Tag Archives: vastamielenosoitus

Rasistit pahoinpitelivät musliminaisen Suomi ensin -mielenosoituksessa

Noin kymmenhenkinen miesjoukko pahoinpiteli raskaana olevan musliminaisen rasistisen Itis 3 -mielenosoituksen aikana 11.9.2016 Helsingissä. Mielenosoituksen järjesti puolueeksi pyrkivä, alle kymmenestä aktiivista koostuva Suomi Ensin -ryhmä. Paikalla olleeen mukaan pahoinpitelijät haukkuivat uhria “neekeriksi” ja “matuksi” sekä kuvasivat pahoinpitelyn. Niqabiin pukeutunut henkilö sai osumia päähän ja kehoon. Väkivaltaa kokenut nainen ja silminnäkijät kirjoittavat takku.net-sivustolla julkaisemassaan tiedotteessa tapahtumista:

“Jo ennen tapahtuman alkua huomasimme, että Tallinnanaukion reunalla oleva somalialaistaustaisten henkilöiden ylläpitämä rahanvaihto- ja lähetysliike on jäämässä rasistisen mielenosoituksen keskelle […] Poliisi vakuutti päästävänsä jokaisen mahdollisen asiakkaan liikkeeseen ja turvaavan paikalle pääsyn. […] Muutaman henkilön kanssa menimme koittamaan kuinka helposti liikkeeseen pääsee, ja muutama henkilö yritti estää kulkumme. Tästä kohtaa on kuvattu paljon levinnyt video.”

Varsinainen pahoinpitely tapahtui kuitenkin vasta myöhemmin, kun poliisi käski jo liikkeestä poistuneita henkilöitä siirtymään vastamielenosoitukselle osoitetulle alueelle. Koska liike oli edelleen rasistien keskellä, henkilöt päättivät palata sisälle liikkeeseen, jossa poliisin mukaan kuka tahansa voi asioida häiriöttä rasistisesta mielenosoituksesta huolimatta. Takku.netissä julkaistu tiedote jatkuu:

“Tällä matkalla eteemme kuitenkin tuli huomattavasti enemmän rasisteja kuin edellisellä kerralla. Musliminainen sai mielenosoittajat kimppuunsa ja häntä revittiin, tönittiin, lyötiin, astuttiin varpaille ja päästä revittiin hänen kasvonsa peittävä niqab-vaate. Tätä ei näy videolla.”

Samaan aikaan Suomi Ensin -aktiivit ja heidän kutsumansa puhujat (mm. perussuomalaisten listoilta Kemin kaupunginvaltuustoon valittu Harri Tauriainen) pitivät mielenosoituksessa naisvihamielisiä ja rasistisia palopuheita. Yksi mielenosoituksen pääjärjestäjistä, Geurt Marco de Wit, kiitteli vuolaasti natsipartio Soldiers of Odinia ja putinin trollitehtaisiin liitettyä MV-lehteä.

Rasistien eri tilanteesta julkaiseman videon seurauksena poliisi leimasi välikohtauksen keksityksi, suhtautui silminnäkijöiden ja väkivaltaa kokeneiden kertomukseen vähättelevästi ja vihjaili syyllistävästi että väkivaltaa kokenut olisi itse provosoinut ja siten syyllinen tapahtuneeseen. Hesari seurasi kritiikittömästi poliisin tiedotusta, eikä ollut enää kiinnostunut kysymään väkivaltaa kokeneen tai silminnäkijöiden korjauksia poliisin tiedotteeseen. Kansan uutisissa julkaistun haastattelun mukaan poliisi ei vaivautunut tarkistamaan valventakameroiden tallenteita, vaan perusti arvionsa rasistien valikoiden julkaisemaan videomateriaaliin.

suomi ensin freya

Suomi ensin -ryhmän keskeisiä aktiiveja Forssassa. Kaikki kolme osalilstuivat myös Itis3 -mielnosoitukseen, jonka yhteydessä rasistit kävivät musliminaisen päälle.

Mikä Suomi ensin?

Suomi ensin -ryhmä on järjestänyt aiemmin kaksi rasismin ja naisvihan täyteistä mielenosoitusta Helsingin Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla. Äärioikeistolaisen ryhmän tausta ja toimintatavat ovat peräisin syksyllä 2015 alkaneesta rasistisesta Rajat kiinni -liikehdinnästä, jonka hajottua keskenään riiteleviin klikkeihin Suomi ensin perustettiin keväällä 2016, vaikka itse nimi oli luotu jo alkuvuodesta 2015. Lähes kaikki Suomi ensin -aktiivit järjestivät ensin Rajat kiinni -mielenosoituksia ympäri maata ja sen jälkeen jatkoivat samankaltaista toimintaa Suomi ensin -nimellä. Siinä missä Rajat kiinni -liike yritti järjestää massamielenosoituksia kaupunkien keskustoissa, Suomi Ensin on pyrkinyt aiheuttamaan konflikteja pikemminkin lähiöissä (kuten Helsingin Itäkeskuksessa) sekä vastaanottokeskusten ja niiden yhteistyötahojen ympärillä (kuten Forssassa ja Helsingin Tapanilassa). Toimintamalli on englantilaisen kristillis-fasistisen Britain First- ryhmän inspiroima.

Suomi ensin ryhmän johtavia aktiiveja ovat tampereella asuva hollantilais-suomalainen yksityisyrittäjä Geurt Marco de Wit, turkulainen yhdysvalloista Suomeen muuttanut “rajat kiinni, uunit auki!”-mielenosoituksia järjestänyt Mario Argenta, vihtiläinen Panu Huuhtanen, lahtelainen Pontus Söderblom ja italialais-suomalainen Miki Sileoni. Seura-lehden blogisti Jussi Korhonen kirjoittaa, että Suomi ensin aktiivien taktiikkana on häiriköidä, painostaa ja pelotella turvapaikanhakijoita sekä heitä eri tavoin tukevia henkilöitä ja järjestöjä. Apuna tässä käytetään vihasivustoja Suomi ensin -ryhmän omista sosiaalisen median tileistä ja nettisivuista mv-lehden kaltaisiin roskajulkaisuihin. Mvlehti ja Marco de Wit ovat useasti liitetty Putinin trollitehtaisiin. Esimerkiksi kesällä 2016 de Wit vieraili Donetsksissa Putinille työskentelevän Janus Putkosen luona.

Suomi ensin -ryhmän tarkoitus on internetissä rehottavan häiriköinnin, uhkailun ja vihapuheen tuominen fyysiseksi häirinnäksi kaduille. Tässä hengessä koko ryhmän toiminta starttasi öykkäröinnillä Tapanilan urheilukeskuksessa (tuolloin vielä Rajat kiinni! -nimellä). Itäkeskuksen mielenosoitukset alkoivat muslimien ramadanin päätösjuhlan häiriköinnillä ja viimeisimpänä de Wit, Argenta, Huuhtanen ja pari muuta ryhmän aktiivia tulivat häiritsemään Vapaa liikkuvuus -verkoston siirtolaisten tueksi järjestämää mielenosoitusta. Itis3 -mielenosoitus oli ajoitettu 11/9 muistopäivälle, joka sattui juuri muslimien toisen tärkeän pyhän, Eid-Al-Adhan aikaan.

De Witin painostamistaktiikka ei kuitenkaan ole toiminut Itäkeskuksessa eikä Vapaa liikkuvuus -järjestön ja siirtolaisten mielenosoituksessa, joissa sadat ihmiset ovat kohdanneet rasistit yhdessä. Äärioikeistolainen häirintä menettää voimansa, kun ihmiset lähtevät kaduille vastustamaan rasistista järjestäytymistä määrätietoisesti ja eri keinoin. Pidetään huoli toisistamme ja tuetaan rasistisen väkivallan uhriksi joutunutta naista. Yksikin rasistinen pahoinpitely on liikaa!

Lue myös:

TKU: Karnevaali rasismia vastaan la 17.10.!

https://www.facebook.com/events/409606245911000/

——————————————————————————————————–

In English below

på svenska nedan

Karnevaali rasismia vastaan Pernossa lauantaina 17.10.!

Kokoonnumme Pernon koulun edessä olevalla kentällä klo 14.30.

Rasistit järjestävät Pernon koululla sijaitsevan vastaanottokeskuksen läheisyydessä mielenosoituksen lauantaina 17.10.

Tule osoittamaan solidaarisuutta vastaanottokeskuksessa asuville. Kenellä tahansa on oikeus hakea turvaa mistä haluaa. Sanotaan yhdessä EI rasisteille! Vapaa liikkuvuus kuuluu kaikille, pidetään rajat auki!

Viime aikoina rasistit, fasistit ja natsit ovat kanavoineet ihmisvihaansa sanoista teoiksi. Syyskuussa Runosmäessä he yrittivät sytyttää tuleen tulevan hätämajoituskeskuksen ulko-ovet ja järjestivät mielenosoituksen hätämajoitusta vastaan.

Nyt sama pieni piiri ihmisiä, joka kiertää ympäri Suomea lietsomassa vihaa pakolaisia vastaan, on tulossa Pernoon. On korkea aika puuttua rasistiseen puheeseen ja tekoihin, sillä rasismin ja fasismin kasvun pysäyttäminen on meidän kaikkien vastuulla. Pernossa haluamme yhdessä näyttää että turkulaiset todellakin sanovat EI rasismille!

Pukeudu karnevalistisesti ja tuo mukanasi banderollit, kyltit, pillejä, rumpuja ja muita soittimia! Tapahtuma on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Tule ajoissa paikalle ja kutsu ystäväsi mukaan! Pidetään myös toisistamme huolta samalla kun pidetään ääntä!

——————

Carnival against racism in Perno Saturday, 17th of October!

We will gather at the field in front of the Perno school at 14.30.

A group of racists are arranging a demo next to the Perno reception center.

Come show solidarity with the people living at the center. Everyone has the right to look for a safe place to live where ever they want. Let’s say NO to racism together! Freedom of movement belongs to everybody, let’s keep the borders open!

The last few weeks racists, fascists and Nazis have channeled their hate against humanity from words into actions. In September they tried to set the door of a possible future temporary shelter for migrants on fire and they also arranged a demonstration.

Now the same small circle of people, that tour around Finland and stir up hatred against refugees, are coming to Perno. It is high time to act against racist talk and acts. Stopping the growth of racism and fascism is the responsibility of all of us. In Perno we want to show that people of Turku really say NO to racism!

Dress for carnival and bring with you banners, whistles, drums and other instruments! The event is party politically independent.

Come in time and bring your friends with you! Let’s also take care of each other as we keep up the noise!

—————————

Karneval mot rasism i Perno lördagen den 17 oktober!

Vi samlas på fältet framför Perno skola klockan 14.30.

Rasister ordna en demonstration i Perno, nära till förläggningen för asylsökande den 17 oktober.

Kom för att visa solidaritet med de som bor i förläggningen. Alla har rätt att söka skydd där en själv vill. Låt oss tillsammans säga NEJ till rasism! Fri rörlighet för alla, låt oss hålla gränserna öppna!

De senaste veckorna har rasister, fascister och nazister kanaliserat sitt människohat från ord till handling. I september försökte de bränna upp dörren till ett eventuellt nödboende för migranter och de ordnade också en demonstration.

Nu kommer samma lilla krets av människor, som turnerar runt om i Finland och rör upp hat mot flyktingar, till Perno. Det är hög tid att agera mot rasistiskt tal och handlingar; att stoppa tillväxten av rasism och fascism är på allas ansvar. I Perno vill vi visa att åboborna verkligen säga NEJ till rasism!

Klä dig för karneval och ta med dig banderoller, visselpipor, trummor och andra instrument! Demonstrationen är partipolitiskt obunden.

Kom i tid och ta med dig dina vänner! Vi tar hand om varandra på samma gång som vi gör vår röst hörd!

Suomen vastarintaliikkeen yhteistyöjärjestön mielenosoitus ajettiin löytötavaravarastoon Liverpoolissa

JS70106110

Suomen vastarintaliikkeen luona Turussa vieraillut avoimen kansallissosialistinen järjestö National Action (NA) yritti järjestää Valkoisen miehen marssi -nimisen mielenosoituksen lauantaina 15.8.2015 Liverpoolissa, Englanissa. Hyvissä ajoin ennen lauantaita koko Liverpool ilmaisi vastustavansa natsien tuloa kaupunkiin ja antifasistit ilmoittivat estävänsä tapahtuman mobilisoimalla ihmisiä vastamielenosoitukseen. Taktiikoiden monimuotoisuus osoittautui jälleen toimivaksi tavaksi estää väkivaltaisia äärinationalisteja toimimasta kaduilla. NA ajaettiin lopulta rautatieaseman löytötavaravarastoon, josta poliisit saattoivat natsit turvaan.

National Action on tunnettu väkivaltaa ihannoivasta ja kurinalaisuutta korostavasta tyylistään. Nettisivuillaan NA ilmoittaa olevansa Suomen vastarintaliikkeen tapaan avoimen kansallissosialistinen järjestö. Tammikuussa 2015 NA:n jäsen Zack Davies hyökkäsi  äärimmäisen brutaalilla tavalla Tesco-ketjun ruokakaupassa satunnaisen ohikulkijan kimppuun aseinaan viidakkoveitsi ja vasara. Hän kertoi myöhemmin valinneensa uhrinsa ainoastaan koska tämä “näytti aasialaiselta”. Hyökkäyksen uhri joutui sairaalaan, mutta jäi henkiin toisen paikalla olleen henkilön ehdittyä väliin. Davies tuomittiin murhan yrityksestä.

23_zackdavies_w--(None)_LRG

NA:n jäsen Zack Davies latasi internettiin kuvan itsestään naamioituneena viidakkoveitsi kädessä muutama tunti ennen kun hän hyökkäsi ohikulkijan kimppuun ruokakaupassa. Taustalla National Action järjestön logo.

Kansallissosialismin ja terrorismi-ihailun lisäksi NA:lla on muitakin yhtäläisyyksiä ja suoria yhteyksiä SVL:ään. Molemmat järjestöt vaativat jäseniltään kurinalaisuutta  ja sitoutumista tiukkaan hierarkiaan, vaitioloa järjestön sisäisistä asioista sekä edellyttävät aktiiveiltaan valmiutta käyttää väkivaltaa. Molempien järjestöjen toiminnassa korostuu heroiisen maskuliinisuuden ihannointi ja tiukat sukupuoliroolit. Aiemmin tänä vuonna NA:n johtaja Benjamin Raymond vieraili SVL:n Koti-toimintakeskuksessa Turussa. Teininatsien johtaja tapasi tuolloin Turussa SVL:n johtaja Juuso Tahvanaisen sekä Sarastus-lehden aktiivin natsi-ideologi Kai Murroksen.

murros

National Action järjestön johtaja Benjamin Raymond tapasi Suomen matkallaan Turussa SVL:n johtaja Juuso Tahvanaisen sekä Sarastus-lehden toimituskuntaan kuuluvan Kai Murroksen. Alimmassa kuvassa Murros suunnittelemassa yhteistä tapahtumaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen ja kaupunginvaltuutettu Teemu Lahtisen sekä Sarastuksen päätoimittaja Timo Hännikäisen kanssa.

 

Benjamin-Raymond

Oikealla Suomessa vieraillut National Actionin johtaja Benjamin Raymond järjestön katutapahtumassa.

Murros kuuluu kirjailija Timo Hännikäisen perustaman fasistisen Sarastus-lehden toimituskuntaan. Murros viihtyy kuvien perusteella yhtä lailla SVL:n tapahtumissa ja perussuomalaisten poliitikkojen kanssa. Ylläolevan kuvasarjan alimmaisessa kuvassa Murros on suunnittelemassa Eugen Schaumanin muistokäyntiä kesäkuulle 2015 yhdessä Suomen sisun puheenjohtaja Olli Immosen ja Sarastuksen Hännikäisen kanssa. NA:n yhteys suomalaisiin natseihin ja fasisteihin on vain yksi esimerkki Euroopan äärioikeiston, ironista kyllä, kansalliset rajat ylittävästä yhteistyöstä.

Heinäkuun 2015 lopulla SVL:n ja SMR:n jäseniä vangittiin heidän pahoinpideltyä paikallisia Jyväskylässä. NA kirjoitti Jyväskylän tapahtumista nettisivuilleen, kehotti lähettämään Jyväskylässä vangituille tukipostia sekä kertoi jättäneensä tuen osoituksena kirjeen Suomen suurlähettiläälle. Samaisessa SVL:n nettisivuille käännetyssä artikkelisssa NA uhosi, että “meidän täytyy pitää pää pystyssä White Man March -tapahtumassa, koska ellemme osallistu tapahtumaan, meillä ei tule olemaan mitään jäljellä.”  NA:n Valkoisen miehen marssi ei kuitenkaan sujunut kansallissosialistien suunnittelmien mukaisesti.

 Pari tuntia ennen kun natsit ajettiin löytötavaravarstoon NA tweettasi : "Vuosikausia, lapsenlapsemme tulevat puhumaan tästä päivästä ja siitä kuinka teimme historiaa. Valmistautukaa.

Pari tuntia ennen kun natsit ajettiin löytötavaravarstoon NA twiitasi : “Vuosikausia, lapsenlapsemme tulevat puhumaan tästä päivästä ja siitä kuinka teimme historiaa. Valmistautukaa.”

Liverpoolissa ei lauantaina marssinut yksikään natsi. Englantilaisen The Anti-Fascist Networkin mukaan sadat liverpoolilaiset liittyivät blokkaamaan, häiritsemään ja estämään natsimarssia kaupungissaan. Natsimarssille saapui odotetun 150 ihmisen sijaan arvioista riippuen 25-50 natsia, jotka joutuivat vihaisen ihmisjoukon hyökkäyksen kohteeksi heti saavuttuaan kaupungin juna-asemalle. NA:n omien sanojen mukaan “luoditkaan eivät meitä pysäytä“, mutta natsien päälle lentäneet kananmunat, banaanit, appelsiinimehu, maito ja muut vihannestorin antimet saivat heidät välittömästi perääntymään asemalta hakien turvaa poliisirivistöjen takaa. Polisii ohjasi nopeasti natsimielenosoittajat juna-aseman pieneen tavaransäilytystilaan ja laski metallisen suojan sen eteen.

CMcbY9yWUAA9qcR

Useiden ryhmien ja verkostojen kutsumat natsimarssin vastamielenosoitukset saivat liverpoolilaiset osoittamaan, ettei natseja kaivata heidän kaupunkiinsa.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805035-size_1000

NA:n mielenosoitukseen tullut piiskuinen ryhmä nuoria natseja ajettiin saman tien pois kaduilta.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805319-size_1000

Maidonvalkoinen natsi.

 

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439805407-size_1000

Poliisi laittoi natsit juna-aseman löytötavaravarastoon turvaan ainakin kymmenen kertaa isommalta vastamielenosoittajien joukolta.

Antifasistinen lipunryöstö.

Antifasistinen lipunryöstö.

Lopulta poliisi saattoi NA:n nesteiden ja hedelmien peitossa olevat aktivistit tavaransäilytyksestä turvallisesti juna-aseman poliisikoppiin, ja tämän jälkeen ulos kaupungista. Antifasistit marssivat joukolla natsien alun perin suunnitteleman reitin kaupungin keskustaan tuulettaen Liverpoolin olevan natsivapaa kaupunki. Sadat paikalliset liittyivät karnevaalihenkiseen kulkueeseen, joka paisui tuhatpäiseksi. Liverpoolin mobilisaatio ja NA:n häätäminen kaduilta on yksi isoimmista yksittäisistä onnistumisista tällä vuosituhannella brittiläisessa antifasismissa. Tapahtuma on myös erinomainen esimerkki siitä, kuinka laajapohjainen paikallistason järjestäytymiseen nojaava antifasismi voi taktiioiden monimuotoisuudella saavuttaa merkittäviä voittoja.

english-neo-nazis-were-humiliated-in-liverpool-this-weekend-943-body-image-1439804617-size_1000