muut puhujat nostivat esille transnaiset, antikapitalismin sekä eri kamppailujen linkittämisen toisiinsa fasistisia ja rasistisia katupartioita sekä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Turun Rhythms of Resistance -ryhmä oli myös paikalla nostattamassa tunnelmaa!

Osa puheesta Turussa:

“Kurdien aseellinen vapautusliike Rojavassa, Syyrian Kurdistanissa, muodostuu YPG:stä (kansan itsepuolustusyksikkö) ja YPJ:stä (naisten itsepuolustusyksikkö), jotka yhdessä ovat taistelleet voitokkaasti suhteellisen uutta vihollista ISISiä vastaan. Abdullah Öcalanin filosofiaan perustuvalla tahdolla ja tietoisuudella kurdien vapausliike voitti sankarillisesti ISISin Kobanessa samalla rakentaen uutta demokraattisen konfederalismiin ja demokraattisen kansan itsehallintoon perustuvaa yhteiskuntaa Rojavassa. Sama naisten vapautumisesta voimansa saava liike elää nyt vahvana myös muualla Kurdistanissa, erityisesti Pohjois-Kurdistanissa Turkin alueella sekä Rojhelatissa Itä-Kurdistanissa Iranin valtion alueella. Me kurdinaisina uskomme, että näinä aikoina näkemämme kurdiliikkeen menestyksellinen vastarinta alueellamme niin Cizressä, Surissa, Itä-Kurdistanissa sekä erityisesti Rojavassa saa voimansa samasta hengestä kuin naisten organisoima lakko tekstiilitehtaalla vuonna 1857 New Yorkissa. Tänä kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta me kurdinaiset toivomme kaikkien naisten ympäri maailmaa tutustuvan kurdien vapausliikkeen ideologiaan ja liittyvän määrätietoiseen taisteluumme naisten vapauttamiseksi miesvaltaisista alistusjärjestelmistä. Oikein hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille!”

https://www.youtube.com/watch?v=2p2tPVzxkKE

Aiheeseen liittyviä artikkeleja:

Yö otettiin takaisin 7.3.2015. Turku

Yö on meidän – Helsingfors, Åbo ja Kotka

Puhe Helsingin Otetaan yö takaisin -mielenosoituksessa (vuonna 2014)

Fasistien ja konservatiivien näkemyksiä sukupuolesta

Turku: Otetaan yö takaisin / Ta natten tillbaka / Reclaim the night

12801373_10207425919299021_3679194890430794002_n

Naistenpäivän mielenosoitus Turun kauppatorilla 8.3.2016. klo. 19.00.

Maaliskuun 8. on Kansainvälinen naistenpäivä. Naistenpäivä ei ole onnitteluja tai ruusuja varten, vaan yhteisen kamppailun päivä tasa-arvon puolesta. Rasismi, naisviha ja transfobia saa yhä enemmän sijaa julkisissa tiloissa. Rodullistettuihin henkilöihin, naisiin, transhenkilöihin ja muihin marginalisoituihin ryhmiin kohdistuvan väkivallan ja vihan on loputtava. Sitä, että naisten kehoja käytetään argumenttina rasistisille arvoille ei saa hyväksyä. Siksi kokoonnumme ja otamme yön takaisin. Yhdessä määrittelemme mitä turvallisuus tarkoittaa ja miltä ympäristömme tulee näyttää. On yhteinen velvollisuutemme olla antamatta vihan kasvaa hiljaisuudessa. Antirasismi ja feminismi ovat tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

Lähi-idässä Rojavassa naiset ovat aloittaneet naisten vallankumouksen. Rojavassa kurdinaiset ovat murskanneet kaikki ne kuvat joita maailmalla oli naisia kohtaan. Naiset voivat itse taistella olemassaolonsa sekä feminististen aatteidensa puolesta, yhdessä me pystymme muuttamaan maailmaa. Niin kauan kun naisilla ei ole oikeuksia maailmassa tämä taistelu ei tule päättymään.

Vuoden 2012 Syyrian sisäiseksi itsehallinnolliseksi alueeksi julistautunut Rojavan puolustustaistelu on myös ideologinen kamppailu patrialkaalista ja kapitalistista järjestelmää vastaan. Tämä taistelu on naisten oikeuksien puolesta. Tällä toiminnalla he voivat muuttaa yhteiskuntaa sisältäpäin. Naisten puolustusvoimien (YPJ) naissotilaat haluavat uudistaa vanhanaikaisia käsityksiä naiseudesta ja myös näyttää muille esimerkkiä. YPJ:n ideologia pohjautuu sosialististen aatteiden mukaiseen feministiseen näkemykseen naisesta tasa-arvoisena miesten kanssa ja tämä vallankumous nähdään reittinä tosiasialliseen sosialismiin ja tasa-arvoon. Naisten voimaannuttaminen on tärkeänä osana patriarkaalisen yhteiskunnan murentamista.

Kamppailumme on rajaton. Pitäkää ruusunne! Mielenilmaus järjestetään Turun kauppatorilla. Tapahtumaan sisältyy musiikkia ja puheita. Ota mukaan banderolleja ja kylttejä! Olet tervetullut mukaan mielenosoitukseen myös järjestösi tai ryhmäsi kanssa. Ilmoittautumiset suoraan facebookin kautta viestinä tai seuraavaan sähköpostiin otetaanyotakaisinturku@riseup.net

Kvinnodagsdemonstration på Åbo torg den 8.3.2016 kl. 19.00.

Den 8:e mars är den Internationella kvinnodagen. Kvinnodagen innebär inte uppvaktning och rosor, utan är en dag av gemensam kamp för jämlikhet. Rasism, kvinnofientlighet och transfobi tar allt mer plats i det offentliga rummet. Det våld och hat som riktas mot rasifierade personer, kvinnor, transpersoner och andra marginaliserade grupper måste ta slut. Att kvinnors kroppar dessutom används som argument för rasistiska värderingar är oacceptabelt. Därför samlas vi och tar natten tillbaka. Tillsammans definierar vi vad trygghet är och hur vår omgivning ska se ut. Det är vår gemensamma skyldighet att inte låta förtrycket växa i tystnad. Vägen till jämlikhet går genom antirasism och feminism.

I Mellanöstern i Rojava har kvinnor startat en kvinnornas revolution. Kurdiska kvinnor har trampat på alla de föreställningar som världen har om kvinnor. Kvinnorna kan själva kämpa för sin rätt att finnas till och för sina feministiska ideal, tillsammans kan vi förändra världen. Så länge som kvinnor inte har rättigheter kommer inte denna kamp att ta slut.

Rojava förklarade sig autonomt år 2012 i Syrien. Denna kamp för ett självstyre utan statsgränser är också en kamp mot patriarkaliska och kapitalistiska system. Detta innefattar kvinnors rättigheter. På det här sättet kan samhället förändras inifrån. Kvinnornas försvarsenheters (YPJ) kvinnliga soldater vill förnya gammalmodiga föreställningar om femininitet och de vill också ge exempel. YPJ:s ideologi grundar sig i socialistiska värderingar om en feministisk syn på kvinnan som jämställd med mannen och som de ser som en revolution på vägen till verklig socialism och jämställdhet. Att kvinnor stärker sig själva är en viktig del i förändringen av det patriarkala samhället.

Vår kamp är gränslös. Behåll era rosor! Manifestationen arrangeras på Åbo torg och innehåller musik och tal. Ta med dig skyltar och plakat! Du är även välkommen med i demonstrationen tillsammans med din grupp eller organisation. Meddela via facebook.

Women’s Day demonstration at Turku market square the 8yh of March at 19 pm.

The 8th of March is the International Women’s Day. Women’s day is not a day for celebration or flowers, it is a day of common struggle for equality. Racism, misogyny and transphobia are increasingly visible in the public space. Violence and hate towards women, racialized and trans folks and other marginalized groups. The fact that women’s bodies are being used as arguments for racist values is unacceptable. This is why we gather to reclaim the night. Together, we define what safety is and how our surroundings should be. It’s our common obligation not to let oppression grow in silence. Antiracism and feminism are the way to an equal society.

In the Middle East, in Rojava, women have started a women’s revolution. Kurdish women crush all the ideas that the world has about women. The women themselves are able fight for their right to exist and their feminist ideals, together we can change the world. As long as women do not have rights in this world, this struggle will not end.

Rojava declared itself autonomous in 2012 in Syria. This struggle for autonomy without state borders is also a struggle against the patriarchal and capitalist systems. This includes women’s rights. In this way, society can change from within. The Women’s Protection Units’ (YPJ) female soldiers want to renew old-fashioned ideas about femininity and they also want to give examples. YPJ’s ideology is based on socialist values of a feminist view of women as equal to men, which they see as a revolution on the road to real socialism and equality. For women to empower themselves is important in changing the patriarchal society.

Our struggle is borderless. Keep your roses! The manifestation takes place at Turku market square and includes music and speeches. Bring with you signs and banderols! You are also welcome to take part with your group or organization. Let us know through facebook.

Maailmanlaajuinen mielenosoitus ISISiä vastaan – Kobanên ja ihmisyyden puolesta!

Launtaina 1. marraskuuta klo 14 Helsingissä järjestetään mielenosoitus osana maailmanlaajuista liikettä uskonnollis-fasistista ISIS-ryhmää vastaan.

Kehoitamme ihmisiä kaikkialla maailmassa osoittamaan solidaarisuutta kurdikaupunki Kobanêlle, jota vastaan ISIS on hyökännyt sitten maaliskuun alun. Lähtekää kaduille ja mielenosoituksiin, tuokaa järjestönne ja ryhmänne osaksi ISISin vastaista rintamaa!

Mielenosoitus järjestetään vastauksena kansainväliseen kutsuun, jonka on allekirjoittanut 130 tunnettua ajattelijaa, aktivistia, toimittajaa, taiteilijaa ja muuta vaikuttajaa sekä useat poliittiset kollektiivit ja ryhmät.


—————————————————-
Mielenosoituksen taustaa:
Syyskuussa Pohjois-Syyriassa alkoi ISISin kolmas hyökkäys Kobanên kurdialuetta vastaan maaliskuun jälkeen. Epäonnistuttuaan kahdessa ensimmäisessä yrityksessä ISIS hyökkäsi nyt suuremmalla voimalla ja pyrki valtaamaan kaupungin. Sadattuhannet lähtivät pakoon Kobanesta ja kymmenet tuhannet uhkasivat joutua ISISin murhaamiksi.

Länsi-Kurdistanin (Rojavan) kolme kantonia julistautuivat itsehallinnollisiksi alueiksi tämän vuoden tammikuussa. Kobanê on yksi kolmesta kantonista. Turkin rajalla sijaitsevat kantonit ovat ISISille strategisesti tärkeitä. Vaikka järjestö nyt perääntyy Kobanessa niin uusia hyökkäyksiä Rojavan kurdialueita vastaan on varmasti luvassa.

Siksi maailmanlaajuinen mielenosoitus ISISiä vastaan ja Kobanên ja ihmisyyden puolesta on elintärkeä.

Kobanên asukkaiden turvana ovat ainoastaan Kansan puolustusyksiköt YPG ja Naisten puolustusyksiköt YPJ. Niin sanottu ISISin vastainen kansainvälinen koalitio ei ole tukenut kurdien vastarintaa tehokkaasti, vaikka se on tietoinen meneillään olevasta joukkomurhasta Kobanêssa. Koalition jäsenmaista erityisesti Turkki kuuluu myös irakilaisten ja syyrialaisten ISIS-terroristien taloudellisiin ja sotilaallisiin tukijoihin.

Myös siksi maailmanlaajuinen mielenosoitus ISISiä vastaan ja Kobanên ja ihmisyyden puolesta on elintärkeä.

Jos Lähi-itään halutaan demokratiaa, maailman on tuettava kurdien vastarintaa Kobanêssa. Rojavan demokraattinen autonomia takaa vapauden kaikille Syyrian kansoille. “Rojavan malli” on maallinen, ei-lahkolainen ja demokraattinen esimerkki yhtenäisyydestä moninaisuudessa.

Toimi heti!
Nyt on aika saada globaalit toimijat muuttamaan mielensä.

Järejestäjä :
Suomen kurdien Kulttuurikeskus

————————————————————-

Saturday 1st of November at 14.00 in Helsinki there will be a demonstration as part of the global movement against the religio-fascist ISIS-group.

We call for people everywhere in the world to show your solidarity with the Kurdish city of Kobanê, that has been under attack by ISIS since March 2014.

We are organizing the rally in response to an international call for action signed by 130 renowned intellectuals, activists, journalists, artists and other prominent figures, in adittion to numerous political collectives and groups.

—————————————————-
Background for the demonstration:
In September ISIS launched it’s third major offensive against the Kurdish region of Kobanê since March 2014. As the ISIS was unsuccesful on the two previous occasions, they are attacking with larger forces and want to take Kobanê. Hundreds of thousands of civilians have fled Kobanê and tens of thousands are under threat of being murdered by ISIS.

In January this year, the Kurds in western Kurdistan (Rojava) established local administration in the form of three cantons. One of the three cantons formed is Kobanê. Located on the Turkish border, the cantons are strategically important for ISIS. Even though ISIS is now on the retreat in Kobanê, new assaults on the Kurdish regions in Rojava are to be expected.

Therefore a Global Rally against ISIS – for Kobanê – for Humanity is vital

The people of Kobanê are safeguarded only by the People’s Protection Units YPG and Womens Protection Units YPJ. The so-called international coalition to fight the ISIS has not helped the Kurdish resistance effectively, despite witnessing the ongoing genocide comitted against Kobanê. Some of the countries in this coalition, especially Turkey, are among financial and military supporters of the ISIS terrorists in Iraq and Syria.

Therefore a Global Rally against ISIS – for Kobanê – for Humanity is vital

If the world wants democracy in the Middle East, itshould support the Kurdish resistance inKobanê. Democratic autonomy in Rojava promises a free future for all peoples in Syria. In this regard, the “Rojava Model”- the secular, non-sectarian, democratic position in Rojava is the model which practices unity in diversity.

Act now!
It is high time to give global players the reason to believe otherwise

Organizer:
Cultural Center of Finnish Kurds
———————————————————-
ڕۆژی جیهانی کوبانی

14 کاتژمێر2014/11/1 ڕۆژی شەممە

لە ئاستی جیهاندا خۆپیشاندانێک لە دژی ڕێکخراوی فاشیستی ـ دینی (داعش) بەڕێوەدەچێت.

Narinkkatoriلە هێلسینکی ئەم خۆپیشاندانە لە هەمان کاتدا و لە
بەڕێوە دەچێت کە دەکەوێتە پێش بازاڕی کامپپی

ڕۆژی جیهانی کوبانی

ئه‌م کۆمه‌ڵه‌ که‌سایه‌تی، زانا، پڕۆفیسۆر، په‌رلامانتێر، سیاسه‌ت مه‌دار، چالاکوان و مه‌ده‌نی و داکۆکیکه‌ر له‌ مافی مرۆڤ ، ئه‌م کات و ڕۆژه‌یان بۆ پڕۆتستۆکردنی تیرۆریستان و پشتیوانی کوبانی له‌ جیهان دیاری کردووه.

داوا له‌ هه‌موولایه‌ک ده‌که‌ین که‌ وه‌ک ئه‌رکی مرۆڤ دۆستی، نیشتیمانی، نه‌ته‌وه‌یی و ئایینی به‌ ده‌نگ ئه‌م بانگه‌وازه‌ جیهانیه‌ بچن، له‌ هه‌ر کوێیه‌ک هه‌‌ن له‌م کات و ساته‌‌دا له‌ ناوه‌ندی گوند و شاره‌کانتان کۆبوونه‌وه بۆ گه‌یاندنی ده‌نگی زوڵم لێکراوانی کورد به‌ جیهان و شه‌رمه‌زار کردنی داگیرکه‌ر و ده‌مارگیره‌ شۆڤیه‌نیه‌ عه‌ره‌به‌کان که‌ له‌ژێر په‌رده‌یی ئایینی پیرۆزی ئیسلام ده‌یانه‌وێت تیرۆرمان بکه‌ن و بۆ هه‌تا هه‌تایه‌ به‌ کۆیله‌ بمان هێڵنه‌وه.

به‌ ئه‌رکی زانایان، پێش نوێژو ووتار خوێنی مزگه‌وته‌کانی کوردستانی ده‌زانین که‌ له‌ پێش هه‌موو چین و توێژه‌کانی تر، له‌ دووژمانه‌ی خوا وه‌ ‌ده‌نگ بێن، که‌ ده‌یانه‌وێت خاکی کوردستان به‌ عه‌ره‌ب بکه‌ن، نێرینه‌کانمان سه‌ر ببڕن، ژن و منداڵه‌کانمان به‌ کۆیله بۆ خزمه‌تکار بهێڵنه‌وه.
خوا، دنیا له‌گه‌ڵمانه با بۆ خۆشمان له‌گه‌ڵ یه‌ک بین