Tag Archives: Ruotsi

★ Otetaan yö takaisin – Ta Natten Tillbaka 2014 ★

1888463_10152393196791509_29433608_nKokoonnumme lauantaina 15.3. klo 20.00 Helsingin Narinkkatorille, josta kulkue lähtee liikkeelle. Tule ystävinesi osoittamaan mieltä naisvihamielistä ja rasistista väkivaltaa vastaan solidaarisuudessa Malmön feministeille.Viime lauantaina naistenpäivänä 8.3. Malmön Ta natten tillbaka -marssin jälkeen joukko natseja hyökkäsi feministien kimppuun puukoin aseistautuneena. Näin ei voi jatkua. Ihmiset kokevat jatkuvasti väkivaltaa ja syrjintää sukupuolensa, seksuaalisuutensa, ihonvärinsä, siirtolaistaustansa, vammansa tai muun mielivaltaisen syyn takia. Me emme hyväksy tätä. Haluamme liikkua kaupungilla joutumatta väkivallan tai sen uhan kohteiksi.

Emme aio lannistua äärioikeistolaisen väkivallan ja uhkailun edessä, vaan jatkamme tilojen haltuun ottamista. Ota mukaasi teemaan sopivat kyltit ja banderollit sekä valoja valaisemaan yötä. Kadut ovat meidän!

Feminismin puolesta, rasismia vastaan – Malmössä, Helsingissä ja kaikkialla.

Antirasismi X: https://www.facebook.com/antirasismix

Varis-verkosto: http://varisverkosto.com/

Mielenosoituksessa ovat mukana seuraavat järjestöt ja verkostot:

Tulva: http://tulva.fi/

Astra: http://www.astra.fi/

Voima & Fifi: http://fifi.voima.fi/

Into-kustannus: http://www.intokustannus.fi/

Joku raja! -verkosto: http://www.amnesty.fi/kampanjat/joku-raja

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/

Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry: http://www.nytkis.org/

Monika-Naiset liitto ry: http://www.monikanaiset.fi/

Naisten Linja, Kvinnolinjen: https://www.naistenlinja.fi/

Naisasialiitto Unioni: http://www.naisunioni.fi/

Seta ry: http://seta.fi/

Rhythms of Resistance Helsinki: https://www.rhythms-of-resistance.org/

Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talot: www.tyttojentalo.fi

Utopia Helsinki: http://utopiahelsinki.wordpress.com/

Peijakas!: http://www.peijakas.net/

Vapaa liikkuvuus -verkosto: http://www.vapaaliikkuvuus.net/

Sitoutumaton Vasemmisto: http://sitvasfi.wordpress.com/

Vastakarva: http://vastakarva.wordpress.com/

Opiskelijavinokkaat Ovi ry: https://wiki.helsinki.fi/display/ovi/Etusivu

Vattu (Tampere): http://vatuttaa.wordpress.com/

Helsingin Anarkistinen musta risti: http://amrhelsinki.org/

Paljastettu: http://www.paljastettu.fi/

A-ryhmä: https://www.facebook.com/aryhma

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/

Olet tervetullut mukaan mielenosoitukseen myös järjestösi tai ryhmäsi kanssa. Ilmoittautumiset osoitteeseen:

antirasismix@gmail.com

——-

★★★ Ta Natten Tillbaka 2014 ★★★

Vi samlas på lördagen 15.3. kl. 20.00 på Narinkens torg i Helsingfors. Kom tillsammans med dina vänner och demonstrera emot kvinnofientligt och rasistiskt våld i solidaritet med feministerna i Malmö.

Förra lördagen, på kvinnodagen 8.3. efter Ta natten tillbaka-marschen i Malmö, blev feminister attackerade av en grupp knivbeväpnade nazister. Det här kan inte fortsätta. Människor upplever ständigt våld och diskriminering på grund av sitt kön, sin sexualitet, sin hudfärg, sin invandrarbakgrund, sin skada eller någon annan godtycklig orsak. Vi accepterar inte det här. Vi vill röra oss på staden utan att bli utsatta för våld eller hot av våld.

Vi kommer inte att ge upp inför högerextremt våld eller hot, utan fortsätter ta plats. Ta med dig skyltar som passar till temat, banderoller och ljus för att belysa natten. Gatorna är våra!

För feminism, emot rasism – i Malmö, i Helsingfors, överallt.

Antirasismi X: https://www.facebook.com/antirasismix

Varis-verkosto: http://varisverkosto.com/

I demonstrationen deltar följande organisationer och nätverk:

Tulva: http://tulva.fi/

Astra: http://www.astra.fi/

Voima & Fifi: http://fifi.voima.fi/

Into-kustannus: http://www.intokustannus.fi/

Joku raja! – Nå’n gräns!: http://www.amnesty.fi/sv/kampanjer/nan2019-grans

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/

Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS: http://www.nytkis.org/

Monika-Naiset liitto ry: http://www.monikanaiset.fi/

Naisten Linja, Kvinnolinjen: https://www.naistenlinja.fi/

Kvinnosaksförbundet Unionen: www.naisunioni.fi/index.php?k=13997

Seta ry: http://seta.fi/

Rhythms of Resistance Helsinki: https://www.rhythms-of-resistance.org/

Tyttöjen Talo i Helsingfors och Esbo: www.tyttojentalo.fi

Utopia Helsinki: http://utopiahelsinki.wordpress.com/

Peijakas!: http://www.peijakas.net/

Vapaa liikkuvuus -verkosto: http://www.vapaaliikkuvuus.net/

Sitoutumaton Vasemmisto: http://sitvasfi.wordpress.com/

Vastakarva: http://vastakarva.wordpress.com/

Opiskelijavinokkaat Ovi ry: https://wiki.helsinki.fi/display/ovi/Etusivu

Vattu (Tammerfors): http://vatuttaa.wordpress.com/

Helsingin Anarkistinen musta risti: http://amrhelsinki.org/

Paljastettu: http://www.paljastettu.fi/

A-ryhmä: https://www.facebook.com/aryhma

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/

Du är välkommen att delta i demonstrationen tillsammans med din organisation eller grupp. Anmäl dig till:

antirasismix@gmail.com

—–

★★★ Take Back The Night 2014 ★★★

We are gathering in Narinkkatori, Kamppi, on Saturday 15th March 2014 to take the night back! Join us on a march against misogynist and racist violence, in solidarity with the Malmö feminists.

Last Saturday night on 8th March nazis armed with knives attacked a group of feminists after Take Back the Night Women’s Day demonstration in Malmö, Sweden. This can’t continue. People face constant harassment and violent attacks because of their gender, sexuality, skin colour, migrant background, disability or other arbitrary reason. We do not accept this. We want to move in the city without being attacked or having to feel threatened.

We will not be disheartened by right wing extremist attacks or threats but continue to claim public spaces for ourselves. Bring your own signs, banderols and lights to light up the night. The streets belong to us!

For feminism and against racism – in Malmö, Helsinki and everywhere.

Antirasismi X: https://www.facebook.com/antirasismix

Varis-verkosto: http://varisverkosto.com/

The following groups and networks are part of the demonstration:

Tulva: http://tulva.fi/

Astra: http://www.astra.fi/

Voima & Fifi: http://fifi.voima.fi/

Into-kustannus: http://www.intokustannus.fi/

Joku raja!: http://www.amnesty.fi/kampanjat/joku-raja

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/in-english/

Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry: http://www.nytkis.org/

Monika Multicultural Women’s Association, Finland: http://www.monikanaiset.fi/index.php/otherlng

Naisten Linja, Kvinnolinjen: https://www.naistenlinja.fi/

Naisasialiitto Unioni: http://www.naisunioni.fi/

Seta ry: http://seta.fi/

Rhythms of Resistance Helsinki: https://www.rhythms-of-resistance.org/

Tyttöjen Talo, Helsinki and Espoo: www.tyttojentalo.fi

Utopia Helsinki: http://utopiahelsinki.wordpress.com/

Peijakas!: http://www.peijakas.net/

Freedom of Movement -network: http://www.vapaaliikkuvuus.net/category/english/

Sitoutumaton Vasemmisto: http://sitvasfi.wordpress.com/

Vastakarva: http://vastakarva.wordpress.com/

Opiskelijavinokkaat Ovi ry: https://wiki.helsinki.fi/display/ovi/Etusivu

Vattu (Tampere): http://vatuttaa.wordpress.com/

Helsingin Anarkistinen musta risti: http://amrhelsinki.org/

Paljastettu: http://www.paljastettu.fi/

A-ryhmä: https://www.facebook.com/aryhma

Feministinen aloite: http://feministinenaloite.wordpress.com/

You are also welcome to join with your own group or organisation. Join by contatcing:

antirasismix@gmail.com

Antifasismi on feministinen kysymys

ta natten tillbaka

Uusnatsit hyökkäsivät puukkojen kanssa kuuden feministin ja antifasistin kimppuun kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2014 Ruotsin Malmössa. Uhrit olivat ottaneet osaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustaneeseen Ta natten tillbaka -mielenosoitukseen. Hyökkääjät olivat fasistisen Svenskarnas Parti -puoleen jäseniä. Tämä ei ole yksittäistapaus, vaan heijastaa fasistien suhtautumista feminismiin ylipäätään.

Fasismi on hyvin patriarkaalista, eivätkä sen tarkkarajaiset ja hierarkkiset sukupuoliroolit palvele kenenkään etuja. Käsitys naisista ja miehistä perustavanlaatuisesti erilaisina ja äitiys ainoana oikeana tapana toteuttaa naiseutta, vaarantavat jo saavutetut voitot kamppailussa sukupuoleen perustuvaa syrjintää vastaan. Siksi fasismia on vastustettava osana seksismin vastaista kamppailua.

Antifasismia on usein kritisoitu sen toimintakulttuurin miehisyydestä. On totta, että antifasistinen kuvasto on perinteisesti ollut hyvin machoa, joitakin raikkaita poikkeuksia lukuunottamatta. Miehiset mielleyhtymät eivät kuitenkaan vastaa totuutta, ja leimaamalla antifasismi yksiselitteisen miehiseksi jää iso osa sen parissa toimivista täysin huomiotta. Antifasisteja on kaikensukupuolisia.

Valtamediassa antifasismi nousee esille usein jonkin väkivaltatilanteen takia. Väkivalta, myös itsepuolustuksena, nähdään olemukseltaan miehisenä ja näin myös väkivallan hyväksyvä liike nähdään miehisyyttä ylläpitävänä. Väkivallan käsittäminen perustavanlaatuisesti miehiseksi kuitenkin vain toisintaa valheellista stereotypiaa naiseudesta passiivisuutena.

Väkivallan hyväksymisen pelätään aiheuttavan paineita sen käyttöön. Fyysiset yhteenotot ovat kuitenkin häviävän pieni osa antifasistista toimintaa. Varis peräänkuuluttaa verkostona toimintatapojen monimuotoisuutta: on monia tapoja toimia fasismin vastaisessa rintamassa, eikä yksi metodi ole tärkeämpi kuin toinen.

Noustessaan fasismi romuttaisi kaikki pyrkimykset tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Siksi meidän on yhdistettävä voimamme ennakkoluuloista huolimatta, ja vedettävä fasismilta matto alta.

Aleksandra Oksanen

Katso myös:

Natsit hyökkäsivät naistenpäivänä feministien kimppuun Malmössä!

#freejoel – Fasismin vastustaminen on aina itsepuolustusta!

 

karrtorpJoukko uusnatseja hyökkäsi 15. joulukuuta 2013 koko perheen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen Kärrtorpin kaupunginosassa Tukholmassa. Mielenosoitus oli järjestetty uusnatsien alueella tekemien graffitien, pahoinpitelyiden ja tappeluharjoitusten takia. Paikalle oli kokoontunut sadoittain paikallisia, joiden joukossa lukuisia lapsiperheitä ja vanhuksia. Yhtäkkiä paikalle marssi kolmekymmentä naamioitunutta uusnatsia, jotka hyökkäsivät mielenosoitukseen aseistautuneina kilvillä, pulloilla, kepeillä, savupommeilla, soihduilla ja veitsillä. Paikalliset joutuivat väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi omalla takapihallaan. Natsit heittelivät tavaraa ihmisten päälle ja huusivat kuorossa Sieg Heilia ja Adolf Hitleriä.

Vaikka Ruotsin turvallisuuspoliisilla oli tiedossa, että natsit ovat suunnitelleet hyökkäystä mielenosoitukseen, ei Tukholman poliisi lähettänyt paikalle kun kolme partiota. Paikanpäällä näytti siltä, että poliisi pikemminkin suojasi ympäri Ruotsia tulleita natseja kuin itseään puolustavia Tukholmalaisia.

kopisjoel1

Natsien hyökkäyksen alettua osa ihmisistä siirtyi turvaan, osa muodosti ketjuja ja valmistautui puolustautumaan, ja järjestäytyneet antifasistit hyökkäsivät voimalla natsien kimppuun. Vastahyökkäys tehtiin jotta lapsiperheet ja muut hyökkäyksen kohteeksi joutuneet pääsisivät turvaan, ja siksi että poliisi ei kyennyt hoitamaan työtänsä. Fyysisen yhteenoton jälkeen natsit pakotettiin pakenemaan kun koko Kärrtorp ajoi natseja takaa huutaen ”Inga nazister på våra gator” (suom. ”Ei natseja meidän kaduille”). Järjestäytyneiden antifasistien aloittamasta vastahyökkäyksestä oli kasvanut kaikkien Kärrtorpilaisten itsepuolustusrintama. Tässä vaiheessa poliisi hälytti paikalle runsaasti mellakkapoliiseja, jotka muodostivat suojamuurin natsien ympärille. Tästä huolimatta joutuivat natsit jatkamaan pakomatkaansa kun Kärrtorpin teinit, vanhemmat, vanhukset ja aktivistit jatkoivat vastahyökkäystään.

Vaikka kenellekään ei jäänyt epäselväksi että kyse oli itsepuolustuksesta, yksi antifasisti vangittiin viikko tapahtuman jälkeen. Vangitsemispäivänä yli 20 000 ihmistä kokoontui Kärrtorpiin osoittaakseen tukensa hyökkäyksen uhreiksi joutuneille, ja vastustaakseen rasismia ja fasismia.

Toverimme ja ystävämme Joel on tätä kirjoitettaessa ollut jo yli kuukauden vangittuna. Hän on joutunut viettämään joulun ja uudenvuoden tutkintavankeudessa ilman perhettään, kärsien siitä, että oli valmis puolustamaan Tukholmalaisia lapsia, vanhuksia ja muita rasismin vastustajia natsien hyökkäykseltä.

freejoel002545_nViranomaiset väittävät aina, että fasistien hyökkäykset ovat yksittäistapauksia. Kenellekään rasismin ja fasismin vastustajalle ei kuitenkaan tule yllätyksenä, että fasistit hyökkäävät kaikkia vihollisina pitämiään vastaan, kunhan kokevat että kykenevät siihen. He tarvitsevat myös ideologista tukea yhteiskunnallisesti ”hyväksytyiltä” rasisteilta ja uusfasisteilta, joiden ihmisvihamielisiä mielipiteitä media toistelee kritiikittömästi. Hyökkäyksen järjestänyt Ruotsin vastarintaliike on tunnettu natsiterrorismin ihailusta ja sen johtoasemassa on henkilöitä, jotka on tuomittu jopa ryöstöistä ja murhista. Ruotsin vastarintaliikkeen paikallinen järjestö Suomen vastarintaliike (SVL) on jatkanut samoilla linjoilla ja hyökännyt muun muassa HBTQ-ihmisiä vastaan, rasismin vastaisiin tilaisuuksiin, koko perheen kekrijuhliin, ja paikallisten kimppuun, jotka ovat sanoneet, että eivät halua nähdä uusnatsismia kaduillaan.

Kaikkien rasismin vastaisten tapahtumien järjestäjien tulisi tiedostaa järjestäytyneiden fasistien aiheuttama vaara. Meidän tulee kyetä puolustamaan omia tilaisuuksiamme, koska poliisi ei siihen kykene. Vain yhdessä, järjestäytyneinä ja valmistautuneina voimme voittaa faisistien väkivallan uhan. Taistelussa fasismia ja kapitalismia vastaa meidän tulee toimia tilanteen vaatimilla tavoilla. Joskus riittää keskustelu persujen talouspolitiikasta, joskus mielenosoitukset ja adressit, joskus taas vaaditaan itsepuolustusta väkivaltaisia hyökkäyksiä vastaan. Me tunnemme historiamme. Ainoa tapa vastustaa järjestäytyneitä fasisteja on viedä heidän toimintamahdollisuutensa kaikilla tasoilla samanaikaisesti.

Keräämme rahaa, jotta Joelin perhe voisi maksaa vuokran ja laskut, ja edes silloin tällöin vierailla hänen luonaan. Jos haluat lahjoittaa rahaa voit tehdä sen suoraan motkraftin pankkitilille Ruotsiin: IBAN: SE62 9500 0099 6034 0441 4686 BIC-kod (SWIFT-adress): NDEASESS. Laita viestiksi ”FANGGRUPPEN”. (suom. ”Vankiryhmä”). Postia Joelille voit lähettää osoitteeseen: Joel Almgren, Box 1274, 14121 Huddinge, Sverige.

Solidaarisuutta ja tukea Joelille!

Varis-verkosto

#freejoel at facebook

Onneksi olkoon Antifascistisk Aktion – 20 vuotta taipumatonta antifasismia

Gratulerar Antifascistisk Aktion – 20 år utav kompromisslös antifascism.

AFA_20

AFA:n 20-vuotisjuhlia vietettiin 30.marraskuuta 2013 Tukholmassa. Kansainvälisten toimijoiden ohella paikalla oli runsaasti AFA-veteraaneja vuosien takaa…

“Asuimme joskus 90-luvun puolivälin tienoilla kommuunissa Etelä-Tukholmassa. Yksi kämppiksemme oli kova kalastamaan ja oli hankkinut saalistaan varten ison arkkupakastimen. Koska oli muutakin tekemistä, emme tietty olleet kovin innokkaita siivoamaan. Keittiön haju paheni päivä päivältä ja lopulta järjestimme porukalla isot siivoustalkoot. Siivosimme koko päivän, mutta haju pysyi. Lopulta Elise keksi avata arkkupakastimen. Ymmärsimme nopeasti että se oli virhe. Pakastin oli hajonnut ajat sitten ja se oli täynnä mätänevää kalaa.

Avattuaan kannen Elise hyppäsi kirkuen metrin taaksepäin kärpäsparven syöksyessä kohti vapautta. Pakastin vilisi matoja ja kärpäsiä, jotka elivät limakasassa, joka joskus oli ollut Pernillan kalasaalis. Haju oli kuvottavinta mitä olen koskaan haistanut! Kaasunaamarit naamalla pakkasimme limakasan jätesäkkeihin ja heitimme pakastimen pihalle.

Emme kuitenkaan halunneet haaskata hyvää kalaa. Olimme jo pidempään koittaneet häätää yhtä natsien kerhotilaa Södermalmilla. Olimme ottaneet yhteyttä isännöitsijään, naapureihin ja vandalisoineet kerhotilaa, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Nyt oli mätänevän kalan vuoro. Seuraavana yönä hiivimme jätesäkkien kanssa Södermalmin katuja sorsat takataskussa. Lopulta pääsimme sisäpihan kautta natsien kerhotilan ovelle. Sorsilla mursimme oven karmeineen ja olimme sisällä. Levitimme mätänevän limakasan matoineen kaappeihin, sohvan väleihin, seinille, lattialle – ihan joka puolelle! Lopuksi rikoimme kaiken irtaimiston, liimasimme lukot ja lähdimme juhlimaan puhdasta kotiamme!”

Vuosien 1995 ja 1996 aikana suljettiin kaikki natsien kokoontumispaikat ja kaupat Tukholmassa. Näiden joukossa Kaffe 88, Asgård, Last Resort ja Fryshuset.

AFA jatkaa edelleen toimintaansa Ruotsissa. ALERTA!

Natsit hyökkäsivät rasismin vastaiseen mielenosoitukseen Tukholmassa

Etelä-Tukholmassa Kärrtorpin kaupinginosassa järjestettiin sunnuntaina 15. joulukuuta mielenosoitus rasismia ja fasismia vastaan. Noin 30 aseistautunutta ja naamioitunutta Ruotsin vastarintaliikkeen (SMR) natsia hyökkäsi rasismin vastustajien kimppuun. Antirasistit puolustautuivat ja ajoivat natsit metsikköön.

Linje 17 -niminen kaupunginosayhdistysten ja paikallisaktivistien verkosto järjesti antirasistisen mielenosoituksen vastalauseen alueella esiintyneitä natsigraffiteja ja natsien tekemiä pahoinpitelyitä vastaan. Kärrtorpin torille kokoontui noin 500 mielenosoittajaa, lähinnä paikallisia asukkaita vauvasta vaariin. Kun mielenosoitus oli lähdössä liikkeelle hyökkäsi noin 30 SMR:n aktivistia puukoilla, pulloilla, ilotulitteilla, kepeillä ja kivillä rasismin vastustajia vastaan. Paikalla oli vain muutama poliisipartio, koska edes poliisi ei uskonut, että natsit olisivat niin tyhmiä, että hyökkäisivät laajaa paikallista tukea nauttivaan koko perheen mielenosoitukseen.

Rasismin vastustajat puolustautuivat nopeasti ja hyökkäsivät aseistautuneiden natsien kimppuun. Paikalla oli onneksi jonkin verran Tukholman AFA:n (Antifasistinen toiminta) ja RF:n (Vallankumouksellinen rintama) jäseniä, jotka osallistuivat natsien pois ajamiseen. Aluksi kaaoottinen ja erittäin vaarallinen tilanne saatiin hallintaan ainoastaan järjestäytyneiden antifasistien kokemuksella. Poliisi oli täysin varutumaton tilanteeseen, vaikka sillä oli omien sanojensa mukaan ennakkotietoa hyökkäyksestä suojelupoliisilta. Järjestäytyneiden antifasistien aloittamaa itsepuolustus muuttui nopeasti koko mielenosoituksen laajuiseksi hyökkäykseksi, jossa natsit ajettiin pois paikalta.

– Juoksin pois näiden kuuden itkevän lapsen kanssa, kertoo paikalta tavoitettu Anna Expressenille. Ihmiset pysyivät yhdessä ja työnsivät rasistit pois, Anna jatkaa. Paikalta tavoitettu Staffe puolestaan ketoi Aftonbladetille, “Pysyimme yhdessä ja työnsimme natsit pikku hiljaa metsää kohti. Se tuntui todella hyvältä!”.

Natsit ajettiin läheiseen metsikköön ”Inga nazister på våra gator” -huutojen saattelemana. Poliisin lisävahvistuksia saapui paikalle jatkuvasti ja poliisi pippurikaasutti ja kiinniotti ihmisiä. Myös muutama poliisi loukkaantui paikalla. Ilmeisesti jäätyään natsien ja antirasistien väliin. Yhteensä 28 ihmistä on kiinniotettuna, joista kaksi on pidätetty. SMR:n nettisivujen mukaan kaikki hyökkäykseen osallistuneet natsit on kiinniotettu lukuunottamatta toimittajan ja ensiapuhenkilöstön roolissa toimineita.

Ruotsin poliisi - natsien turva?

Kärrtorpin asukkaat ja muut rasismin vastustajat jatkoivat mielenosoitustaan suunnitellusti, kun natsit oli ajettu pois paikalta.

Tukholman esimerkki osoittaa jälleen kerran, että äärioikeistolaiset saattavat hyökätä kenen tahansa vihollisekseen katsomansa kimppuun. Äärioikeiston selvänä tavoitteena on pelotella ja uhkailla vastustajansa ja heidän tukijat hiljaiseksi. Suomessa Ruotsin vastarintaliikkeen alisteinen sisarjärjestö Suomen vastarintaliike on hyökännyt muun muassa Helsingin Priden osallistujien kimppuun vuonna 2010, vuonna 2011 Tampereella Pispalan nykytaiteen keskuksen koko perheen Kekrijuhlien osallistujia vastaan ja aiemmin tänä vuonna Jyväksylän kaupunginkirjastossa järjestettyä keskustelutilaisuutta vastaan.

Liberaalit tuomitsevat itsepuolustuksen natseja vastaan, mutta vielä jää nähtäväksi miten aseistetut natsit halataan pois viattomien sivullisten kimpusta.

Käsitteillä leikittelyn on loputtava. Fasismi on aina fasismia.

Ongelmallinen käsitteistö. Uudenlainen fasismi on nousussa Euroopassa. Kyse ei ole vähiten Ruosidemokraateista (SD), joka menestyy maassa, jossa fasismilla ei ole ennen ollut jalansijaa. Tämänhetkisen käsitteillä leikittelyn ja sekaannuksen on loputtava, ja SD:tä on alettava kutsua sen todellisen ideologian mukaan, kirjoittaa historian tutkija ja toimittaja Henrik Arnstad.

sd-nej-tack

Fasismi – syvästi ongelmallinen sana. Me ehkä ymmärrämme sen haukkumasanana, jolla heitellään poliittisia vastustajia. Mutta se on myös nimitys tietynlaiselle poliittiselle ideologialle, joka on tänä päivänä ensimmäistä kertaa omalla voimallaan edustettuna Ruotsin eduskunnassa.

Ruotsidemokraatit keräävät enemmän ja enemmän kannattajia, ja siten Ruotsin on jätettävä taakseen laaja välinpitämättömyys ja tietämättömyys fasismista. Ruotsin – kuten koko Euroopan – pitää kohdata ideologia, joka saattaa hallita 2000-lukua.

Fasistisen ideologian ydin on nationalismi. Kansaan perustuva äärinationalismi, jonka tavoite on pelastaa ”kansakunta” rappeutumiselta ja taantumalta kansallisella uudestisyntymällä.

Tosin, ensin pitää poistaa kansallisen ruumiin syöpäkasvaimet. Hitlerille kysymys oli juutalaisista, ratkaisu jättimäinen ja järjestelmällinen kansanmurha. SD:lle kyse on islamista, joka pitää siivota pois – joskaan ei ehkä kansanmurhalla.

Jos haluamme hahmottaa SD:tä, on tärkeää, että ymmärrämme heidän optimisminsa. Fasismi on tänä päivänä ainoa tulevaisuuteen uskova poliittinen liike. SD kuvailee äänestäjille kauniilla väreillä etnisesti puhdistetun, myyttisen ja uudestisyntyneen kansallismielisen Ruotsin. Vertaa tätä esimerkiksi Sosialidemokraattien pessimistiseen nostalgiaan. Juuri siksi fasismin suosio kasvaa.

Elämme Euroopassa, jossa fasistinen politiikka juhlii voittoja. Ei vähiten SD, joka kasvaa maassa, jossa fasismi on aina ennen ollut heikko. Tätä uutta politiikka kutsutaan kansainvälisessä tutkimuksessa ”uusfasismiksi”, ja se on tulosta intellektuellien työstä, joka käynnistyi Ranskassa vuoden 1968 jälkeen.

Filosofi Alain de Benoistin johdolla Nouvelle Droite -liike (Uusi oikeisto) muotoili fasismin tulevaisuuden. Kyse oli uuden poliittisen tuotemerkin luomisesta Hitlerin, toisen maailmansodan ja Auschwitz-Birkenaun jälkeen. Kamppailu puhtaasta ”biologisesta rodusta” tuomittiin, ei vähiten siksi että tiedemaailma oli hylännyt ruotubiologian epätieteellisenä.

Sen sijaan uusfasistit muotoilivat seuraavat periaatteet:

  • Pluralistinen ja monikulttuurinen yhteiskunta tulee hävittää etnisesti homogeenisen yhteiskunnan tieltä.
  • Länsimainen demokratia – joka pohjautuu yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin ja yksilön vapauteen – tulee korvata demokratialla, joka pohjautuu ”orgaanisen yhteiskunnan” idealle.
  • Modernin ajan maailmankansalaisuus tulee korvata autenttisen kansallisen kulttuurin ylistyksellä.
  • Tulee levittää tunnetta siitä, että Eurooppalaisia kulttuureja uhkaa akuutti vaara, ja että ne on jo melkein tuhottu. Monikulttuurisuus ja monietnisyys kaivavat kuoppaa homogeeniselle kulttuurille ja etnisille identiteeteille Euroopassa.
  • Uusi fasismi on esiteltävä innovatiivisena kolmantena tienä, joka ei ole perinteistä vasemmistolaisuutta eikä oikeistolaisuutta.

Strategisista syistä tuli itse sanaa ”fasismi” välttää. Sitä ei saanut käyttää sen sivumerkitysten takia. Kun Nouvelle Droite laittoi ajatuksensa ensimmäiseksi käytäntöön ranskalaisen Front National (Kansallinen rintama) -puolueen kautta, luotiin normeja, joita vieläkin noudatetaan uusfasistisessa politiikassa. Kaikki viittaukset maailmansotien väliseen fasismiin on kliinisesti poistettu, kuten avoin väkivaltaisuus. Univormut vaihtuivat pukuihin ja kunniamerkit kravatteihin.

Jopa ruotsalainen SD oppi pikkuhiljaa läksynsä, vaikka puolueen putsatun ulkokuoren takaa vieläkin kantautuu tasaisin väliajoin perinteistä biologista rasismia edustavia näkemyksiä.

Ideologisesti fasismi on kuitenkin edelleen fasismia. Rasismi näyttäytyy äärikansallismielisyyden kautta. Kyse on jatkuvasta väittelystä siitä, kenelle annetaan arvo kuulua kansakuntaan ja kuka jätetään sen ulkopuolelle. 1930-luvulla juutalaiset sisällytettiin tai jätettiin kansan ulkopuolelle vaihtelevasti ja irrationalistisesti. Parhaana esimerkkinä Mussolinin Italia.

Aiemmin SD oli selkeän antisemiittinen ja puoluejohtajat puhuivat ”juutalaissioista”. Nykyään SD sisällyttää juutalaiset ”kansakuntaan”, mutta kanta voi muuttua taas huomenna.

Uusfasistit SD:n sisällä eivät halua lopettaa parlamentaarista demokratiaa, toisin kuin esimerkiksi Hitler. Sen sijaan tulisi enemmistön tyrannian hallita, mikä demokraattisen päätöksenteon kautta sortaisi alistettuja vähemmistöjä. Uusfasismi ei siis suoranaisesti uhkaa parlamentaarista järjestelmää, vaan perustavanlaatuista näkemystä tasa-arvosta liberaalissa demokratiassa.

Miten perinteisten puolueiden sitten tulisi kohdata SD ja uusfasismi? Tarkoitan, että voimme oikeasti oppia historiasta.

  1. Ei koskaan yhteistyötä. Ruotsalaiset poliitikot ovat toimineet oikein, kun eivät ole koskaan tehneet yhteistyötä SD:n kanssa. Sillä sekunnilla kun erityisesti perinteinen oikeisto liittoutuu uusfasistien kanssa vasemmistoa vastaan, saa fasismi kaikki suurimmat voittonsa. Juuri sillä tavalla sekä Hitler ja Mussolini nousivat valtaan.
  2. Ei poliittista vuotoa. Silloin tällöin kuulee vaatimuksia ”debatin käymisestä” uusfasistien kanssa. Se tarkoittaa SD:n kysymyksenasettelun hyväksymistä. Se on hengenvaarallinen tie. Kun Saksa hyväksyi Hitlerin ajatuksen ”juutalaiskysymyksestä” se tarkoitti NSDAP:n voittokulkua, ei kritiikkiä. Kun juutalaisista puhuttiin yhteiskunnallisena ongelmana sen sijaan, että heistä olisi puhuttu realistisesti yhteiskunnan resurssina, päädyttiin katastrofaaliselle kurssille.
  3. Uskallus käyttää oikeaa sanastoa. Yksimielisyys kansainvälisessä fasismin tutkimuksessa on sataprosenttinen: uudet eurooppalaiset puolueet ovat fasistisia. Nykyisen käsitteillä leikittelyn ja hämmentämisen on loputtava. On aika alkaa kutsua SD:tä sen oikealla nimellä julkisessa keskustelussa.

Viimeinen kohta on vaikein. Länsimaille on kivuliasta, ahdistavaa ja traumaattista myöntää fasismin nousseen uudestaan. Sitä suuremmalla syyllä se on tärkeää. Koko ruotsalaisen poliittisen kirjon on mietittävä asiaa. Porvarillisella rintamalla ja punavihreillä on uusi päävihollinen. Kyse ei ole oikeiston tai vasemmiston voittamisesta. SD:n puoluesihteeri Björn Söder puhuu tänään yli 50% kannatuksen tavoittelemisesta.

Fasismi ei jaa valtaa. Fasismi haluaa kaiken vallan itselleen. Fasismia on aina vähätelty, vaikka fasismia ei tulisi koskaan vähätellä.

Olemme astuneet uudelle fasismin aikakaudelle, mutta meillä on historian opetukset tukenamme. Kunhan uskallamme katsoa mustaruskeaa ideologiaa suoraan kasvoihin, toista kertaa historiassa.

 

Henrik Arnstad, historian tutkija ja toimittaja.
Artikkelin kirjoittaja on tutkinut viisi vuotta fasismin ideologiaa modernin kansainvälisen tutkimuksen kautta. Keväällä 2013 yksi Ruotsin isoimmista kustantamoista Norstedts julkaisi Arnstadtin kirjoittaman kirjan ”Älskade fascism: De svartbruna rörelsernas ideologi och historia” (Rakastettu fasismi: Mustaruskeiden liikkeiden ideologia ja historia).
Artikkeli on aluperin ilmestynyt 2012-11-15 Dagens nyheterin sivuilla.

Lukuisia antifasisteja vangittu Ruotsissa

Ruotsin poliisi ja turvallisuuspoliisi Säpo suorittivat aamuyöstä tiistaina 19. marraskuuta suuroperaation Ruotsalaista Revolutionära Fronten (RF, suom. Vallankumouksellinen rintama) -järjestöä vastaan. Poliisi suoritti Operaatio Eskiliksi nimetyssä iskussa toistakymmentä kiinniottoa ja kotietsintää Tukholmassa, Eskilstunassa, Örebrossa, Västeråsissa ja Boråsissa.

Continue reading